Kauan sitten kävin eräässä seurakunnassa jossa minulla ei ollut tapana käydä. Olin heille uusi tuttavuus.
Kokouksen jälkeen seurakunnan saarnaaja tuli luokseni ja ystävällisesti pyysi minua jäämään syömään päivällistä heidän kanssaan.
Minä suostuin tarjoukseen.
Ruokapöydän ympärillä oli ehkä n. 12 uskovaa. Seura ja keskustelu
tuntui olevan luotettavaa uskovien välistä yhteyttä. Minä sanoin jotakin joka sai pastorin kääntymään minun puoleeni ja sanomaan minulle niin tylysti, että minä olin saada ruuan väärään kurkkuun. Ihmetteli, että kuulinko oikein, ja mitä hän sanoi. Pastori jatkoi puhettaan ja haukkui minua nöyryyttävin sanoin täysin kylmästi ilman tunteita.
Minulle paljastui välittömästi, ettei pastori ollut psyykkeeltään normaali uskova. Käsitin myös, että hän on syy ongelmiin, joita tiesin seurakunnassa olevan. Hän hämmästytti minut täysin.
En silloin tuntenut narsismia enkä juri psykopatiaakaan. Mutta ehkä tässä tapauksessa oli kyseessä narsisti pastori, tai jopa psykopaatti?
Eihän kukaan normaali ihminen käyttäydy kuten tuo henkilö käyttäytyi minua, uutta tulokasta, kohtaan. En ole tämän jälkeen käynyt siinä seurakunnassa.
Kyseessä ei ollut helluntaiseurakunta. Mutta myös helluntaiseurakunnisa voi olla tämän tyyppisiä ihmisiä? Jumala tahtoo paljastaa tällaiset ihmiset, jotta osaisimme suojella itseämme. Meidän ei
tarvitse antaa polkea itseämme alas.
Tämän kaltaisia ihmisiä on kaikkialla. Niitä voi olla ihmissuhteissamme ja myös täällä netissä. Mistä tunnistaa heidät? Tässä videossa tulee selviä tuntomerkkejä. Oletko tekemisisssä tämmän kaltaisen henkilön kanssa?
Tässä puhutaan naisille, mutta sopii myös miehille.
https://www.youtube.com/watch?v=MUD9SYPHapA
Onko ihmissuhteissasi ongelmia?
Anonyymi-ap
4
84
Vastaukset
- Anonyymi
Miksi olisi ongelmia. Niitä on tässä maassa jo aivan tarpeeksi.
- Anonyymi
Annas kun arvaan: baptistilähetys.
- Anonyymi
Pastorin käytös hämmästytti minua myös koska
hän saarnasi tosi hyvin. Mutta hänen käytöksensä
ajoi monia pois seurakunnasta. Minä yksi niistä.
- AnonyymiUUSI
Nuo videolla mainitut asiat ovat helluntailaisten käyttämiä metodeja.
Helluntailaisuushan ei ole aidosti "uskonsuunta" vaan ihan muuta. Mitä muuta se on, se lukee täällä kaikissa ketjuissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 528274
Tulipalossa henkilövahinkoja, itsenäisyyspäivä alkoi huonosti, poliisi tiedottaa lisää
Savonlinna https://www.como.fi/uutiset/savonlinna-henkilovahinkoja-tulipalossa-poliisi-tiedottaa-lisaa/1437384Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu953910Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka593909- 1063721
- 553273
Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod753259Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint372633IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk2392581- 531764