MISS SUOMI OLISI SAANUT PITÄÄ KRUUNUNSA

IL:
"Miss Suomi selitti kuvaa tekstiviestillä Iltalehdelle ja kertoi, että otos oli ”täysin irrotettu asiayhteydestä”.
– Olin ystäväni kanssa ravintolassa syömässä ja minulla oli silloin voimakas päänsärky ja kipua silmässä. Nojasin pöytään, hieroin ohimoita ja venytin silmiä, koska se helpotti painetta, missi kertoi viestissään.
Missin mukaan hänen ystävänsä oli pitänyt ilmettä hassuna ja halunnut ottaa kuvan.
– Hymyilin kameraan ja hän kirjoitti siihen oman tekstinsä. Se teksti ei ole minun kirjoittama eikä liity millään tavalla mun tarkoitukseen. Kuva oli tarkoitettu vain läheisille kavereille, ei jaettavaksi laajemmalle.
Kosovolaistaustainen missi painotti tuolloin, ettei hyväksy rasismia millään lailla.
Kohu sai uusia kierroksia, kun Miss Suomi julkaisi Tiktok-tilillään kantaaottavan videon lentokoneen bisnesluokasta."
Kommentti:
Meikäläisen mielestä Miss Suomi Sarah Dzafce olisi saanut pitää kruununsa edelleen.
Kruunun vieminen ei ollut välttämättä loppuun saakka harkittu, vaan hätiköity mainehaittapelossa tehty paniikkiratkaisu.
12177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Oikeusmurha.

Äänestä

Minä haistattaisin pitkät jos olisin Sarah.
Haukkuisin pystyyn koko missi puljun.

Äänestä

Ketä enään tuollanen maatalousnäyttely ees kiinnostaa

Äänestä
  • Se on rasismia! Ja kiellettävä!

    Äänestä

  • Kiinnostaa, kiinnostaa!
    Antaa kaikkien kukkien kukkia, myös missikisojen.

    Äänestä

Miksi väännellä ja käännellä? Tällä gimmalla vielä oppiminen edessä. Käytöskoulu pahasti kesken.

Äänestä
  • 👲jaahas

    Äänestä

  • Leikki sijansa saakoon, samoin huumori.

    Äänestä

Nämä vihreitten suvakit ja muut vieraat jotka keplotellu kansalaisuuden on tämä takana.

Äänestä

Missikilpailut ovat rasistinen vanha perinne!

Äänestä
  • Vanha on, mutta ei rasistinen.

    Äänestä

  • Rasisteja ovat sellaiset, jotka haluavat missikisat kieltää.
    Kisoihin ei ole viety ketään väkisin, vaan jokainen tulee mukaan omasta halustaan ja tuttavien, sukulaisten ja muiden kannustamana.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

IL:
"Miss Suomi selitti kuvaa tekstiviestillä Iltalehdelle ja kertoi, että otos oli ”täysin irrotettu asiayhteydestä”.
– Olin ystäväni kanssa ravintolassa syömässä ja minulla oli silloin voimakas päänsärky ja kipua silmässä. Nojasin pöytään, hieroin ohimoita ja venytin silmiä, koska se helpotti painetta, missi kertoi viestissään.
Missin mukaan hänen ystävänsä oli pitänyt ilmettä hassuna ja halunnut ottaa kuvan.
– Hymyilin kameraan ja hän kirjoitti siihen oman tekstinsä. Se teksti ei ole minun kirjoittama eikä liity millään tavalla mun tarkoitukseen. Kuva oli tarkoitettu vain läheisille kavereille, ei jaettavaksi laajemmalle.
Kosovolaistaustainen missi painotti tuolloin, ettei hyväksy rasismia millään lailla.
Kohu sai uusia kierroksia, kun Miss Suomi julkaisi Tiktok-tilillään kantaaottavan videon lentokoneen bisnesluokasta."
Kommentti:
Meikäläisen mielestä Miss Suomi Sarah Dzafce olisi saanut pitää kruununsa edelleen.
Kruunun vieminen ei ollut välttämättä loppuun saakka harkittu, vaan hätiköity mainehaittapelossa tehty paniikkiratkaisu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu