Helluntikirkko perutetettiin laittomasti rahan takia (rahankeräyslaki).
Kuka omistaa Helluntikirkkoon kuuluvat eri nimillä esiityvät Helluntaiseurakunnat omaisuuksineen, kiinteistöineen ja tontteineen ?
Kuka omistaa Helluntikirkkoon kuuluvat eri nimillä esiityvät Helluntaiseurakunnat omaisuuksineen, kiinteistöineen ja tontteineen ?
Vastaukset 23
Vanhimmat
Rahankeräyslailla ei ollut tekemistä asian kanssa. Se perustaminen tuli ajankohtaiseksi tai vähintäänkin mietinnän asteelle siinä vaiheessa, kun tiedettiin uskonnonvapauslain tulevan uusittavaksi.
Aiemmassa uskonnonvapauslaissa uskonnollisilta yhdyskunnilta edellytettiin aika vahvaa keskusjohtoisuutta, mutta tiedettiin, että uusi laki oli antamassa vapaammat kädet oman "yhdyskuntajärjestyksen" kirjoittamiselle. Eli erityisesti se, että saatiin kirjata seurakuntien itsenäisyys omiin sääntöihin. Tämä oli syy ja pohja, miksi asiaa alettiin 1990-luvulla pohtimaan.
On myös muistettava se, miksi helluntaiseurakunnat eivät uskonnolliseksi yhdyskunnaksi järjestäytyneet 1920-luvulla. Syynä ei ollut "kirkon" vastaisuus silloin. Ennemminkin tilanne silloin oli, että pohdittiin, perustetaanko edes mitään helluntaiseurakuntia erikseen!!! Sen vuoksi ei ollut edes ajankohtaista pohtia uskonnollisen yhdyskunnan perustamista. Vapaakirkossahan tilanne oli eri, koska vapaakirkollisuus oli liikkeenä jo useamman kymmenen vuoden ikäinen - helluntailaisuus Suomessa taasen vuonna 1923 (uskonnonvapauslain tultua voimaan) vain kymmenen vuoden ikäinen.
Helluntailaisuushan oli alkuaikoina Suomessa vahvasti yhteiskristillistä, koska sen piiriin oli hakeutunut uskovia eri seurakunnista, yhteisen helluntaikokemuksen pohjalta. Järjestettiin helluntaikokouksia. Ja senkin jälkeen, kun helluntaiseurakuntia alettiin perustaa, oli edelleen helluntaiystäviä, jotka halusivat vaalia helluntaikokemusta enemmän yhteiskristilliseltä pohjalta, ilman omien seurakuntien perustamista.
TÄLLAINEN oli tilanne silloin, eli ei pohdittu omaksi uskonnolliseksi yhdyskunnaksi järjestäytymistä, vaan pohdittiin, järjestäydytäänkö edes omiksi seurakunniksi!
>>Kuka omistaa Helluntikirkkoon kuuluvat eri nimillä esiityvät Helluntaiseurakunnat omaisuuksineen, kiinteistöineen ja tontteineen ?<<
Kovia ovat selittämään. Mutta epärehelliisenä ei vastausta.
Raamatussa ei ole mitään uskonnonvapauslakia.
Ts. Raamattu ei ole Helluntaikirkon ylin auktoriteetti muuta kun valhepuheissa.
Ei ole Raamatussa uskonnonvapauslakia eikä yhdistyslakia. Joten kaipa sitten kumpikin järjestäytymismuoto on epäraamatullinen? Pitäisikö vaan järjestää kokouksia ja pitää seurakunnan nimilistat seurakunnan omassa tiedossa? Ehkäpä silloin rikottaisiin Suomen lakia joidenkin laittomien jäsenlistojen muodossa, tai jotain muuta lakia? En ole niin asiaan perehtynyt. Mutta olisiko sillä lain rikkomisella sitten niin väliä, koska tärkeää vain se, ettei vain käytetä järjestäytymiseen mitään Suomen lain mukaista järjestelmää, jota ei Raamatusta löydy?
Ja jos seurakunta järjestää jotain toimintaa, johon tarvitsisi tehdä ilmoitus Poliisille yleisötapahtuman järjestämisestä, niin enpä muista sellaistakaan mainitun Raamatussa. En ainakaan, että pitäisi ilmoittaa viisi vuorokautta ennen tapahtumaa! Johonkin lakiin tuokin kai perustuu - johonkin lakiin, josta ei Raamatuusa varmasti ole mainintaa...
Joo, tämä oli vähän parodiaa. Parodiaa sen suhteen, kun jotkut ovat perustelleet uskonnonvapauslain käyttöä epäraamatulliseksi siksi, että asiaa ei Raamatusta löydy, mutta ovat silti olleet valmiita käyttämään toiminnan järjestämiseen yhdistyslakia, jota ei myöskään Raamatusta löydy...
Raamatullinen seurakunta on itsenäinen. Ylintä valtaa ja johtoa pitää vanhimmisto, joiden pitää olla miehiä, hyvämaineisia hengellisesti. Niinkuin johtajankin , on oltava yhden vaimon mies.
Nyt kuulemma Helluntaikirkon vanhimmistoon kuuluu myös naisia. Helluntaikirkolla on "kattojärjestö" , epäraamatullinen järjestö.
Kun helluntaikirkkoa perustettiin, ei saanut edes tuoda muita mahdollisuuksia, ainoastaan tuota kirkkoa. Jos kaikelle kansalle olisi tuotu tasapuolisesti, rehellisesti vaihtoehdot, kansa ei olisi lähtenyt helluntaikirkkoon. Olisihan ne, jotka siihen halusivat , voineet mennä ja perustaa kirkkonsa. Sen sijaan he tekivät kirkkonsa keskelle olevassa olevaa seurakuntaa.
Nykyään siellä saa jättää uskovan puolisonsa , ja ottaa toisen, toki uskovan puolison.Olen nähnyt ja kuullut, miten seurakunnan johtaja oikein kehui tallaista liittoa. Uskovat nimittäin ihmettelivät moista. Ei saa ihmetellä!
Kautta aikojen rekisteröitymättömät seurakunnat ovat asiansa hoitaneet ilman kirkkoakin.
Se, millä tavalla kirkkomiehet asian aikanaan hoitivat, oli laiton kaappaus. kyllä sieltä niitä miehiä olisi tullut asiaa esittämään seurakunnalle, jotka sitten myöhemmin lähtivätkin, ja perustettiin Helluntaikansa.Mutta ei saanut. Ainoastaan pitivät kirkko-asiaa esillä, muuta ei saanut edes esittää.
Miten uskonnonvapauslakia käytetään EU:ssa ?
>>Helluntikirkko perutetettiin laittomasti rahan takia (rahankeräyslaki).>>
Soita poliisille.
😊😊😊😊😊👮♀️👮♂️
FakeNews: Demokratian lähtölaukaus https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/9a3e0d01-f7df-4166-b4cf-892e1df865d7
OrpoElia
Pitää olla alamainen esivallalle. Käytännöllisesti yhdyskuntana. Käy se yhdistyskin, mutta silloin ei ole avioliiton vihkimisen oikeutta. Toki siitä joudutaan luopumaan, koska homoja ei vihitä. Siihen pakotetaan pian.
Eihän hellrit ole kuuliaisia edes Jumalan kymmenelle käskylle.
Hellaritko maallisen lainnoudattajia.
HahhaAA 🤣🤣🤣🤣
Oliko helppoa panetella ilman mitään perusteita, oliko?
Mene heti poliisille jos tiedät laittomuuksia helluntaissa !
Laita samalla reissulla euro puuäijään, silloin olet osuutesi tehnyt kirkon puuttuvasta kolmesta miljoonasta ja papit saa palkkansa!
taas tuo vanhyus jaksaa vinkua puuäijästä ja papeista
Iltasanomat siitä vinkui kertomalla että potkuja tulee kirkon palkallisille kun kolme miljoonaa puuttuu kirstusta.
Jos jäseniä on n kolme miljoonaa niin siitä selviäisi kun jokainen laittaa euron vaikka puuäijään.
Onko liikaa onko ?
Sinä sitä itket täällä ,vanhus
tuollaisen puuäiän kitinä lähinnä huvittaa
Ei ole välttämätöntä ollenkaan perustaa helluntaiseurakuntaa tai kirkkoa. Helluntaiystävät antaa hyvän esimerkin, miten seurakuntana voidaan toimia järjestäytyneenä ilman sitoutumista maallisiin järjestyksiin. Mutta yhdistys, joko rekisteröity tai rekisteröimätön, pitää olla, mikäli aiotaan pitää yhteistä kassaa, johon voidaan uhrata oma osallistuminen, ja josta voidaan hoitaa mm. toiminnan yhteiset kulut.
Ja yhdistykseen ei tarvitse liittyä muiden kuin yhteisiä asioita hoitavien, esim. diakonit, seurakuntapalvelijat.
"Kirkko" ?
Vaikka ruikutat 25-vuoden takaisesta asiasta joka päivä mikään ei muuta. Elät menneisyydessä. Sitä vihollinen haluaakin. Kuivaa on elämäsi joulunakin.
Arveletko että asia korjaantuu vuosien vaihtuessa !?
Ei korjaannu koskaan ilman realiteetteja.
Lisää perusteita. https://keskustelu.suomi24.fi/t/13705794/sanan-ja-saarnamiehen-suhde
Kuinka kauan elette menneisyydessä ? Sitä vihollinen tahtookin.
Kauanko elätte vääryydessä?
Missä on helluntai"kirkko" ?