Suomen F-35-hävittäjä lensi ensi kertaa

Suunnitelman mukaan mennään!

Suomen ensimmäisellä F-35-hävittäjällä on tehty ensimmäinen testilento.

Suomalainen F-35-hävittäjä on tehnyt ensimmäisen testilennon maanantaina 8. joulukuuta. Asiasta kertoi koneen valmistaja, yhdysvaltalainen Lockheed Martin suomalaistoimittajille suunnatussa tilaisuudessa tiistaina.

Koelento sujui onnistuneesti, kertoi F-35:n asiakkuusohjelman varatoimitusjohtaja Marshal Shepard.

Ensimmäinen suomalainen F-35-hävittäjä, tunnukseltaan JF-501, valmistui loppukokoonpanosta Lockheed Martinin tehtaalta lokakuun lopussa.

Se julkistetaan virallisesti tiistaina 16. joulukuuta Lockheed Martinin tehtailla Texasin Fort Worthissa niin sanotussa roll out -seremoniassa. Presidentti Alexander Stubb ja puolustusministeri Antti Häkkänen osallistuvat tilaisuuteen.

Ensimmäiset suomalaiset lentäjäkoulutetut pääsevät koneen ohjaimiin ensi keväänä koulutustukikohdassa Arkansasissa.

Ensimmäiset koneet saapuvat Suomeen noin vuoden päästä.
51491
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

"Lentotunnin hinta ylittää 50000 euroa. Nyt säästämään että saadaan lentää kun koneet saadaan."

Tuo on varmaankin MV-lehden tutkimus. Desantti vetäissyt perseestään hinnan.

F-35 lentotuntihinta on reilusti pienenpi kuin esim superhornetilla.

"Huomio kiinnittyy siihen, että F-35A:n lentotuntihinta on yli 20 prosenttia edullisempi kuin Super Hornetin, jonka on arvioitu olevan käyttökustannuksiltaan yksi edullisimmista hävittäjistä Yhdysvaltain asevoimien hävittäjäarsenaalissa. "

1Äänestä
  • Paaljon kalliimpi käyttää kuin Gripen E.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Paaljon kalliimpi käyttää kuin Gripen E.

    Totta KAJ on.
    F-35A koneen vertaaminen Gripen E koneeseen on likipitäen sama asia, kuin verrata koppimönkkäriä, WRC autoon. :-)

    1Äänestä

  • 44.Div kirjoitti:

    Totta KAJ on.
    F-35A koneen vertaaminen Gripen E koneeseen on likipitäen sama asia, kuin verrata koppimönkkäriä, WRC autoon. :-)

    Gripen E on tuossa kontekstissa se "koppimönkäri". Tämä täsmennyksenä, TILTUille, jotka KUVITTELEVAT tietävänsä jotain sotilasilmailusta.

    1Äänestä

  • 44.Div kirjoitti:

    Totta KAJ on.
    F-35A koneen vertaaminen Gripen E koneeseen on likipitäen sama asia, kuin verrata koppimönkkäriä, WRC autoon. :-)

    Sinänsä F-35:a ja Gripeniä ei tarvitse edes vertailla toisiinsa koska eivät ne tule olemaan vastakkakkain vaan yhdessä Venäläisiä koneita vastaan jos se tilanne tulee.
    Tässä tilanteessa saattaa koneiden erilaiset ominaisuudet olla vain plussaa kun niitä käytetään rintarinnan (Suomen ja Norjan F-35. :t sekä ruotsin Gripenit ja mahdollisesti vielä lisänä suomen F-18:t jotka eivät välttämättä heti siirry eläkkeelle jos tilanne jatkuu nykyisellään, niihin kun on olemassaoleva lento ja huolto henkilöstö olemassa).

    Äänestä

Jopas russakan tiltuloisilla taas korpeaa😁👍✌️

2Äänestä
  • Se on hyvä.

    1Äänestä

Gripen on sopiva hävittäjä murrosikäisille ja viidakkomiehille.

Pieni ja vähän aseistusta kantava.

1Äänestä
  • Sopii teini-ikäiselle "kuivan kesän oravalle" ... .

    1Äänestä

  • Gripen on sekä aerodynaamisesti ja hydrodynaamisesti validi F 35 ei.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Gripen on sekä aerodynaamisesti ja hydrodynaamisesti validi F 35 ei.

    Tutkan näytöllä onanoimas Gripenin tutkaheijaste on kokoa puolitoistakerroksinen rintamamiestalo. F35A:n tutkaheijaste on väliltä kimalainen - rastas.

    Vertailun vuoksi reppanaryssälän sukhellushäviäjien tutkaheijaste on kokoa kolmi kerroksinen KERROSTALO. :-)

    1Äänestä

  • 44.Div kirjoitti:

    Tutkan näytöllä onanoimas Gripenin tutkaheijaste on kokoa puolitoistakerroksinen rintamamiestalo. F35A:n tutkaheijaste on väliltä kimalainen - rastas.

    Vertailun vuoksi reppanaryssälän sukhellushäviäjien tutkaheijaste on kokoa kolmi kerroksinen KERROSTALO. :-)

    Suomalaisilta piloteilta menee vuosia ennen kun pääsee edes lähellekään sotakastetta. Siitä mielessä on ihan sama mitä siellä näytöllä näkyy.

    Äänestä

F-35 koneita valmistuu n. 180/ vuosi ja määrä lisääntyy joka vuosi.

SU-57 koneita n. 10 jos kaikki menee hyvin.

Ja milloinka ryssällä menisi suunnitelman mukaan???

1Äänestä
  • F-35 koneita on toimitettu asiakkaille 1270+ kappaletta. Tilasto: joulukuu 2025. :-)

    1Äänestä

  • 44.Div kirjoitti:

    F-35 koneita on toimitettu asiakkaille 1270+ kappaletta. Tilasto: joulukuu 2025. :-)

    Totta kaj..

    Suomi poseerasi sotakoneiden vieressä kuin P-Korea konsanaan. Tosin yhtäkään konetta ole vielä edes ilmassa. 🫢

    Äänestä

Suomen F-35 koneisiin olisi maalattava ne hakaristit myös kuten ennen vanhaan oli.

Ei muuten mutta olisi mukava seurata Putinin ja hänen torvisoittokunnan ilmeitä ja kirjoituksia.

Zaharova 4 promillen nousussa sössöttämässä TV:ssä olisi mukavaa ajanviihdettä.

1Äänestä

Mikähän vajakki tästäkin poistanut 9 täysin asiallista viestiä?

Äänestä
  • No mitäs luulet? Päivystävä natopelle poistattanut joka ikisen vähänkään kriittisen viestin kyseisestä romusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    No mitäs luulet? Päivystävä natopelle poistattanut joka ikisen vähänkään kriittisen viestin kyseisestä romusta.

    Suhoiko tuottaa orgasmisi✊💦

    1Äänestä

Lapsellinen ei tarkoita kriittistä.

1Äänestä

😉👉👌✌️👍

Äänestä

Hävittäjät tilattiin Yhdysvalloista. Yhdysvaltojen presidentti on Trump. Putinin kaveri ja suuri tukija.

Kun koneet sieltä tilattiin, ei ollut Trump vallassa.

Ei tuo tilanne nyt sitä ole, mitä piti oleman. Syytä tarkistaa, miten koneet toimivat ja miten ne on varusteltu.

Ei tarvii paljoo poikkeavuutta, kun tilaus perutaan kaikilta osin.

Äänestä

Lentävä lehtipuhallin ei sytytä.

Aivan alusta asti seurannut koko hankkeen kompurointia.

YT keskustelufoorumit todella paijastavia missä kaikessa mättää.

Tänäänkin valmistajan edustaja Myönsi käyttöliittymän kuormittavan pilottia liikaa.

Samaa on puhuneet sekä britti että Aussien pilotit.

Äänestä
  • Samaa pa*kaa te "kansantalon pikku jormat" jauhoitte n. 30 vuotta sitten, kun suomi oli hankkimassa HN-kalustoa.

    Teillä KAKSIAIVOSOLUISILLA ei vaan ole minkäänlaista KOMPETENSSIA, arvostella yhtikäs mitään, mikä liittyy suomen puolustusvälinehankintoihin.

    1Äänestä

  • 44.Div kirjoitti:

    Samaa pa*kaa te "kansantalon pikku jormat" jauhoitte n. 30 vuotta sitten, kun suomi oli hankkimassa HN-kalustoa.

    Teillä KAKSIAIVOSOLUISILLA ei vaan ole minkäänlaista KOMPETENSSIA, arvostella yhtikäs mitään, mikä liittyy suomen puolustusvälinehankintoihin.

    Mite on hankinnat menny niinku yleensä? 😅

    Äänestä

😉👉👌✌️👍

Äänestä

Suomen F-35-hävittäjä lensi ensi kertaa ... oliko se myös viimeinen ... jää nähtäväksi.

Äänestä

😉👉👌✌️

Äänestä

Venäläisiä hävittäjiä on pudonnut melkoisesti viimeisten 3 vuoden aikana.

Miksi niitä putoaa???

Äänestä
  • Heikko laatu.

    Suhoiden ja Migien elinkaari on puolet lyhyempi kuin länsi-kaluston. Johtuu ihan puhtaasti heikoista materiaaleista ja kokoonpanon laadusta.

    Äänestä

Vastakaupoilla Suomi nousuun ja karvaa päänsä palelluttaneiden asiantuntija kenraalien nuppeihin.

Nato Tiltulle kävi tämän F-35 hankinnan kanssa samoin kuin Nato-reservin majuri Kalevi lampaalle. Hänenkin elämä sai täysin uuden käänteen, kun häneltä jäi lapaset kioskin tiskille.

Äänestä

Mitä enemmän F-35 kivistää, sitä varmemmin tiedämme tehneemme oivan valinnan.

Russotrolimme voi yrittää keksiä päänsä kipeäksi mitä moitittavaa löytyisi. Kumminkin F-35 poimii russakat taivaalta kuin kärpäset navetasta.

Äänestä
  • F-35 meni siis kiville.

    Äänestä

Texasissa juhlittiin, mutta näin katastrofaalisesti F-35 hankinta todellisuudessa eteni omaan maalii

Näin katastrofaalisesti F-35 hankinta todellisuudessa eteni omaan maaliin

Niin. Yhdysvallathan myi Nato-suomelle 100 miljardin $ edulliseen hintaan 5. sukupuolen stealth hävittäjinä uudelleen purkitettua ruotsalaista alkuperää olevaa hapantunutta kefiiriä. Ilmavoimien pitkän linjan kaljuuntuneet asiantuntija kenraalit oli saatu hankinnalle myönteiseksi, todistelemalla perisionistiseen tapaan, että se kasvattaa karvaa.

Asia oli sillä päätetty.

Äänestä

Russotrollilla oli sentään mielikuvitysta muuten niin puuduttavassa paatoksessaan.

Äänestä

Suomen F-35-hävittäjä lensi ensi kertaa yli käenpesän.

One Flew Over the Cuckoo's Nest

Äänestä

Fine.

Äänestä

F-35 lentävä kalkkuna, täynnä kaikkia mahdollisia vikoja. Vaikka, jos niin halutana nähdä. Mutta silti 1000 kertaa parempi kuin russon hyttyset ☺️.

Äänestä

Parasta mitä rahalla saa!

Äänestä

"Suomen F-35-hävittäjä lensi ensi kertaa" ... YLI KÄENPESÄN.

Siunattu olkoon sen HULLUUS!

Äänestä

Länsi varustautuu venäjän sulkuun ja kaikin menetelmin,
- venäjä ilmaisi järettömyytensä hyökätessään ukrainaan tuhonsa voimin

Äänestä
  • Kaikkihan sen sen tietää, että Suomi ei sulje yhtään mitään Venäjää vastaan. Suut suppuun nyt vaan.

    Äänestä

Okei. Hyvältä näyttää.

Mitä luulette, että kuinka kauan kestää 64 lennokkia täysmittasessa sodassa Venäjää vastaan? Montako lentotuntia veikkaatte?

Äänestä

Herätkää todellisuuteen F35 kiimassa. Suomi kuolee parissa viikossa.

Äänestä

Todellisuudessa samaa sarjaa kun some-Paulin nyrkkeilyhaaste.

Äänestä

F-35 on erinomainen valinta. Russotrollit tuskailevat sen kanssa vähän väliä. Se on erittäin hyvä merkki.

1Äänestä

Vaikea sitä F-35 konetta on päihittää jos se minkä vihollinen eli ryssä. muita vihollisia ei ole olemassakaan, näkee tutkassa on ohjus.

Vain yksi mahdollisuus on selvitä:

Riuska veto heittoistuimesta muttei liian raju että sukhoin heittoistimen kampi jää käteen.

Äänestä

Herää kysymys miksi useat maat ovat luopunee/luopumassa F-35 koneiden tilauksista, ja esim. Belgia joka niitä jonkin aikaa sitten sai, totesi että niiden ylläpitäminen lentokunnossa, on niin kallista (50 000 Euroa lentotunnilta), että niillä ei lennetä kuin aivan välttämättömät lennot. Espanja on jo perunut hankintansa ja Kanadassa käydään vastaavia neuvotteluja.
Tässä käy näköjään samalla tavalla Suomessa kuin NH-90 rotiskoilla, jotka eivät kelpaa lyhyen käytön jälkeen kenellekkään. Australiassa ne haudattiin hiekkaerämaahan, kun niitä ei kukaan halunnut edes ilmatteeksi.

Äänestä

Taas tiltu antaa väärää tietoa mutta seiihen on totuttu.

Pääasia että Suomi osti parhaat koneet mitä oli saatavissa.

Hölmöä olisi ollut ostaa 4.sukupolven koneita kun F-35 koneilla mennään aina 2070 luvulle asti.

Äänestä
  • Siis niitä säilytetään hangaarissako? Nehän ei lennä uskottavasti.

    Nato-suomi osti heikkolahjaisten kenraalien mMIELESTÄ parhaat koneet mitä oli saatavissa.

    Ainakin niin yrittävät nyt munaustaan selitellä.

    Joku noista pölhöistä kenuista sanoikin että "Ei voinu tiettee. No olisit ite tullu valihteen".

    Äänestä

Miksi Japanikin hankkii F-35 koneita vaikka ne on TILTUN MIELESTÄ huonoja?

Japani on hankkimassa suuren määrän Lockheed Martin F-35 -häivehävittäjiä (noin 147 konetta, sekä A- että B-malleja) vastauksena Kiinan sotilaalliseen voimistumiseen, ja ensimmäiset F-35B-versiot saapuivat elokuussa 2025 Japanin itsepuolustusvoimien käyttöön, sijoittuen väliaikaisesti Nyutabaruun.

Japani on maailman toiseksi suurin F-35-operaattori Yhdysvaltojen jälkeen, ja se kokoonpanee myös osia koneista Nagoyassa, mikä korostaa Japanin sitoutumista F-35-teknologiaan

Äänestä

Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Suunnitelman mukaan mennään!

Suomen ensimmäisellä F-35-hävittäjällä on tehty ensimmäinen testilento.

Suomalainen F-35-hävittäjä on tehnyt ensimmäisen testilennon maanantaina 8. joulukuuta. Asiasta kertoi koneen valmistaja, yhdysvaltalainen Lockheed Martin suomalaistoimittajille suunnatussa tilaisuudessa tiistaina.

Koelento sujui onnistuneesti, kertoi F-35:n asiakkuusohjelman varatoimitusjohtaja Marshal Shepard.

Ensimmäinen suomalainen F-35-hävittäjä, tunnukseltaan JF-501, valmistui loppukokoonpanosta Lockheed Martinin tehtaalta lokakuun lopussa.

Se julkistetaan virallisesti tiistaina 16. joulukuuta Lockheed Martinin tehtailla Texasin Fort Worthissa niin sanotussa roll out -seremoniassa. Presidentti Alexander Stubb ja puolustusministeri Antti Häkkänen osallistuvat tilaisuuteen.

Ensimmäiset suomalaiset lentäjäkoulutetut pääsevät koneen ohjaimiin ensi keväänä koulutustukikohdassa Arkansasissa.

Ensimmäiset koneet saapuvat Suomeen noin vuoden päästä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu