Olen kantasuomalainen. Sukuni on asunut vähintään vuosisatoja (todennäköisesti yli 1000 vuotta) Pohjanmaalla. Koen perustellusti olevan "alkuperäiskansaa" siinä kuin saamelaisetkin. Sama koskee suomenruotsalaisia kalastajia, savolaisia jne.
Saamelaiset - riippumatta nykyisestä asuinpaikastaan - vaativat oikeutta vaikuttaa mm. "saamelaisalueen" maankäyttöön, ja estää mm. ratahankkeita, vaikka ne olisivat Suomen (minun) huoltovarmuuden ja talouden kannalta tärkeitä. Miksi Tampereella asuvalla "saamelaisella" on suurempi oikeus pohjois-Lapin maankäyttöön, kun minulla nykyään Helsingissä asuvalla pohjalaisella on (Etelä-)Pohjanmaan asioihin?
Muita outouksia on esimerkiksi "alkuperäisstatuksen" takia lapissa asuvvilla saamelaisilla olisi oikeus esimerkiksi kalastaa uhanalaisia lohikantoja. Kalastaa teollisilla siimoilla ja vieheillä ja hiilikuitu vavoilla. Ihan vitun "alkuperäistä" kulttuuria.
Muutenkin esimerkiksi suurpetojen (sala)metsästäminen sukupuuttoon Lapista antaa aika oudon kuvan "alkuperäiskansan erityisestä luontosuhteesta". Koko saamelaisten "perinteinen elämäntapa" eli puolikesyjen porojen paimennus johtuu siitä, että saamelaiset tappoivat 1700-luvulla tunturiporon sukupuuttoon ja kopioitiin poronhoito idästä. Tähän jatkumona porojen ylilaidunnus tuhoaa Lapin luontoa.
Poronhoito nykymuodossaan on siis NUOREMPI elinkeino Suomessa kuin vaikka ovat rautaruukit (ensimmäiset 1500-luvulta) ovat vanhempia kuin poronhoito. Tornion terästehdas edustaa siis PERINTEISEMPÄÄ suomalaita elinkeinoa kuin saamelaisten poronhoito.
Saamelaisten "alkuperäiskansan" status on keino haalia etuoikeuksia ja vaatia rahaa vailla mitään vastuuta mistään. Se on epätasa-arvoista ja huonosti perusteltua.

Vastaukset 23
Vanhimmat
Mitä ihmettä mamu nillität, saamelaiset tulivat tänne jo heti jääkauden jälkeen n. 10000 vuotta sitten.
Sensuuri toimii taas päin persettä, mutta yritetään uudestaan:
Kaikissa kantasuomalaisissa on niiden perimää jotka tulivat tänne jääkauden jälkeen. Toki meissä on muutakin, myöhempien tulleiden perimää, mutta niin on saamelaisissakin.
Kun maaalous tuli Suomeen n. 7000-vuotta sitten ero "saamelaisten" ja hämäläisten, pohjalaisten jne välillä muodostui ennen kaikkea elinkeinon mukaan. "Saamelainen" oli metsästäjä, kalastaja keräilijä.
Alkuperäiskansojen asemaa ihmisryhmälle hakevat yleensä kyseisen ryhmän edustajat, alkuperäiskansojen järjestöt tai etujärjestöt. Meillä ei taida olla mitään etujärjestöjä?
Pieni korjaus:
Koko saamelaisten "perinteinen elämäntapa" eli puolikesyjen porojen paimennus johtuu siitä, että saamelaiset tappoivat 1700-luvulla tunturiPEURAN sukupuuttoon.
Villinä elävä peura oli nimeltään siis tutnturipeura, jota edelleen elää villinä Norjassa (yllättäin?) saamelaisalueen ulkopuollla.
Tunturipeuroja on suomessakin, eivät ole kuolleet sukupuuttoon.
Niitä on kuulemma myös Venäjällä.
Missä Suomessa on tunturipeuroja?
Juutalaismafia val juutal kasarit tekee riitoja tahallaan. Se haluaa tuhota valkoisen rodun tuomalla muka pakolaisia. Saamelais vöyhötys on sitä samaa riitaa tyhjästä valheellista historiaa.
Jos jotain huonosti ja pielessä syy on aina ne sotien aiheutajat.
Saamelaiset voisi lähettää vaikka Norjaan ja Ruotsiin kurjuuttaan itkemään.
No nyt on nämä PerusSaamelaiset sitten keskuudessamme.
Terveiset Koskenkorvalta päin taas.
Antaa saamelaisten ja muiden lappilaisten tapella keskenään, pitäkööt keskenään vaikka porokisat ja voittaja kuohii häviäjän.
Pelkkää rahan ja vallan himoa koko touhu.
Tuo on totta joka sana.
Ahneita ovat saamelaiset.
Olen Somppu ja tulin tänne 2019. Tunnen jo olevani suomenmaamme alkuperäiskansaa tänne 90-luvulla tulleiden Somppujen kanssa.
Jos somalista voi tulla suomalainen , niin voiko somalista tulla myös saamelainen ?
Missä Kela. siellä koti. Sompulle.
Saamelaiset, suomalaiset ja somalit ovat eri kansoja, jotka eroavat toisistaan kielellisesti, kulttuurillisesti ja historiallisesti. Saamelaiset ovat Euroopan unionin suojelema ainoa alkuperäiskansa, jolla on oma kielensä ja kulttuurinsa, kun taas suomalaiset ovat vain Suomen valtaväestöä. Somaliaan ja somalialaisiin liittyy Afrikan sarvi, ja heillä on oma kielensä, kulttuurinsa ja historiansa.
Juuri näin.
Saamelaiset ovat EU:n suojelema "alkuperäiskansa" ja kantasuomalaiset ovat "vain" niitä joiden esi-isät ovat asuneet täällä niin kauan kuin historiaa voi taaksepäin selvittää.
Väehmmistökielten vaalimisen ymmärrän, mutta esimerkiksi sitä, että jollain "saamelaisstatuksella" saa surutta tuhota lapin luontoa esimerkiksi porojen törkeällä ylilaidunnuksella, en ymmärrä. Kun 1700-luvulla syntyneessä porotaloudessa käytetään nykyään jo drooneja ja moottorikelkkoja niin "perinteisyyden" voi kyseenalaistaa aika vahvasti.
Suomen Kuvalehdessä oli taannoin juttu, jossa saamelaisasijantuntijat ja tutkijat kertoivat, kuinka saamelaiset erkaantuivat suomalaisista 1300-luvulla. 1000-luvulla suomalaisia ja saamelaisia ei edes voitu erottaa toisistaan. Nämä samat tiedot löytyvät kuulemma myös saamelaismuseo Siidan opastaulusta. Eli samaa kamaa tässä ollaan, mutta jotkut ovat halunneet vääristellä totuutta omaksi edukseen.
Alkuperäiskansa -määritelmäkin on poliittinen status. Yk:n määritelmän mukaan alkuperäiskansaa on sellainen porukka, joka on asuttanut jotain tiettyä aluetta ennenkuin siinä on ollut valtiota, ja jolla ei ole omaa kansallisvaltiota. Jos saamelaiset olisivat lyöneet kansallisvaltionsa kasaan ennen suomalaisia, ei heillä enää olisi oikeutta alkuperäiskansa -statukseen, mutta suomalaisilla olisi.
Onkohan tässä nyt kyse kulttuurin omimisesta?
https://yle.fi/a/3-8254050
Ensimmäiset asukkaat tulivat Suomen maaperälle noin 10.000 -11.000 vuotta sitten. Itäisille ja pohjoisille seuduille oli useita muuttoreittejä kaakon ja idän suunnalta.
Ensiasukkaiden ulkonäköä ei täsmälleen tiedetä, mutta metsästäjä-keräilijöiden elämä on jättänyt meihin suomalaisiin jälkensä, jotka näkyvät yhä piirteissämme. Syynä on silloinen ruokavalio.
Suomalaisilla on hyvin kaarevat ja korkeat poskipäät. Tämä lähinnä sen vuoksi, että purulihaksemme ovat olleet aikaisemmin suhteellisen suuret. Samoin leuka on aika leveä ja leukaluu jykevämpi kuin muilla eurooppalaisilla.
Metsästäjä-keräilijän kulmikas silmäaukkojen muoto on suhteellisen matala ja silmät sijaitsevat suhteellisen syvällä. Luomet roikkuvat iän myötä.
https://yle.fi/a/20-147536
Eikös saamelaisten dna.sta löytyny jälkiä Iberian niemeltä, eli Espanjan seudulta. Ilmeisesti porojen perässä tulleet jääkauden jälkeen tänne pohjoiseen.
Saamelaisia harmittaa vieläkin, kun piti kouluun lähtiä, että vaativat anteeksi pyyntiä.