Loppuuko etelä-euroopan huumekauppa?

Trumpin hallinto kurittaa venezuelan huumesalakuljettajiia.

Huumekaauppiaille on luvassa ankeat ajat myös eurooopassa.
12121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ihan vain persulle tiedoksi ettei Venezuela ole mikäään suuri huumeidentuottaja. Esimerkiksi Yhdysvaltoihin tulevasta huumemääärästä vain noin 0,2 % on sieltä peräisin.

Mutta Venezuelalla on maailman suurimmat öljyvarat. Siksi Trump on nyt kukkoilemassa siellä.

Äänestä
  • Ja Venezuela on rauhan valtio ,tuovat vai ruusuja ja kukkasia! Voi meitä demokraatteja.

    Äänestä

Jenkit&britit(hehän ovatkin samaa paskaa) ovat aina sotimassa muissa maissa.

Vietnamissakin ähelsivät neljönnesvuosisadan tappamassabsiviilejä.
Siis yli 25 vuotta.

Ja hävisivät sen sodan 😂😂😂😂😂😂😂😂😂

Äänestä

Jopa Afganistanista tulee Yhdysvaltoihin enemmän huumeita. Ja kukas siellä jättikään hommat kesken ja poistui häntä koipien välissä? Eräs Trump edelliskaudellaan.

Äänestä
  • Tiedätkö mistä tulee sana "Jopa" kieleemme, ja mitä se tarkoittaa alkuperäiskielellä?
    On muuten alkuperäis kieltämme.

    Äänestä

Ihan oikein että huumekauppa kitketään.

1Äänestä
  • Alkoholi on Suomessa aikuisille sallittu huume, jonka saatavuus on lähimmän elintarvikeliikkeen aukioloaika.
    Oletko sinä sitä mieltä, että myös alkoholihuumeen kauppa tulee kitkeä?

    Äänestä

Se on jo vuosikymmeniä nähty että heti kohta tulee uudet tekijät tilalla sillä voitot ovat satumaisen suuria huumekartelleille!!!
Huumesotaa on jo käyty yli 50 vuotta ja mitään ei ole muuttunut paitsi miljardeja käytetty saavuttamatta mitään tulosta,,,

Egomaaninen Oranssi Vihapappa on ylimielinen jos kuvittelee saavuttavansa jotakin surmaamalla salakuljettajia laittomasti, sillä jenkit ovat olleet alueella aikaisemminkin ja ihan luvan kanssakin sotimassa kartelleja vastaan ilman mitään merkittävää tulosta sillä uusia tulee surmattujen tilalle kuin sieniä sateella!!!

Ja sitä paitsi ei kaikki mömmöt tule Etelä-Amerikasta vaan Aasiasta ja Pohjois-Afrikasta sekä se metalabra voi olla naapurisakin jne,,,

Äänestä

Eihän tuolla sodalla Venezuelaa vastaan ole mitään tekemistä huumekaupan kanssa. Venezuela on huumekaupoissa mitätön pikkutekijä. Huumekartellit pitävät valtaa Meksikossa ja Kolumbiassa, jotka ovat johtavia huumemaita.

Venezuela on Trumpin tähtäimessä vain maan mittavien öljyvarojen ja vasemmistolaisen hallinnon vuoksi. Haluaa kumota hallinnon ja saada öljyn.

Äänestä

Kattokaa demokraatti osavaltiota,,,,kyllä huumeet on iso ongelma. Kiitos Biden!

Äänestä
  • Kiitoksesi kuuluvat Egomaaniselle Oranssille Vihapapalle joka ei edelliselläkään kaudellaan saanut huumeiden virtaa pysähtymään jenkkeihin!!!

    Äänestä

Vihapuhe on paljon vaarallisempaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Trumpin hallinto kurittaa venezuelan huumesalakuljettajiia.

Huumekaauppiaille on luvassa ankeat ajat myös eurooopassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu