Rinteen-Marinin hallituskausi vs. OrpoPurran hallituskausi

Anonyymi-ap

Rinteen-Marinin hallituskaudella otettiin vakavien kriisien takia 45 mrd euroa velkaa. Työttömyys laski Sipilän kaudelta ja työllisyysaste saatiin mittaushistorian parhaaksi 117 000 uutta työllistä (TEM-muistio) ja yli 40 000 työpaikkaa pelastettiin koronatuilla (ETLA-raportti). Talous pärjäsi koko ajan ennusteita paremmin ja EU-tasoisesti sekä velkaantuminen saatiin lasku-uralle kauden loppua kohti. Työttömyys-, asumistuki- ja toimeentulotukimenot laskivat selvästi.

Nyt OrpoPurran oikeistohallitus ottaa ilman viime kauden vakavia kriisejä +60 mrd euroa velkaa, vaikka sopeutetaan 10 mrd eurolla, jota ilman velanotto olisi +70 mrd euroa ?! Velkaantuminen on Suomen historian pahinta ja Eurostatin mukaan myös selvästi EU-maiden pahinta. Talouskehitys EU-maiden huonoin ja ainoana negatiivinen. Työttömyys (10,3%) kasvanut 100 000 hengellä ja kasvaa EU-maiden nopeiten ylittäen pian Espanjan (10,5%) ykkössijan, miesten osalta Suomi jo työttömyyden EU-ykkösenä. Suomi joutui EU:n tarkkailuluokalle alijäämämenettelyyn ja myös sosiaalisten oikeuksien toteutumisen tarkkailuluokalle työttömyysturvan-, asumistuen- ja toimeentulotuen ym. sosiaaliturvan historiallisten suurten keikkausten takia, jotka ovat lisänneet köyhien määrää ainakin 110 000 hengellä, joista lapsiköyhiä 31 000 (SosTe-tutkimus). Työttömyysmenot nousivat 2024 5% ja toimeentulotukimenot 15%, tänä vuonna menot ovat vielä selvästi suuremmat työttömyyden kasvun takia. Konkurssien määrä nousi korkeimmaksi 2000-luvulla 2024 ja nyt 2025 konkurssien määrä lyö uudet ennätykset. Verotuotot ovat laskeneet noin 1,5 mrd eurolla 2024 arvioidusta.

7

63

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      UUSI
      • Anonyymi
        UUSI

        Iltapaska kertoi että Orpon 25 000 uutta työllistä on saatu julkiselle sektorille naisisa-aikatyöläisinä. Orpo pöhöttää julkista sektoria lisää.


    • Anonyymi
      UUSI

      Jos tuo pitää paikkaansa
      on Orpo poika

      MUNATON MIES.
      On aika vaihtaa tuoreempi MIES tilalle.
      Es. Kopra.

      • Anonyymi
        UUSI

        Aloitus on faktoja täynnä jotka löytyvät netistäkin.


    • Anonyymi
      UUSI

      Ostin kumpanakin kautena salesta olutta

      tupauuno, savo.

      • Anonyymi
        UUSI

        No näkyykö OrpoPurran 3 snt oluttölkkialennus?


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        No näkyykö OrpoPurran 3 snt oluttölkkialennus?

        Marinin kaudella sai oluet edullisemmin kuin nyt Petterin ja Riikan olutveroalen jälkeen.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      91
      3942
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      97
      3307
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      125
      2617
    4. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      207
      1938
    5. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      20
      1774
    6. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      80
      1675
    7. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      95
      1668
    8. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      110
      1529
    9. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      1291
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      57
      1192
    Aihe