Väite perustuu valon punasiirtymään. Mitä kauempana galaksit ovat, sitä suurempi on punasiirtymä.
Mistä tuollainen valtava energia?
Selitykseksi on keksitty pimeä energia ja jos kysyt tutkijoilta mitä se on, saat vastaukseksi ei voi tietää. Eli pimeä energia on vain kaavaan lisätty vakio, jolla lopputulos saadaan näyttämään oikealta.
Kuitenkin tiedetään, että valoon voi vaikuttaa. Fotonilla ei ole massaa, mutta valoa voi taivuttaa painovoimalla (mitä ikinä se onkaan). Meille se näkyy punasiirtymänä.
Lähitulevaisuudessa tultaneen johtopäätökseen, ettei pimeää energiaa olekaan.
Mistä tuollainen valtava energia?
Selitykseksi on keksitty pimeä energia ja jos kysyt tutkijoilta mitä se on, saat vastaukseksi ei voi tietää. Eli pimeä energia on vain kaavaan lisätty vakio, jolla lopputulos saadaan näyttämään oikealta.
Kuitenkin tiedetään, että valoon voi vaikuttaa. Fotonilla ei ole massaa, mutta valoa voi taivuttaa painovoimalla (mitä ikinä se onkaan). Meille se näkyy punasiirtymänä.
Lähitulevaisuudessa tultaneen johtopäätökseen, ettei pimeää energiaa olekaan.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Yksi tarkennus: "saat vastaukseksi ei voi tietää". Saat vastaukseksi että ei tiedetä. Näillä on olennainen ero.
Laajeneminen on seurausta painovoiman massan vetovoiman vähenemisestä. Harvemmassa tähtienvälisessä avaruudessa painovoima vähenee ympärillä olevan massan suhteessa. Ääretön maailmankaikkeuden tyhjiö, jossa ei ole painovoimaa eli vetovoimaa. Ehkä joskus syntyy, tai jossain kaikkeudessa sitä tulee vastaan?
Maailmankaikkeus ei "laajene" missään tämä ei ole mikään ideaalikaasu jne
Gemini:
Painovoima aiheuttaa pienen gravitaatiollisen punasiirtymän, kun valo nousee
gravitaatiokuopasta.
Suurin punasiirtymä (kosmologinen punasiirtymä), joka todistaa laajenemisesta, johtuu itse avaruuden venymisestä, ei painovoiman taivutuksesta. Nämä ovat kaksi eri ilmiötä.
joo mutta puhuit pskaa avaruuden laajemisesta tyhjiöön
tämä on juuri sitä sössytystä pönttölistoilla
Ollaan kyllä ihan eri kirjoittajia . . .
Mutta ihan asialliseltahan tuo näytti, tuo kirjoitus johon vastasit.
Jos etäisyydet kasvavat, gravitaatio heikkenee, eikö?
En toki väitä asiasta mitään ymmärtäväni.
Aloittaja on aivan oikeassa, kyseessä on tietenkin jumalan vatsa, ei pimeä aine, joka valoa taivuttaa.
Tähän aikaan vuodesta valon vähyyteen vaikuttaa myös joulupukin vatsanseutu.
"" ettei pimeää energiaa olekaan""
Se on mahdollista. Mutta emme keskustele siitä tällä pönttölistalla, tähti MsaloKAAN
ei ole opiskellut luonnontieteitä
Siis on mahdollista ettei Newtonin tai Einsteinin gravitaatioteoria ole voimassa
suurilla etäisyyksillä
Täällä ei voi keskustella kun nämä eivät tiedä mikä on Christoffelin symboli eikä mitään vaan
lukevat juttunsa hesarista jne
https://ui.adsabs.harvard.edu/abs/2002ARA&A..40..263S/abstract
Modifioitu Newtonin dynamiikka (MOND) on empiirisesti perusteltu Newtonin gravitaation tai inertian muunnelma, jonka Milgrom ehdotti vaihtoehdoksi kosmiselle pimeälle aineelle. Perusajatuksena on, että kiihtyvyyksillä alle ao ~ 10⁻⁸ cm/s² ~ cHo/6 efektiivinen gravitaatiovoima lähestyy arvoa √(gnao), jossa gn on tavanomainen Newtonin kiihtyvyys.
Voi olla joo MOND vastaus. Toisaalta galaksien pyörimisnopeuksia mahdollisesti selittää paremmin se, että pimeää ainetta on eri galakseissa eri määrä tai eri tavoin jakautuneena.
Mutta palstan aiheen kannalta tuo ei ole tärkeää. Se on, että jos emme tiedä, myönnämme sen, emmekä selitä asiaa jumalilla.
joopa joo
en tietenkään usko että on joku MOND - setä on oikeassa
yrityksiä on monia näistä aiheista
linnunradan pyörisnopeuden anomalia selittyy yhtä hyvin väärällä gravitaatiolla jos gravitaatioteoria ei toimi
pönttöpalstalla ei näistä keskustella
Kirkon ja valtion ero ei liity galaksien pyörimisnopeuteen. Ihmekös siis ettei palstalla keskustella tähtitieteestä.
Vastaavasti tuskin tähtitiedepalstoilla keskustellaan kirkon ja valtion erosta.
Maailmankaikkeuden laajeneminen on ilmeisesti yhteydessä ajan suuntaan.
Erään teorian mukaan laajeneminen pysähtyy joskus ja tämän jälkeen alkaa supistuminen. Samalla ajan suunta kääntyy eli tapahtumat kulkevat päinvastaiseen suuntaan kohti alkuräjähdystä.