Tilastokeskuksen mukaan pienituloisten määrä Suomessa kasvoi viime vuonna 46 000:lla ja heitä oli viime vuonna yli 782 000 eli yli 14 prosenttia asuntoväestöstä. Tämä tieto ei nykyistä hallitusta huoleta, sillä eduskunta käsittelee uusia hallituksen esityksiä, jotka tulevat lisäämään ja pahentamaan suomalaista köyhyyttä: Työttömyysturvan saamisen ehtoja kiristetään, mikä aiheuttaa lisää karensseja ja kaikkein köyhimpien toimeentulotukea leikataan.
Sadantuhannen uuden työpaikan sijaan näyttää uhkaavasti siltä, että Riikan ja Petterin jäljiltä Suomessa olisikin satatuhatta uutta pienituloista ja köyhää. Seuraavalla hallituksella on edessään mahdoton tehtävä: Orvon hallituksen aiheuttaman talouskatastrofin korjaaminen ja ahdinkoon syöstyjen suomalaisten hädän helpottaminen. Kaveria ei jätetä, sanottiin joskus. Nyt jätetään?

Vastaukset 1
Vanhimmat
''Kaveria ei jätetä, sanottiin joskus. Nyt jätetään?''
On nykyisin muodossa ''kaverille ei jätetä''