Lasse Lehtosesta ei siis saisi enää puhua

Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Janne Aaltonen vaatii jättämään Kelan pääjohtajan Lasse Lehtosen rauhaan. Hänen mielestään Lehtonen on joutunut asiattoman julkisen kiusaamisen kohteeksi.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/e7365e4c-9c36-4cb2-a5e0-44ee2bb62c9d?_gl=1*1njos3d*_ga*MTgwOTY2MjY2OS4xNjY2NzgyNTM0*_ga_3L539PMN3X*czE3NjUwNDI4MTkkbzE5MzAkZzEkdDE3NjUwNDI4MzYkajQzJGwwJGgw

Voi olla vähän näinkin, mutta asia ei silti ole noin yksinkertainen. Lehtonen on johdonmukaisesti hakenut sellaisia hyvin suuripalkkaisia paikkoja, joihin hänen luonteensa ja kykynsä käsitellä ihmisiä ei sovi. Kokoomusystäviensä avulla hän on niitä myös saanut, ja tämä viimeisin oli poliittinen virkanimitys jos mikä. Virkaan piti ehdottomasti saada kokoomuslainen, ja toinen vaihtoehto Arto Satonen oli Kelan hallituksen mielestä näköjään suorastaan huono vaihtoehto.

Kelan hallitus esitti lähes yksimielisesti ihmistä, joka olisi todennäköisesti myös sopinut hommaan, mutta kun se puolue oli väärä.

Lasse ei siis ole tässä keississä mikään uhrilammas vaan aktiivinen toimija, joka olisi ihan hyvin voinut myös olla hakematta virkaa. Olihan hän jo Husissa nähnyt, että ei osaa johtaa ihmisiä. Kelassa hänen nopeasti aikaan saamansa kaaos ylitti vielä kaiken aiemman.

On olemassa semmoinen n-ihmistyyppi, jonka mukaan kaikki vika on aina muissa, ja valitettavasti merkit viittaavat siihen että Lehtonen edustaa juuri sitä tyyppiä.

Nyt Lehtosen taru Kelassa on mitä todennäköisimmin lopussa. Mikä sitten onkaan hänen Brysselissä ilmeisen isolla lekalla päälle lyönyt sairautensa, se on varmasti viimeinen niitti miehen lyhyelle ja myrskyisällä pääjohtajakaudelle.
1551136
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 155

Vanhimmat

voi olla että oikea terveys ongelma siis, eikä juopottelua, jos terveys reistannut ed paikassa myös, ehkä selittää kanteluja? painoaan tuo saisi tiputtaa ja kuntoa , niin kohtaha se eläkkeel jääkin muutenkin

Äänestä
  • Miksi saateltiin lentokentältä poliisisaattueessa, jos oli sairas. Eikö saattajana pitäisi olla ensiapuhenkilökunta?

    4Äänestä

  • Vakava terveysongelma, ollut siitä alkaen, kun kelan johtajaksi valittiin.
    Minkä ihmeen takia? Potentiaalinen sairastuja tuossa iässä. Niin ne muutkin työnantajat lemppaa sivuun tuosta syystä.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Ei jää eläkkeelle, ellei sitten sairaus-. Valittiin 7 vuoden määräajaksi.

    1Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Miksi saateltiin lentokentältä poliisisaattueessa, jos oli sairas. Eikö saattajana pitäisi olla ensiapuhenkilökunta?

    Ihme kun ei kyyditty ambulanssi lennolla kotiin, kelan piikkiin.

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Ei jää eläkkeelle, ellei sitten sairaus-. Valittiin 7 vuoden määräajaksi.

    Trollit haluavat jatkaa keskustelua.
    Näin voivat osoittaa virkamieskunnan mädännäisyyttä. Lehtonen on ollut pätevä, ja suorasanaisuudellaan on polttanut siltoja, etenkin vasemmalle. AY-liikkeen puoleltahan ajojahti varsinaisesti alkoi.
    Mitä on tapahtunut pari päivää sitten ei tiedetä. Onko sairaus, vai jokin muu, tulee aikanaan ilmi, mutta jokaiseen vaikuttaa työpaikkakiusaaminen, jolta tämäkin geissi vahvasti vaikuttaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Vakava terveysongelma, ollut siitä alkaen, kun kelan johtajaksi valittiin.
    Minkä ihmeen takia? Potentiaalinen sairastuja tuossa iässä. Niin ne muutkin työnantajat lemppaa sivuun tuosta syystä.

    Kelan pääjohtajan tehtävä kuuluu valtion palkintovirkoihin.

    Siksi tehtävään valittavalta ei vaadita samoja edellytyksiä yksityisellä sektorilla vaadittaisiin.

    1Äänestä

  • Anonyymi00097 kirjoitti:

    Ihme kun ei kyyditty ambulanssi lennolla kotiin, kelan piikkiin.

    .

    Äänestä

Lyötyä ei saa lyödä, siitä ihmisyydessä on kysymys.
Mutta ei tuo Lehtonen kyllä mikään ihmisten johtaja ole tainnut koskaan olla.

1Äänestä
  • Tämä on itse lytännyt oman henkilökuntansa / työntekijänsä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Tämä on itse lytännyt oman henkilökuntansa / työntekijänsä.

    Totta!

    1Äänestä

  • Tässä ei kukaan ole lyöty eikä ketään lyödä. Lehtonen on tunnettu henkilö ja hänelle tapahtunista kummallisuuksista uutisoidaan kuten kuuluukin.

    1Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Tämä on itse lytännyt oman henkilökuntansa / työntekijänsä.

    Karma iskee joskus takaisin samalla mitalla

    2Äänestä

  • löi lyötyä kansaa kela-päätöksillä...

    kansalle kuuluu vähintäin se EUn vaatima 1500 eur per kk

    1Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Tässä ei kukaan ole lyöty eikä ketään lyödä. Lehtonen on tunnettu henkilö ja hänelle tapahtunista kummallisuuksista uutisoidaan kuten kuuluukin.

    Rotat tarvitsevat järsittävää, muuten repivät silmät toistensa päästö.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Rotat tarvitsevat järsittävää, muuten repivät silmät toistensa päästö.

    Se on sitten omasta asenteesta kiinnä millaisena näkee uutisoinnin ja miten siihen reagoi. Tässähän saa lähinnä olla huolissaan, kun Lasse on sekavassa tilassa Brysselissä eikä näytä pääsevän kotiin. Jos tuohon ei reagoida, niin kota voidaan syyttää heitteillejätöstä, kun hän on itselleen vaaraksi.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00065 kirjoitti:

    Rotat tarvitsevat järsittävää, muuten repivät silmät toistensa päästö.

    Onneksi Venäjällä ei isojen johtajien törttöilyistä kirjoiteta mitään revittelystä puhumattakaan – paitsi jos Kremlistä niin käsketään.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00073 kirjoitti:

    Se on sitten omasta asenteesta kiinnä millaisena näkee uutisoinnin ja miten siihen reagoi. Tässähän saa lähinnä olla huolissaan, kun Lasse on sekavassa tilassa Brysselissä eikä näytä pääsevän kotiin. Jos tuohon ei reagoida, niin kota voidaan syyttää heitteillejätöstä, kun hän on itselleen vaaraksi.

    Itse asiassa koko keissiä peitellään nyt siihen malliin, että ei ole varmaa julkista tietoa edes siitä, onko Lasse yhä Brysselissä vai saatu palaamaan kotio.

    1Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Karma iskee joskus takaisin samalla mitalla

    Mummos on karma

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Karma iskee joskus takaisin samalla mitalla

    Mummos on karma☠️

    Äänestä

  • Demokrates kirjoitti:

    Mummos on karma☠️

    Lopeta tuo mitääntarkoittamaton ja tyhjäpäinen lässytys joka ikiseen viestiketjuun.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Tämä on itse lytännyt oman henkilökuntansa / työntekijänsä.

    Suomessa herrat saa pahanmielen saikkua, kännykkä saikkua, kännykkä sormen rasitus saikkua. Nämä taudit iskee vaan herra eliittiin. Duunareihin ei moiset taudit tartu. Duu arkilta yritetty viedä sairas ajanpalkka, herrat loisii täydellä liksalla kuukausia, pananmielen saikulla.

    1Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Lopeta tuo mitääntarkoittamaton ja tyhjäpäinen lässytys joka ikiseen viestiketjuun.

    Teiniä pitää ymmärtää, ainakin yrittää.

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Onneksi Venäjällä ei isojen johtajien törttöilyistä kirjoiteta mitään revittelystä puhumattakaan – paitsi jos Kremlistä niin käsketään.

    Olisiko tässä poliittista ajojahtia? Näin se asioihin perehtyneen kannalta vaikuttaa.

    Äänestä

Ei kai se Lassen vika ole, että hänet on tuohon tehtävään valittu?

Äänestä
  • Totta, ei ole. Mutta se on, ettei omaa kykyjä hoitaa virkaansa kunnolla.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Se on, että ilmoittautui hakijaksi. Ei olisi tarvinnut suostua, mutta se n-juttu.

    1Äänestä

On kunniatonta jo medialtakin, retostella ihmisen terveydentilasta halventavaan sävyyn.

Äänestä
  • Niinno... Onhan alkoholismikin sairaus.

    2Äänestä

"Asiatonta julkista kiusaamista"? Kun muistelee mitä edellisen halllituksen naisministerit joutuivat kokemaan, tuo lähinnä huvittaa. Miehet ovat niin herkkiä.

1Äänestä
  • Tai nykyisen hallituksen ministerit, mutta se on tietenkin #eriasia 🤷‍♂️

    Äänestä

  • Viittaan edelliseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Tai nykyisen hallituksen ministerit, mutta se on tietenkin #eriasia 🤷‍♂️

    Vähällä ovat päässeet. Töppäilyistään olisi kuulunut huutaa paljon kovempaa, ainakin valtamedian toimesta. Lähinnä silittelevät päitään.

    2Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Tai nykyisen hallituksen ministerit, mutta se on tietenkin #eriasia 🤷‍♂️

    Eihän nykyisen hallituksen ministereitä ole uhattu kuin päiden irrottamisella, vasemmiston taholta.

    Äänestä

  • Niin, Sannan mielestä hänen epäpätevyytensä johtui naisvihasta.

    1Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Niin, Sannan mielestä hänen epäpätevyytensä johtui naisvihasta.

    Raivoraittiit vainosi elämästä nauttinutta Sannaa muaha buaha

    1Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Eihän nykyisen hallituksen ministereitä ole uhattu kuin päiden irrottamisella, vasemmiston taholta.

    Älä yleistä.

    1Äänestä

  • Runsas alkoholinkäyttö tosiaan voi aiheuttaa niin pahat sairaudet että joutuu pitkään olemaan sairaalassa, tehollakin.

    Äänestä

Jos ei ollut alkoholi tai muut päihteet kyseessä, niin sitten olisin todella huolissani. Kun ihminen käyttäytyy sekavasti on yleensä kyse jo jostain aivoverenkierron häiriöstä. Ja, jos oli alkoholi kyseessä, niin valittiin taas tämä 'lakerikenkä' ja 'rautakampa' tiedotuslinja, niin ei ole mitään opittu, olisi pitänyt suoraan sanoa, että vähän liikaa tuli nautittua.

1Äänestä
  • Aivoverenkierron häiriöitä hoitavat ihan muut kuin poliisit.

    1Äänestä

  • Mandoliinikrapula......ja sitten laastari ohtaan!

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Aivoverenkierron häiriöitä hoitavat ihan muut kuin poliisit.

    Aivan, "sairaus" iski. Ei missään hoitohenkilökuntaa ja omin jaloin meni... erikoista. Silloin, jos epäillään aivoverenkierrpssa olevan jotain, kärrätään pois paikalta hoitohenkilöstön läsnäollessa, ei poliisien toimesta.

    2Äänestä

  • Aloittaja

    Tässä on joitakin outouksia kyllä. Voihan olla, että sairaus käytöksen syynä todettiin vasta kun poliisit olivat taluttaneet humalaiselta vaikuttaneen Lassen talteen. Jospa siellä tutkittiin ja todettiin, että ei olekaan kännissä vaan jokin ikävämpi juttu. Ehkä pääjohtaja osasi itsekin kertoa jotain.

    1Äänestä

Kun Lehtonen on kerran Kokoomuksen toimesta nostettu Kelan ylimmälle pallille, ei hänellä hätää (ainakaan taloudellisesti) tule olemaan. Kyllä sutki sutkista huolen pitää.

3Äänestä

Onkohan alkava muistisairaus? Esim frontotemporaalinen dementia voi alkaa vuosia, vuosia ennen pahoja tilanteita. Käytös muuttuu vihaiseksi ja agressiiviseksi, ei välitä enää normeista ja on estottomuutta käytöksessä. Josko Lehtonen unohti jonnekin reissussa passin, lentolipun ja laukun muistin tehtyä tepposet. Dementiassa myös ajan- ja paikantaju hämärtyy, alussa hetkeksi eli voi ihmetellä missä on ja mitä pitää tehdä. Ei ole pilkan ja naurun asia!

2Äänestä
  • Eli sillä että Lehtonen oli jo edellispäivänä nähty loungebaarissa vetävän tiukkaa kaksinkäsin ei ole asian kanssa mitään tekemistä?

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00017 kirjoitti:

    Eli sillä että Lehtonen oli jo edellispäivänä nähty loungebaarissa vetävän tiukkaa kaksinkäsin ei ole asian kanssa mitään tekemistä?

    Noh, kyllähän alkavassa dementiassa pystyy viinaa vetämään...

    1Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Eli sillä että Lehtonen oli jo edellispäivänä nähty loungebaarissa vetävän tiukkaa kaksinkäsin ei ole asian kanssa mitään tekemistä?

    Kuka näki, onko linkkiä ?

    1Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Eli sillä että Lehtonen oli jo edellispäivänä nähty loungebaarissa vetävän tiukkaa kaksinkäsin ei ole asian kanssa mitään tekemistä?

    Tuskinpa vain on nähty. Joku vakava sairaus on nyt kyseessä.

    Äänestä

Lentokentillä erikoissäännöt jos Suomi FI ?
Ihmetelty miksi poliisit paikalle vaikka matkaaja lääkintäavun tarpeessa? No kun jos matkaaja on Suomi FI niin aina ensimmäiseksi poliisit paikalle kaiken varalta.

1Äänestä
  • Ei vara venettä kaada. Siellä on varmaankin törmätty Isontalon Antteihin ennenkin.

    Mutta 4 poliisia tuntuu jo liioittelulta.

    Äänestä

Miksei Lasse antanu Kelan työntekijöiden tehdä töitään rauhassa? Ei ole pääjohtajan tehtävä toimia työnjohtajana.

1Äänestä
  • Juuri näin.

    1Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Juuri näin.

    Mikromanageeraaminen on yksi merkki huonosta johtamisesta.

    1Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Mikromanageeraaminen on yksi merkki huonosta johtamisesta.

    Etk ö osaa suomen kieltä... Mikromanageeraaminen -

    Äänestä

Mitä asiatonta on siinä, että kertoo totuuden?

1Äänestä
  • Kokoomuslaisilla taitaa olla oma "totuutensa".

    1Äänestä

Lääkäriliiton johtajalla taitaa olla arvostelu kyky kateissa. Taitaa olla saman puolueen jäseniä.
Kelan pääjohtaja Lasse Lehtonen on poistettu poliisin toimesta lentonto selvitys jonosta sekavassa tilassa. Tämä on Lääkäriliiton johtajan mukaan normaalia inhimillistä toimintaa. Tämän kaltainen uutisointi on ajojahtia. Taitaa olla aika huonoissa kantimissa Lääkäriliiton johto Kelan ohella.

1Äänestä
  • Varmasti kokkare.

    1Äänestä

  • Oikein kirjoitus ka teissa.

    Äänestä

Asia vietävä totuuskomissioon tai ainakin pyydettävä anteeksi.

Äänestä
  • Lehtosen anteeksipyynnöt ovat huulien heiluttelua tuulessa. Feikkaa pakon edessä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Lehtosen anteeksipyynnöt ovat huulien heiluttelua tuulessa. Feikkaa pakon edessä.

    Sehän ulkoisti aikaisemman "anteeksipyyntönsäkin" jollekin tiedotusvastaavalle?

    1Äänestä


  • Aloittaja

    Anonyymi00033 kirjoitti:

    Lehtosen anteeksipyynnöt ovat huulien heiluttelua tuulessa. Feikkaa pakon edessä.

    Narsisti pystyy kyllä pyytämään anteeksi, jos se on hänelle itselleen eduksi siinä tilanteessa. Tosissaan hän ei tietenkään ole. Tämä yleisellä tasolla sanottuna.

    1Äänestä

Lehtonen on asetettava kansantuomioistuimen tuomittavaksi.

Kansanterveystyön ohessa piti tulla myös kansantuomiolaitos, mutta taantumus esti sen 1970-luvulla.
Seuraavan SDP johtoisen hallituksen on se perustettava ja tuomittava Lehtonen takautuvasti luokkavihollisena. Myös sukulaisia on rangaistava.

Miksi Kelan pääjohtajan valinnassa ohitettiin pätevin demari ja valittiin hänen sijaan Kokoomusta kannattava oikeustieteen ja lääketieteen tuplatohtori, lääketieteen professori?
Ehkä jopa naisvihaaja ja vain kahden vastakkaisen sukupuolen mallia kannattava. Sitä jäi moni demari tuskaisena miettimään.

Äänestä

Kokoomus hirteen!

Äänestä

Hän ei sitten ostanut tarpeeksi postimerkkejä kun ei päässyt Suomeen.

1Äänestä
  • Eikä maksanut Trampin tullei-...............

    Äänestä

Vakavaksi edennyt jetlag kun vaikuttaa jo ennen lentoa.

1Äänestä

HUSlaiset olivat jo korviaan myöten täynnä Lehtosen johtamistapoja.

1Äänestä
  • Oliko tehnyt gradun aiheesta "Miten ihminen otetaan tahdonvastaisesti pakkohoitoon?"

    Äänestä

  • Maljoja Hussissa kohoteltiin kun lähti.

    Äänestä

Reissu-Lasse viihtyi Brysselin lentokentällä pari päivää, kertoo Hyysäri.

1Äänestä
  • Hyvä lounge, saa vetää hanasta pämppää vapaasti ja ilman veloitusta.

    1Äänestä

Varmasti on kaikille järkeville ihmisille selvää että poliittiset virka ja muut julkiset nimitykset eivät johda kuin huonoon lopputulokseen, ja joka tapauksessa optimia asiaintilaa heikompaan lopputulemaan.

Äänestä
  • Suomessa on muutkin asiat päin helvettiä, ei yksi Lehtonen sinne tai tänne merkitse kaaoksessa mitään.
    Suomi on ajettu lopulliseen lukkotilanteeseen.
    Kolmas maailmansota voi teoreettisesti pelastaa Suomen talouden
    Tämäkin tosin edellyttäisi lännen voittoa.

    Äänestä

janne aaltonen kirjoittaa sitten kaikille sairaille todistuksen jolla voi olla pois töistä tai hakea eläkkeelle kun niin viisastelija näyttää olevan.

miksei janne aaltonen puolusta työtöntä tai normisairaita ihmisiä, taitaa olla kokoomus hihhuli tää liuhuletti

1Äänestä

Hermoromahdus eli Psykoosi iski

Psykoosi tulee kun on liian suuret paineet ihmisen päällä.

Työkyttömyys eläke kutsuu!

1Äänestä

Ehkä Lehtinen on riittämättömän hoitojärjestelmän uhri niinkuin monet muutkin. Niin se on tavan kansalaisenkin toimittava, että pitää poiketa Alkoon ostoksille koska terveyskeskuksesta ei saa reseptiä bentsoille. Jollain tavalla ahdistusta ja un ettomuutta pitää kuitenkin voida lievittää jos ei halua halua kävellä junan alle.

Äänestä
  • Aloittaja

    Suomisen Tapsa juoksi junan alle. Se oli menetys, tai siis jo se oli että hommassaan erittäin etevä mies sairastui ja joutui pois duunista. Lasse on tässä kohtaa paljon epäselvempi tapaus.

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Suomisen Tapsa juoksi junan alle. Se oli menetys, tai siis jo se oli että hommassaan erittäin etevä mies sairastui ja joutui pois duunista. Lasse on tässä kohtaa paljon epäselvempi tapaus.

    Veikkaan, että vapaamuurareiden loosileikeillä on osuutta asiaan.

    Äänestä

Kyllähän se vaikuttaa, että Lehtonen on enemmän asiantuntija-henkilö, ja kurssinsa primuksena ja sen perusteella, mitä olen hänen kannanottojaan lukenut ja puheitaan kuunnellut, erittäin hyvä ja hommansa osaava sellainen.

Mutta johtamistaidot eivät taida olla aivan niitä parhaita. Sen käsityksen saa nyt julkitulleista tiedoista. Jourulehdet ovat kaivelleet niitä tavallisiaan, kuten luottokortin käyttöä ja ilmeisesti sairaskohtauksesta johtunutta sekavuutta lentoasemalla, eli white trash-elämän merkkejä, joita white trash mielellään lukee Seiskasta, törsäystä ja päihteissä örveltämistä. Aika turhaa, koska sellaista tuskin Lehtoselta löytyy.

Sen sijaan hänen johtamistavoistaan olisi ollut syytä keskustella jo aiemmin. Onko hän tosiaan sopiva johtotehtäviin, vai olisiko paremmin paikallaan neuvontatehtävissä.

Noh, media toimii rahalla. Kokoomuspiireillä rahaa on, joten sieltä voidaan ohjata, mistä maassa keskustellaan. Eikä white trashiä kiinnosta niin monimutkaiset asiat kuin johtamiskäytännöt, joten Seiskakin saa rahansa vain kirjoittamalla white trashiä kiinnostavist white trash-asioista. Niinpä sitten Lehtonen siellä joutuu samalle aukeamalle Palsanmäen ja Kalle Palanderin kanssa, Irwinin ja Matti Nykäsen muistelmien viereen. Karaoke- ja kaljabaarien kansa viihtyy.

Äänestä
  • Tiedäthän, että viisaus ja hulluus kulkee käsi kädessä

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Tiedäthän, että viisaus ja hulluus kulkee käsi kädessä

    Toisinaan niin on. Lehtonen vaikuttaa jopa huippuälykkäältä, joten voi olla, että hänellä on myös psykoosialttiutta ja ehkä jopa jotain luonnehäiriön tyyppiä, joka tulee esille johtamistilanteissa.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    >Sen sijaan hänen johtamistavoistaan olisi ollut syytä keskustella jo aiemmin. Onko hän tosiaan sopiva johtotehtäviin, vai olisiko paremmin paikallaan neuvontatehtävissä.

    Juuri näin.

    >Kokoomuspiireillä rahaa on, joten sieltä voidaan ohjata, mistä maassa keskustellaan.

    No joo, mutta sittenkin voivat ohjata vain rajallisesti. Tuskin kokoomuspiirit erityisesti haluavat keskustella suurriistotöistä, joita jopa jotkut kokoomustyönantajat teettävät ainakin mutkan kautta jos tilaisuus tarjoutuu. Paavo Teittinen on niistä kirjoittanut Hesariin jo aikaa sitten, ja nyt tuli Finlandia.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00067 kirjoitti:

    Toisinaan niin on. Lehtonen vaikuttaa jopa huippuälykkäältä, joten voi olla, että hänellä on myös psykoosialttiutta ja ehkä jopa jotain luonnehäiriön tyyppiä, joka tulee esille johtamistilanteissa.

    Huippuälykäs hän varmasti on, mutta se ominaisuus ei tosiaan liity ihmisten johtamisen taitoihin välttämättä mitenkään. Tai voi liittyä negatiivisesti.

    2Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Huippuälykäs hän varmasti on, mutta se ominaisuus ei tosiaan liity ihmisten johtamisen taitoihin välttämättä mitenkään. Tai voi liittyä negatiivisesti.

    Äidin ja vaimon tossun alla elely saa ihmeitä aikaan, kun rassukka lehtonen päästetään komentelemaan ihmisiä. Eläkkeelle tällainen vaarallinen "johtaja".

    Äänestä

Samaa ajattelin, että villaisellako tämä asia pitääkin hoitaa??
Miten ihmeessä on mahdollista, että ko ukko, joka sai oalkinnon kokkare-Orpolta, saa edelleenkin touhuta tuolla?? Äijä ei ole "kautensa" aikana muuta kuin sekoillut!
Janne Aaltonen, käsi sydämelle: olisitko katsellut eräässä ex-työpaikassasi alaiseltasi samaa sekoilua?? Ei, et varmasti vaikka siellä ri alaisesi olisi ollut edes loisimassa vetovaroilla, eikä julkisessa työssä!

1Äänestä

Hyvä, että edes jotkut täällä tajuavat, että kyse ei ole alkoholismista.
Kusipäisyyttä ei pidä hyväksyä, mutta ei myöskään saa lyödä ihmistä, joka on romahtanut paineen alla.

1Äänestä
  • Yleensäkin tosiaan päädytään parempaan tulokseen, kun ymmärretään, mistä on kysymys, ja toimitaan sen mukaisesti.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Itse asiassa meille ei ole kerrottu, olisiko Lehtonen voinut olla ehkä jo nuoresta saakka kuivilla sinnitellyt alkoholisti, joka sitten romahti kaiken paineen alla.

    1Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Itse asiassa meille ei ole kerrottu, olisiko Lehtonen voinut olla ehkä jo nuoresta saakka kuivilla sinnitellyt alkoholisti, joka sitten romahti kaiken paineen alla.

    Miksihän yrität mustamaalata Lehtosta.

    Taidat olla kokoomusdemari, johon Satosen jääminen laiturille iski kovasti.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00093 kirjoitti:

    Miksihän yrität mustamaalata Lehtosta.

    Taidat olla kokoomusdemari, johon Satosen jääminen laiturille iski kovasti.

    Vitsiniekka. 🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00093 kirjoitti:

    Miksihän yrität mustamaalata Lehtosta.

    Taidat olla kokoomusdemari, johon Satosen jääminen laiturille iski kovasti.

    Hyvä että on myös Lehtosen puolustajia. Huomaa että sen voi kai tehdä myös asiaperustein, haukkumatta muita täällä.

    Äänestä

Kokoomus on aina ollut suomenkansan täystuho ei ne kansalaisten asialla ole!!

Äänestä

Matkustakaa sihteerin kanssa,. Borrelioosi ?

Äänestä

Jos Lehtonen on narsisti, niin se voisi selittää Lehtosen totaalisen romahduksen.

Kyseessä olisi siis kasvojen täysi menetys, julkinen nöyryytys ja siitä johtuva narsistinen romahdus.

Oireet ainakin sopii vahvasti siihen, eristäytyminen, syvä masennus, sekavuus.
Oirelistaan sopisi myös itsetuhoinen käytös.

"Nöyryytys puolestaan on silloin, kun heidät pakotetaan myöntämään itselleen, että heidän käsityksensä todellisuudesta on todellisuudessa vain verkosto tarinoita ja valheita, joita he ovat kertoneet itselleen ja muille, ja kaikki asiat, joihin heidän mahtavuutensa perustuu, ovat todellisuudessa vain savua ja peilejä. Nöyryytys laukaisee yleensä julkinen paljastuminen (perheessä, työpaikalla jne.); he jäävät kiinni valheesta suhteellisen suuressa mittakaavassa, eivätkä he pysty tekemään riittävästi vahingonhallintaa pelastaakseen kasvonsa. Sen sijaan, että kyseessä olisi "kolhiintunut ego", tämä on egon täydellinen tuho. Tämän seurauksena heistä tulee usein suhteellisen eristäytyneitä ja reagoivat joko muuttumalla rajatilan persoonallisuushäiriön henkiseksi tilaksi, jossa on äärimmäisiä vaihtelevia tunteita, syvää masennusta mahdollisilla itsemurha-ajatuksilla, tai heistä tulee psykopaattisia ja muuttavat pohjimmiltaan kaiken aiemman mahtavuutensa kostonhaluksi ja ryhtyvät tuhoamaan yksilön tai yksilöt, jotka paljastivat heidät. Tämä sotapolku voi sisältää fyysistä väkivaltaa, mutta useammin se toteutetaan vakavien mustamaalauskampanjoiden, oikeudenkäyntien, vainoamisen ja yleisesti kohteensa terrorisoinnin kautta. Nöyryytys voi kestää muutamasta päivästä kuukausiin, jopa vuosiin, ja johtaa usein joko (tai molempiin), äärimmäiseen tuhoon heidän omassa elämässään (työpaikan menetys, tuhoutuneet ihmissuhteet, taloudellinen tuho jne.)" (löytyy googlaamalla)

Miten lie, mutta uransa taitaa olla ohi, noin 99,99%:n varmuudella. Syynä vaalien läheisyys ja Lehtonen on kokoomukselle nyt vain riippakivi, josta se haluaa mahdollisimman äkkiä eroon. (joka tuskin sopii Lehtoselle)

1Äänestä

Kumma jätkänräkä tuo Repe, mässäilee toisten sairaudella.

Äänestä
  • Persoonallisuushäiriö ei ole sairaus.

    Luepas muutama juttu Lehtosesta ja palaa sitten asiaan. Ukko on täysi kusipää.

    1Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Persoonallisuushäiriö ei ole sairaus.

    Luepas muutama juttu Lehtosesta ja palaa sitten asiaan. Ukko on täysi kusipää.

    Sivusta kysyn, että missä vaiheessa persoonallisuushäiriöön on alkanut kuulua sekavuus, huono kävely ja pään kumara asento?

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Sivusta kysyn, että missä vaiheessa persoonallisuushäiriöön on alkanut kuulua sekavuus, huono kävely ja pään kumara asento?

    Jos Lehtosen tapauksessa kyse on narsistisesta persoonallisuushäiriöstä, niin siihen sopisi julkisen nöyryytyksen aiheuttama narsistinen romahdus, jonka oireita nuo olisi.

    Lehtonenhan teilattiin oikein kunnolla, joten oireet sopisi kuvaan.
    Sehän myöhästeli ja sekoili jo pidemmän aikaa, ennen tuota Brysselin lentokenttäjuttua.

    1Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Persoonallisuushäiriö ei ole sairaus.

    Luepas muutama juttu Lehtosesta ja palaa sitten asiaan. Ukko on täysi kusipää.

    Siis sairas.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00076 kirjoitti:

    Sivusta kysyn, että missä vaiheessa persoonallisuushäiriöön on alkanut kuulua sekavuus, huono kävely ja pään kumara asento?

    Ei missään. Mutta kuten suuri ajattelija Riikka Purra on sanonut: Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Jostain syystä meille ei kuitenkaan ole kerrottu, mitä sairautta pääjohtaja nyt potee julkisista rahoista saamansa ruhtinaallisen korvauksen kera.

    Eihän sitä toki ole ehdoton pakko kertoa, mutta jos ei kerrota, se on sitten kuin lupaus arvailla vaikka ja mitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    Siis sairas.

    Nuo Lehtosen oireet voi hyvin täyttää sairauden kriteerit, mutta edelleenkään narsistinen persoonallisuushäiriö ei ole sairaus.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Taas tänäänkin putinatsien 0,3 % on suomalaisten tyhmin 0,3 %. Eivät edes tajua mikä on ketjun aihe, kun "jeesus" pörrää päässä kuin pahimmanlaatuinen tinnitus.

    1Äänestä

  • Ei niissä jotka ei ole sun 'natoniiloja' ole normaaleja kunnon ihmisiä just lainkaan. Jotain ihme pöljäkkeitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    Siis sairas.

    Ihminen, kuten Lehtonen voi olla kusipää mutta kusipäisyys ei ole sairaus,vaan äärimmäistä narsismia.

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Taas tänäänkin putinatsien 0,3 % on suomalaisten tyhmin 0,3 %. Eivät edes tajua mikä on ketjun aihe, kun "jeesus" pörrää päässä kuin pahimmanlaatuinen tinnitus.

    Katselin TV-7 kanavaa. Joku Pasi Turunen puhui asiaa. Taidan siirtyä kanavan katselijaksi. Suosittelen Repelle samaa. Sivistys ja tietoisuus lisääntyisi.
    Huom. Olen Naton, ja Suomen ulkopolitiikan vankkumaton kannattaja, ja Putinia halveksin sydämmeni pohjasta.

    Äänestä

Ihme kun purra ja orpo ole vielä romahtaneet, vaikka sössineet melkein kaiken.

1Äänestä
  • Ne käyttää steroideja, jotka häivyttää tunteet ja laittaa raivolla kyykyttämään tavan kansalaisia lisää lisää lisää...

    2Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Ne käyttää steroideja, jotka häivyttää tunteet ja laittaa raivolla kyykyttämään tavan kansalaisia lisää lisää lisää...

    huomaa myös purran kasvaneet kulmahampaat, raateluhampaat

    Äänestä

On useinkin näin, että ihmiset jotka painostavat ja pompottelevat muita, eivät itse sitten kestäkään sitä jos joutuvat itse paineen alle. Se on huomattu monet kerrat näistä julkisuuden henkilöistä.

1Äänestä

Ihmettelen kun tiedotusvälineet eivä kerrö suoraan mitä tapahtui. Jotain yritetään salailla.

Äänestä
  • Aloittaja

    Ilmeisesti eivät tiedä. Kelasta ei nyt haluta kertoa mitään.

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Ilmeisesti eivät tiedä. Kelasta ei nyt haluta kertoa mitään.

    Jos ukko meni tuohon kuntoon ilman kemikaaleja, niin jokin psyykkinen romahdus taitaa jäädä ainoaksi vaihtoehdoksi. Alzikaan ei etene noin nopeasti.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00096 kirjoitti:

    Jos ukko meni tuohon kuntoon ilman kemikaaleja, niin jokin psyykkinen romahdus taitaa jäädä ainoaksi vaihtoehdoksi. Alzikaan ei etene noin nopeasti.

    No ei. Laamasen Gulliver-Makella meni 1,5 vuotta taudin toteamisesta hautaan, mun äiteellä 13 vuotta. Make oli Lassen ikäluokkaa ja muori kuollessaan 95.

    Äänestä

🥂minkäs teet jos maistuu🍺

Äänestä

Lääkäriliiton toiminta on verrattavissa terrorismiin. Heidän propaganda, poliitikkojen lahjonta ja koulutuspaikkojen estäminen on synnyttänyt järjestelmän, jonka avulla lääkärit varastavat verovarojamme.

1Äänestä

Missä Lasse luuraa... Lasse!!

Äänestä

Miksi pitäs suojella. Kun porho jää tysän päältä kiinni housut kintuissa, hyvät veljet suojelee ja tulee vuoden saikut täydellä liksalla ilman karenssia. Tavis saisi kenkää porho saa miljoonien bonukset ja extra luksus edut.

1Äänestä
  • Brysselissä sekavalta vaikuttanut Lehtonen ei kyennyt esittämään edes lippuaan lähtöportilla, mutta on ilmeisen kykenevä johtamaan Kelaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00102 kirjoitti:

    Brysselissä sekavalta vaikuttanut Lehtonen ei kyennyt esittämään edes lippuaan lähtöportilla, mutta on ilmeisen kykenevä johtamaan Kelaa.

    On selvä että fyysiseksi kerrottu sairaus joka aiheuttaa tuollaista on vakava. Yleensä kun ihmiset sairastelee he eivät matkustele ulkomaille konferensseihin vaan yrittävät parantua leväten ja lääkiten.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00113 kirjoitti:

    On selvä että fyysiseksi kerrottu sairaus joka aiheuttaa tuollaista on vakava. Yleensä kun ihmiset sairastelee he eivät matkustele ulkomaille konferensseihin vaan yrittävät parantua leväten ja lääkiten.

    Ja tässä tapauksessa kyse on lääkäristä, lääketieteen tohtorista... 😮

    Äänestä

  • Anonyymi00113 kirjoitti:

    On selvä että fyysiseksi kerrottu sairaus joka aiheuttaa tuollaista on vakava. Yleensä kun ihmiset sairastelee he eivät matkustele ulkomaille konferensseihin vaan yrittävät parantua leväten ja lääkiten.

    Lähtihän sdpn Marin pakoon myöskin ulkomaille, kun ei kestänyt eduskuntavaalien lopputulosta.
    Samalla teki rikoksen häntä äänestäneille , raukkamaisella pakenemisellaan.
    Marinilla on myös "jauhon" käyttötaustaa ja alkoholismia ihan verenperintönä.

    Äänestä

Normaali työläinen olisi saanut potkut jo ajat sitten.

1Äänestä
  • Aloittaja

    Normaalia työläistä ei ehkä olisi valittu sorvin ääreen kokoomuksen jäsenkirjan perusteella. 😃

    1Äänestä

Miksi Lääkäriliitto vastustaa kokoomuslaisten henkilökohtaisten sairaskertomusten julkaisemista ja yleistä keskustelua heidän sairauksistaan ja hoidoistaan?

Yhteiskunta eli veronmaksajat ovat maksaneet kokoomuslaisille lääkäreille heidän koulutuksensa ja maksaa myös sairauksiensa hoidot, joten yhteiskunnan jäsenillä on oikeus saada tietään myös kaikki kokoomuslaistenb itsensä ja heidän sukulaistensa kaikki sairaudet!

On perustuslain vastaista estää kansalta tietoa.

Äänestä
Aloittaja

Antakaa asian olla. Lehtonen erehtyi sanomaan ääneen sen, minkä jokainen oikeasti tietää. Tekoäly tulee ja saneeraa Kelan henkilökuntaa rajusti. Tässä tilanteessa ei kannattaisi vikistä, jos joutuu kerran viikossa menemään työpaikalle. Pitäisi päinvastoin alkaa katsella uutta työpaikkaa.

Sen sijaan Kelan hallituksen puheenjohtaja on tehtävästään pihalla kuin lumiukko. Hänen pitäisi pystyä luomaan ja toteuttamaan strategiaa, vaikka se lupaakaan rutiinikäsittelijöille eläkevirkaa.

Äänestä
  • "Pitäisi päinvastoin alkaa katsella uutta työpaikkaa."

    No kyllähän sinun kannattaisia jotain työpaikkaa katsella ja lopettaa se lässyttäminen

    Äänestä

  • Aloittaja

    Ei kyse ole niinkään Lehtosen sanomisista, vaan siitä että hänen luonteenominaisuutensa eivät sovellu ihmisten johtamiseen.

    Ei suurta virastoa saada muutamassa kuukaudessa kaaokseen yhdellä tai kahdellakaan kommentilla, mutta sillä saadaan että ei pärjätä virassa ollenkaan.

    1Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Ei kyse ole niinkään Lehtosen sanomisista, vaan siitä että hänen luonteenominaisuutensa eivät sovellu ihmisten johtamiseen.

    Ei suurta virastoa saada muutamassa kuukaudessa kaaokseen yhdellä tai kahdellakaan kommentilla, mutta sillä saadaan että ei pärjätä virassa ollenkaan.

    Kaaos on ihan itse aiheutettua kun närkästytään kehotuksesta poiketa kerran viikossa työpaikalla.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00117 kirjoitti:

    Kaaos on ihan itse aiheutettua kun närkästytään kehotuksesta poiketa kerran viikossa työpaikalla.

    HUSissa ei ollut mitään vastaavaa, ja niin vain kuoharien korkit poksahteli kun Lasse lähti.

    1Äänestä

Voi hyvä veli sentään.

Äänestä
  • Voi hyvä Toveri sentään, täytyisikö töitä tehdä työpaikalla?
    Älä nyt naurata! Heheh

    Äänestä

Mihin Kela tarvitsee pääjohtajaa? Jos muut johtajat kykenevät pitämään byrokratiahirviön käynnissä, pääjohtaja voisi irtisanoutua terveydellistä syistä.

Äänestä

Tuollaiset Aaltosen kommentit vain lisää vettä myllyyn.

1Äänestä
  • Aloittaja

    Eipä tätäkään ketjua olisi ilman sitä.

    Äänestä

Miksi poliittiset virkanimitykset pitäisi lopettaa aina silloin kun ollaan valitsemassa kokoomuslaista? Kepulle tuo Kelan johtajan paikka on tähän asti annettu, taitavat kepussa nyt jahdata ja kiusata kokoomuslaista.

Äänestä

Ehkä Lehtonen tajusin oleensa väärässä sukupuolessa koko ikänsä

1Äänestä

No onhan se kohtuutonta spekuloida alkoholiongelmasta tai psyykksisistä sairauksista tms, kun KUKAAN EI TIEDÄ mistä on kysymys.

Kyllä se selviää aikanaan. Odotetaan että Lehtonen saadaan Suomeen ja toivottavasti taas työkykyiseksi, niin saamme asiasta sen verran tietoa, että ehkä voimme puhua siitä faktapohjalta eikä spekuloida mitä sattuu.

Pitää muistaa, että Lehtonenkin on ihminen ja hänellä on läheisiä. Tuon tason johtajien päätöksiä ja virassa toimimista pitää tarkastella kriittisesti, mutta terveystiedot on asia erikseen. Erityisesti kun ei ole mitään tietoja, vaan pelkkiä juoruja tai spekulointeja.

Äänestä
  • Aloittaja

    >Pitää muistaa, että Lehtonenkin on ihminen ja hänellä on läheisiä.

    Totta. Ja Lassen itsensä soisi myös kohtelevan valtansa alle joutuneita ihmisiä ihmisinä, mikä selvästi ei mennyt putkeen sen paremmin HUSissa kuin Kelassakaan.

    1Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    >Pitää muistaa, että Lehtonenkin on ihminen ja hänellä on läheisiä.

    Totta. Ja Lassen itsensä soisi myös kohtelevan valtansa alle joutuneita ihmisiä ihmisinä, mikä selvästi ei mennyt putkeen sen paremmin HUSissa kuin Kelassakaan.

    niin, onhan se nyt ihan käsittämätöntä kuinka pomo pomottaa alaisiaan työnkuvansa mukaisesti vai mitä ap?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00123 kirjoitti:

    niin, onhan se nyt ihan käsittämätöntä kuinka pomo pomottaa alaisiaan työnkuvansa mukaisesti vai mitä ap?

    Ei missään työnkuvaan kuulu enää "pomotus", koska siitä ei ole organisaatiolle kuin haittaa.

    1Äänestä

Aloittaja
  • Sairaslomaa kirjoitetaan siihen asti, kunnes Lehtonen saa sairauseläkkeen.

    Äänestä

Aaltonen huutaa siighailia silmät kierossa ja vaatii että sikaöykkäröinnit pitää saada hoitaa YYA-malliin uutispimennossa edelleenkin.

Äänestä

Uhriutuminen tuossa asemassa on naurettavaa.
Suorastaan koomista.

1Äänestä

Lehtosesta saa ja pitää puhua asemansa takia. Oliko kännissä vai ei? Suomalaisia todstajia luultavasti oli paikalla kun oli kentällekin tullut jo edellispäivänä.

Äänestä
  • Aloittaja

    Ilman tuota hyvin korkeaa asemaa Lasse ei kiinnostaisi juuri ketään. Toki hänen tuplatohtorillinen koulutuksensa on sellainen, että vastaavalla pystyy vain harva ne asemat täysin kiertämään. (No Jukkis Hankamäki pystyi, kun sosiaaliset taidot ovat nollan alla.)

    Tuppaa vain olemaan niin, että korkea virka on sellainen pulla, josta sen haltija mielellään nauttisi vain rusinoita.

    1Äänestä

Lehtonen saa tietysti ylimielisenä juoppona kenkää.

Tilalle otetaan joku toinen samanlainen poliittinen kiipijä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Janne Aaltonen vaatii jättämään Kelan pääjohtajan Lasse Lehtosen rauhaan. Hänen mielestään Lehtonen on joutunut asiattoman julkisen kiusaamisen kohteeksi.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/e7365e4c-9c36-4cb2-a5e0-44ee2bb62c9d?_gl=1*1njos3d*_ga*MTgwOTY2MjY2OS4xNjY2NzgyNTM0*_ga_3L539PMN3X*czE3NjUwNDI4MTkkbzE5MzAkZzEkdDE3NjUwNDI4MzYkajQzJGwwJGgw

Voi olla vähän näinkin, mutta asia ei silti ole noin yksinkertainen. Lehtonen on johdonmukaisesti hakenut sellaisia hyvin suuripalkkaisia paikkoja, joihin hänen luonteensa ja kykynsä käsitellä ihmisiä ei sovi. Kokoomusystäviensä avulla hän on niitä myös saanut, ja tämä viimeisin oli poliittinen virkanimitys jos mikä. Virkaan piti ehdottomasti saada kokoomuslainen, ja toinen vaihtoehto Arto Satonen oli Kelan hallituksen mielestä näköjään suorastaan huono vaihtoehto.

Kelan hallitus esitti lähes yksimielisesti ihmistä, joka olisi todennäköisesti myös sopinut hommaan, mutta kun se puolue oli väärä.

Lasse ei siis ole tässä keississä mikään uhrilammas vaan aktiivinen toimija, joka olisi ihan hyvin voinut myös olla hakematta virkaa. Olihan hän jo Husissa nähnyt, että ei osaa johtaa ihmisiä. Kelassa hänen nopeasti aikaan saamansa kaaos ylitti vielä kaiken aiemman.

On olemassa semmoinen n-ihmistyyppi, jonka mukaan kaikki vika on aina muissa, ja valitettavasti merkit viittaavat siihen että Lehtonen edustaa juuri sitä tyyppiä.

Nyt Lehtosen taru Kelassa on mitä todennäköisimmin lopussa. Mikä sitten onkaan hänen Brysselissä ilmeisen isolla lekalla päälle lyönyt sairautensa, se on varmasti viimeinen niitti miehen lyhyelle ja myrskyisällä pääjohtajakaudelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu