Sodoma ja Gomorra

Anonyymi-ap

SODOMAN JA GOMORRAN TUHO


Anonyymi
2022-02-04 09:12:47
Ilmoita
Tutkijoiden mukaan Kuolleenmeren alueella räjähti 3 600 vuotta sitten meteoriitti, joka jätti jälkeensä 2 000 celsiusasteen tulimeren. Tutkimuksissa on löydetty yhtäläisyyksiä Raamatun kertomukseen Sodomasta ja Gomorrasta.

RAAMATUN Vanhan testamentin ensimmäisestä Mooseksen kirjasta tuttu katastrofitarina kertoo Sodoman ja Gomorran kaupunkien tuhosta. Raamatun mukaan kaupungit tuhoutuivat niiden asukkaiden paheellisuuden takia.

Herra antoi sataa taivaasta tulta ja tulikiveä Sodoman ja Gomorran päälle. Hän tuhosi nämä kaupungit ja koko tasangon sekä kaupunkien kaikki asukkaat ja maan kasvitkin. (1. Moos. 19:24–25.)
Scientific reports -julkaisusarjassa julkaistun tuoreen tutkimuksen mukaan Sodoman ja Gomorran tuholle saattaa olla tieteellistä perää. Tutkimuksen mukaan Kuolleenmeren alueelle iski vuonna 1650 eaa. jättimäinen meteoriitti, joka tuhosi nykyisin Tall el-Hammamina tunnetun kaupungin.

Tall el-Hammam oli 3 600 vuotta sitten alueensa metropoli, josta on jäljellä enää rauniot. Se sijaitsee Kuolleenmeren koillispuolella nykyisen Jordanian alueella.

Raunioita on tutkittu pitkään, ja niistä on löytynyt muun muassa yli metrin paksuinen kerrostuma hiiltä, tuhkaa ja sulanutta metallia. Tutkijaryhmän mukaan alue on muuttunut yli 2 000 celsiusasteen pätsiksi, joka on sulattanut kaupungista lähes kaiken.

Tutkijat uskovat, että kuumuuden on aiheuttanut avaruudesta syöksynyt kymmenien metrien kokoinen kappale, joka on räjähtänyt korkealla ilmassa kaupungin yllä. Räjähdysvoimaltaan tapahtuma on vastannut yli tuhatta Hiroshiman atomipommia.

Yksi keskeisimmistä löydöksistä olivat raunioita tutkineen geologi James Kennettin mukaan kvartsin shokkilamellit, joita on löydetty aiemmin vain ydinkokeissa ja törmäyskraattereista.

– Niiden syntymiseen vaaditaan uskomatonta painetta. Kvartsi on yksi kovimmista mineraaleista, Kennett sanoo Santa Barbaran yliopiston tiedotteessa.

VERKKOLEHTI The Conversationin mukaan meteoriitti on lähestynyt kaupunkia 61 000 kilometrin tuntivauhtia ja räjähtänyt noin neljän kilometrin korkeudella. Räjähdystä kohti katsoneet ihmiset sokeutuivat siltä istumalta, ja vaatteet sulivat ihmisten päälle. Koko kaupunki muuttui valtavaksi liekkimereksi.

Vain sekunteja tämän jälkeen iski valtava shokkiaalto. 1 200 kilometrin tuntinopeudella (noin 333 metriä sekunnissa) puhaltanut tuuli repi kaupungin kappaleiksi ja tuhosi joka ikisen rakennuksen. Yksikään ihminen tai eläin ei selvinnyt tuhosta. Heidän ruumiinsa repeytyivät kappaleiksi ja luut murskautuivat pieniksi palasiksi.

Tutkimuksissa kävi ilmi, että tuhon aikaiset kerrostumat ovat huomattavan suolapitoisia. Joissain näytteissä suolaa on jopa 25 prosenttia. Tutkijat uskovat, että suolaa on höyrystynyt ilmaan läheisestä Kuolleestamerestä, ja sitä on satanut alueelle.

Raamatun kertomuksen mukaan Sodoman ja Gomorran kertomuksen päähenkilön Lootin vaimo jähmettyi pelosta suolapatsaaksi tuhoa paetessaan.

VUONNA 1908 Siperian yllä yhdeksän kilometrin korkeudessa Tunguskassa räjähti meteoriitti, joka tuhosi metsää 2 000 neliökilometrin alueelta, ja sen jäljiltä löytyi tuhansia hiiltyneitä poronraatoja. Räjähdys havaittiin Britanniassa saakka, ja räjähdyksen aiheuttaman äänen on kerrottu kantautuneen jopa 1 200 kilometrin päähän.

Tunguskan räjähdyksen voimakkuuden on arvioitu vastanneen 185:tä Hiroshiman atomipommia, eli se oli moninkertaisesti Tall el-Hammamin vastaavaa pienempi.

1

91

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00003

      Ihminen tuhoaa pian itsensä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      270
      2795
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      19
      2217
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      341
      1955
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      105
      1659
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      100
      1615
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      209
      1327
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      64
      1268
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1233
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      55
      1149
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      75
      1093
    Aihe