Menetetyn nimi / samanniminen uusi ihminen

Anonyymi-ap

Menetin veljeni reilu vuosi sitten aivan yllättäen. Sisäelin petti, kuoli nukkuessaan 35-vuotiaana. Suremaan jäi me sisarukset (4kpl), vaimo, 6-vuotias poika ja tietenkin vanhempani, joiden esikoinen kyseessä.

Suru on läsnä jokainen veljen syntymäpäivä, isänpäivä, itsenäisyyspäivä (veljen nimipäivä) ja jouluna.

Meillä on lapsuudesta asti ollut perinne mennä vanhempieni luokse jouluksi, tämä perinne vaan jatkuu ja laajenee lastenlasten mukana. Meidän sisarusten puolisot/poika- tai tyttöystävät ovat aina olleet tervetulleita. Nyt minun 17 v. tytölläni on poikaystävä. Tietenkin hän on tervetullut perhejouluun vanhempieni luokse.

Hän on samanniminen kuolleen veljeni kanssa.

Olen hänet jo melkein vuoden tuntenut, on ihana poika, mutta jostain syystä tämä joulu nyt tuo tunteita pintaan. Vanhempani tapaavat hänet nyt ensimmäisen kerran.

Tunnen surua, kun kirjoitan joulupaketin päälle nimen, joka kuului veljelleni. En voi olla miettimättä mitä joulupukkina toimiva isäni miettii paketin päällä lukevasta nimestä tai veljenpoikani, jolle isä oli niin tärkeä.

Ystävät, jolle olen puhunut aiheesta, uskovat ettei tämä ole niin iso juttu kuin luulen. Mutta tiedän, että vanhempani yhä surevat. Jouluperinteemme oli aiemmin käydä sukuhaudalla, nyt käymme veljeni haudalla.

Löytäisinkö täältä jotain helpotusta huoleeni? Onko kokemusta tällaisesta? Sukuun tulee samanniminen henkilö ja nimi nostattaa muistoja ja surua pintaan


P.s. Tytön poikaystävä on kertakaikkiaan valloittava. En ole miettinyt nimiasiaa ennenkuin nyt, kun hän tulee suvullemme esittäytymään

13

214

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sinä surisit joka tapauksessa vaikka ei olis mitään poikaystävää.

    • Anonyymi

      en usko että kyse on nimestä vaan surustta ja ikävästä . Pitäiskö sun mennä puhumaan johonkin tuosta sun surusta. Jos sitä poikaystävää ei olis niin se sun veljen nimipäivä on edelleen kalenterissa ja eikä se joulu yms häviä vaikka ei olis saman nimistä poikaystävää. Sinä surisit joka tapauksessa . Luuletko jos ei olis poikaystävää niin et surisi ja ikävöisi

    • Anonyymi

      Ehkäpä en saanut avaukseen riittävän tarkasti kuvattua, että oon ennen kaikkea huolissani muiden tunteista, joita sama nimi ehkä aiheuttaa.
      Sillä tämä kuolema kosketti montaa muuta paljon jyrkemmin kuin mua (esikoislapsen menetys, isän menetys, puolison menetys)

      Nyt toivoisin kokemukseen perustuvia kommentteja. Mitä tunteita menetetyn nimi nostattaa? Entä samannimiset henkilöt?

      • Anonyymi

        Jos se nimi ahdistaa teitä kaikkia niin on parempi että poikaystävä jätetään niin sun ei tartte olla huolissasi muista yhen nimen takia


      • Anonyymi

        Koska sulla ei ole kokemusta, niin älä kiitos kommentoi


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska sulla ei ole kokemusta, niin älä kiitos kommentoi

        kannattako sen poikaystävän tulla jos tiedät että kaikki ahdistuu lisää kun poikaystävän tapaavat. Jos se nimi herättää noin voimakkaista ahdistuksen tunteita jo ennen kuin olette nähneet niin mitä se sitten on kun se poikaystävä on oikeesti paikalla. Kun se pelkkä nimi jo aiheuttaa surua ja ikävää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska sulla ei ole kokemusta, niin älä kiitos kommentoi

        ei ole kokemusta. Yleensä suvussa samat nimet voi toistua mutta teillä tämä nimi ei ole esiintynyt suvussa muilla henkilöillä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska sulla ei ole kokemusta, niin älä kiitos kommentoi

        eikö tätä samaa nimeä ole kuin sun veljellä ja sillä poikaytsävällä. Mitä tunteita muut saman nimiset herättää


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska sulla ei ole kokemusta, niin älä kiitos kommentoi

        mun veljellä on yksi sama nimi kuin isällä ja suku ei ole ikinä ahdistunut tai surrut kun ollaan nähty.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mun veljellä on yksi sama nimi kuin isällä ja suku ei ole ikinä ahdistunut tai surrut kun ollaan nähty.

        ja isä on kuollut. Vanhempasi i eivät siis surisi jos ei olis saman nimistä ihmistä. Että heillä menisi paremmin jos ei olis saman nimistä ihmistä . Ei suru sillä lähe että jollain ihmisellä on sama nimi


    • Anonyymi

      Voisiko tuon samannimisyyden kääntää positiiviseksi?

      Olen menettänyt kaksi puolisoa. Heidän nimisiään on paljon. Aina kun olen tekemisissä edesmenneitten puolisoitteni nimisten ihmisten kanssa, nämä tuntuvat jotenkin erityisiltä. Tulee hyvä olo. Tuntuu heti tutulta.

    • Anonyymi

      Etkö ole törmännyt veljesi nimeen muualla kuin veljelläsi ja poikaystävällä. Mitä tapahtuu jos sä törmäät jossain saman nimiseen.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      192
      1358
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      903
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      852
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      52
      761
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      758
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      637
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      318
      612
    8. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      595
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      589
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      584
    Aihe