Riikan talousoppi: köyhiltä voi aina ottaa ja antaa rikkaille lisää

Köyhiä tulee lisää, kun työttömyys lisääntyy. Sosiaalimenot kasvavat vaikka tukia leikataan, joten sitten on hyvä syy leikata lisää ja jakaa lisää rikkaille.
Jne
20206
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Perskokkareiden hallitusohjelmaa sorvaamassa taisi olla sellaisia henkilöitä, jotka kuvittelivat, että pienituloisten kulutuksella ei ole kansantaloudelle mitään merkitystä. 😉

Hallitus meni metsään siinäkin, mutta niin on mennyt kaikessa muussakin.

1Äänestä
  • Verorahoilla se ihailemasi Purrakin elelee, että röh röh vaan.

    2Äänestä

  • Jos köyhien rahat eivät riitä, niin sitten lainataan ulkomailta köyhien nimissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Verorahoilla se ihailemasi Purrakin elelee, että röh röh vaan.

    Riikka on kupannut erilaisia verovaroista kustannettuja tukia ja palkkioita koko ikänsä, muutaman viikon mäkkäripestiä lukuunottamatta.

    Äänestä

Riikka on viihtynyt niin hyvin Kokoomuksen apupuolueessa ja Orpon kyljessä,että voisi loikata Kokoomukseen.Takinkääntäjä Riikka tosin tietää,että Kokoomuksessa ei ihan voi elää kuten siat pellossa ja sehän ei persuille käy

1Äänestä

PS ja kokoomus on lähes sama asia.

1Äänestä

Otsikko suomennettuna, yritteliäät saavat pitää isomman osan oman työnsä tuloksesta.

Äänestä
  • Rikastukoot omilla rahoilla, ei veronmaksajien rahoilla.

    1Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Rikastukoot omilla rahoilla, ei veronmaksajien rahoilla.

    Milloin Riikka venyttää silmiään?

    1Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Milloin Riikka venyttää silmiään?

    Riikka venyttää jostain alempaa...

    1Äänestä

Veronkevennyksiä ei nyt ainakaan pitäisi rahoittaa ottamalla valtiolle näitä lisää velkaa.

1Äänestä

Sosialiapu olisi aika lopettaa , ihmisellä on oma vastuu toimeentulostaan koska heidät koulutetaan aikuisuuteen ja ammatteihin . Jos kaiken tuon saatuaan ei viitsi niin miksi elättää tuollaista asennetta ?

Äänestä
  • Mutta millä sinä vatipää sitten tulisit toimeen? Älä nyt omaa oksaa sahaa.

    2Äänestä

  • Taidat olla niitä ihmisiä, joilla on tiedossa työpaikka kaikille Suomen 300 000 työttömälle. Toki voit mennä kertomaan itsestään selvyyksiä kasvotusten työttömille, mutta eipä taida rohkeutesi riittää.

    2Äänestä

  • Siinä moni persu jäisi puille paljaille.

    2Äänestä

  • "Sosialiapu olisi aika lopettaa , ihmisellä on oma vastuu toimeentulostaan"

    Tuota ajatusta voisi kannattaa JOS ICT -alalla sallittaisiin AIDOSTI vapaa kilpailu.

    EI sellaista näennäiskilpailua, jossa jo ennestään hyvät referenssit alalla pitkään toimineet yritykset jakavat urakat keskenään, ja mahdollinen uusi IT -yritys ei saa yhtään maksavaa asiakasta, koska aloittavalla yrityksellä on NOLLA referenssiä, ja 0 referenssin takia se joutuu herkästi pelatuksi ulos tarjouskilpailuista.

    Lisäksi, moni asiakkaan asemassa oleva yritys ei edes järjestä julkista tarjouskilpailua, vaan valitsee ohjelmistotoimittajan muutaman suuren joukosta - näin toimi esim. LähiTapiola, joka menettelytavallaan esti jonkun uuden IT -alan pienyrityksen osallistumisen tarjouskilpailuun.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    "Sosialiapu olisi aika lopettaa , ihmisellä on oma vastuu toimeentulostaan"

    Tuota ajatusta voisi kannattaa JOS ICT -alalla sallittaisiin AIDOSTI vapaa kilpailu.

    EI sellaista näennäiskilpailua, jossa jo ennestään hyvät referenssit alalla pitkään toimineet yritykset jakavat urakat keskenään, ja mahdollinen uusi IT -yritys ei saa yhtään maksavaa asiakasta, koska aloittavalla yrityksellä on NOLLA referenssiä, ja 0 referenssin takia se joutuu herkästi pelatuksi ulos tarjouskilpailuista.

    Lisäksi, moni asiakkaan asemassa oleva yritys ei edes järjestä julkista tarjouskilpailua, vaan valitsee ohjelmistotoimittajan muutaman suuren joukosta - näin toimi esim. LähiTapiola, joka menettelytavallaan esti jonkun uuden IT -alan pienyrityksen osallistumisen tarjouskilpailuun.

    No ei sitten muuta kuin sadattuhannet työttömät ict-alalle, jos ongelma on sillä ratkaistu. Ei väliä vaikka ei olisi alan koulutusta tai työkokemusta.

    Äänestä

Hyvä ajatus - pitkään aikaan paras! Juuri näin tehdään. Tätä suuntausta johtavat juuri puolueidensa puheenjohtajat Riikka Purra ja Petteri Orpo. Heidän takanaan ovat siis Perussuomalaiset ja Kokoomus. Perussuomalaisia en ihmettele, sillä minä huomaan heidän politiikassaan yhtäläisyyttä Saksan "Kansallissosialisteihin" eli natseihin.
Tältä se näyttää. Petteri Orpo taas ei ole suuri suurissa asioissa, Hän polkee paikallaan ja mukailee Perussuomalaisia, siltä se näyttää minun silmiini.Tämä johtamissuunta näyttää suuntautuvan yhä ja jatkuvasti entistä huonompaan suuntaan. Olen sitä mieltä, että hallitus pitäisi vaihtaa parempaan. Se voisi olla esim. SDP , Keskusta ja muutamia pikkupuolueita. Muukin edistyksellinen kokoonpano on mahdollinen. Tämä nykyinen johtaa "Ojasta allikkoon". Siinä myönteinen kehitys on kaukana edessä päin ja siellä pysyykin jos tämä hallitus saa jatkaa. Minä en sinänsä välitä mikä kokoonpano hallituksessa on --- kunhan se vain saa "myönteisiä ratkaisuja aikaan" niin että Suomi nousee suosta! Tämä hallitus on osoittanut kyvyttömyytensä. Sillä on se parempi aina ja pysyvästi edessäpäin ja pysyy siellä! Se on nähty!

Äänestä

Köyhyys on perskokkareiden runsaudensarvi, ehtymätön sellainen.

Äänestä

Ei rikkaille mitään anneta ! Heiltä otetaan kohtuullisemmin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Köyhiä tulee lisää, kun työttömyys lisääntyy. Sosiaalimenot kasvavat vaikka tukia leikataan, joten sitten on hyvä syy leikata lisää ja jakaa lisää rikkaille.
Jne

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu