Hullutukset ja hurmoskokemukset eivät ketään pelasta yhtään mistään.
Jer. 29:26
'Herra on pannut sinut, Sefanja, pappi Jojadan seuraajaksi valvomaan järjestystä Herran temppelissä ja toimittamaan jalkapuuhun ja kaularautaan kaikki hullut ja hurmahenget, jotka esiintyvät profeettoina.
Juud. 8
Yhtä kaikki nämä hurmahenget tekevät samalla tavoin. He saastuttavat ruumiinsa, halveksivat Herraa ja hänen valtaansa ja herjaavat henkivaltoja. [2. Piet. 2:10]
Hullutukset eivät ketään pelasta yhtään mistään
31
195
Vastaukset
- Anonyymi00001
1. Kun. 18:29
Puolenpäivän jälkeen he tulivat hurmoksiin ja olivat siinä tilassa ruokauhrin aikaan saakka. Mutta ei kuulunut ääntä, ei tullut vastausta, mitään ei tapahtunut. [4. Moos. 28:8] - Anonyymi00002
Hes. 13:17
Ja sinä, ihmislapsi, käännä kasvosi kansasi tyttäriä vastaan, jotka joutuvat hurmoksiin oman sydämensä voimasta, ja ennusta heitä vastaan. - Anonyymi00003
Ainoa "pelastus" mitä kirkko voi antaa ja on joskus jopa onnistunut, on kun alkoholisti tai huumeiden käyttäjä on hurantanut uskoo ja raitistunut. Tuossakin on vain kysymys siitä, että ihmisellä on itsellään halua ja tarve pelastaa itsensä, mutta ei ole keksinyt muuta apu tai yhteisöä joka auttaa. Jokin urheiluseurakin voi toimia samoin ja yhtä hyvänä yhteisön, mutta sen löytäminen ei ole yleistä tietoa.
- Anonyymi00007
Psykologiset kokemukset ja mielentilat muutokset eivät ole sama asia kuin Jumalan pelastusteko kasteessa, uudestiluominen, uudestisynnyttäminen perisyntisen ihmisen vedestä ja Hengestä.
Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan."
Opetuslapset sanoivat: "Nyt sinä puhut selvin sanoin, et enää vertauksin."
- Anonyymi00004
Raamatun mukaan pelastus on nimenomaan hullutus.
Harhaoppiset voivat olla mitä mieltä tahansa.- Anonyymi00005
Jeesus ei ollut mikään hullu eikä puhunut sekavilla hurmoskielillä, kuten itsensä Jeesusta viisaammaksi itsensä nimitttänyt eräs Tarsolainen murhamies, joka käytti hurmosta eksyttämiseen.
1. Kor. 14:19
Jotta voisin opettaa muitakin, haluan seurakunnassa silti puhua mieluummin viisi ymmärrettävää sanaa kuin tuhansia hurmoskielen sanoja. - Anonyymi00006
1. Piet. 3:21
"Tuon esikuvan mukaisesti TEIDÄT PELASTAA NYT KASTE, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska JUMALA TEKI kanssanne hyvän omantunnon LIITON.
Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus." - Anonyymi00008
Anonyymi00005 kirjoitti:
Jeesus ei ollut mikään hullu eikä puhunut sekavilla hurmoskielillä, kuten itsensä Jeesusta viisaammaksi itsensä nimitttänyt eräs Tarsolainen murhamies, joka käytti hurmosta eksyttämiseen.
1. Kor. 14:19
Jotta voisin opettaa muitakin, haluan seurakunnassa silti puhua mieluummin viisi ymmärrettävää sanaa kuin tuhansia hurmoskielen sanoja.Paavali käytti hurmosta ja suggestiota ihmisten pelastamiseen Korintossa. Tosin huonolla menestyksellä.
1. Kor. 14:23
Jos seurakunnan yhteisessä kokouksessa kaikki puhuisivat kielillä ja sinne tulisi ulkopuolisia tai epäuskoisia, he varmasti sanoisivat, että te olette järjiltänne. - Anonyymi00010
Anonyymi00008 kirjoitti:
Paavali käytti hurmosta ja suggestiota ihmisten pelastamiseen Korintossa. Tosin huonolla menestyksellä.
1. Kor. 14:23
Jos seurakunnan yhteisessä kokouksessa kaikki puhuisivat kielillä ja sinne tulisi ulkopuolisia tai epäuskoisia, he varmasti sanoisivat, että te olette järjiltänne.Ja oikeassa olisivatkin.
- Anonyymi00009
1. Kor. 14:9
Samoin tekin: jos ette kielellänne saa esiin selvää puhetta, kuinka voidaan sellainen puhe ymmärtää? Tehän puhutte silloin tuuleen. - Anonyymi00011
Jos ei usko mitä Raamatussa sanotaan, jos väittää sitä valheeksi, niin turha sitä on sitten lainailla toisille että tästä saatte, jos kerran pitää juttuja valheina ja apostolia huithapelina.
Kannattaa silloin keskittyä johonkin muuhun kuin uskonasioihin.- Anonyymi00012
Sinä siihen pystyt.
1. Kun. 22:22
Henki vastasi: 'Minä lähden sinne ja menen valheen henkenä jokaisen hänen profeettansa suuhun.' Silloin Herra sanoi: 'Eksytä sinä hänet, sinä pystyt siihen. Mene ja tee niin.'
- Anonyymi00013
13 Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
14 Eikä ihme; sillä itse Saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
15 Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen. - Anonyymi00014
Aloittaja, otapas Apostolien teoista luvusta 16 se kohta, missä Paavali kaverinsa kanssa pannaan jalkapuuhun ja yhdistä se noihin muihin sitaatteihin. Taas lukijan olisi tarkoitus miettiä typologisesti, onko Paavali jalkapuussa typologisesti hyväntekijä vai pahantekijä? Paavali toisena Bileamina tekee jo Paavalista pahaenteisen. Typologioiden ja vertausten ja alkukielen alluusioiden kautta paljastuu ja todella varmistuu, mitä kirjoituksilla halutaan viestiä.
- Anonyymi00016
Muutkin alkavat sitten nähdä, että olet aivan oikeassa Paavalin suhteen. On myöskin helppo arvata, miksi apostolit välttivät tallentamasta tyypin nimeä kirjoituksissaan.
- Anonyymi00017
Anonyymi00016 kirjoitti:
Muutkin alkavat sitten nähdä, että olet aivan oikeassa Paavalin suhteen. On myöskin helppo arvata, miksi apostolit välttivät tallentamasta tyypin nimeä kirjoituksissaan.
Aloittaja ei ehkä tykkää siitä, että roomalaiset pitivät Paavalia juutalaisena, joka käyttäytyi pahasti vastoin roomalaisuutta. No voihan lohduttautua Ilm 2:9.
Josefuskin mainitsee Saulin ja Costobarin. Jerusalemin tuho alkoi siitä, kun SAUL ja Costobar ja heidän keräämänsä kurjimusten joukkio tunkeutui ihmisten koteihin ja he repivät ulos ja pahoinpitelivät ja ryöstivät. Paavali ja Costobar saattoivat toimia niin, koska olivat Herodes-kuninkaalle sukua. Herodeksethan olivat idumealaisia. Kantaisä Antipater Idumealainen. Ja Juudeassa alamaiset tiesivät ja vierastivat näitä Edomin käännynnäisiä. Tuttavallisesti P puhuukin Agrippalle Uudessa testamentissa. Tuttavallisesti lähetti roomalaiskirjeessään terveisiä Herodeksille.
Paavalista ei ollut ehdaksi juutalaiseksi eikä ehdaksi roomalaiseksi. Koska hän julisti olevansa fariseus, ei hän myöskään ollut Jeesuksen sanojen mukaan kelvollinen taivaan valtakuntaan ehdaksi israelilaiseksi. Ja mitään roomalaiskristittyjä ei vielä edes ollut, joten se siitä "supersessionismista". - Anonyymi00021
Paavalia ei laitettu mihinkään jalkapuuhun ja kaularautaan, koska mies oli Roomanvallan palkkamurhaaja, joka nautti koskemattomuutta.
Miestä ei saatu vastuuseen edes Juutalaisen Jumalanmiehen Stefanoksen murhasta.
Ap. t. 22:29
Ne, joiden oli määrä kuulustella Paavalia, jättivät hänet heti rauhaan, ja komentaja pelästyi, kun havaitsi sidottaneensa Rooman kansalaisen. - Anonyymi00024
Anonyymi00017 kirjoitti:
Aloittaja ei ehkä tykkää siitä, että roomalaiset pitivät Paavalia juutalaisena, joka käyttäytyi pahasti vastoin roomalaisuutta. No voihan lohduttautua Ilm 2:9.
Josefuskin mainitsee Saulin ja Costobarin. Jerusalemin tuho alkoi siitä, kun SAUL ja Costobar ja heidän keräämänsä kurjimusten joukkio tunkeutui ihmisten koteihin ja he repivät ulos ja pahoinpitelivät ja ryöstivät. Paavali ja Costobar saattoivat toimia niin, koska olivat Herodes-kuninkaalle sukua. Herodeksethan olivat idumealaisia. Kantaisä Antipater Idumealainen. Ja Juudeassa alamaiset tiesivät ja vierastivat näitä Edomin käännynnäisiä. Tuttavallisesti P puhuukin Agrippalle Uudessa testamentissa. Tuttavallisesti lähetti roomalaiskirjeessään terveisiä Herodeksille.
Paavalista ei ollut ehdaksi juutalaiseksi eikä ehdaksi roomalaiseksi. Koska hän julisti olevansa fariseus, ei hän myöskään ollut Jeesuksen sanojen mukaan kelvollinen taivaan valtakuntaan ehdaksi israelilaiseksi. Ja mitään roomalaiskristittyjä ei vielä edes ollut, joten se siitä "supersessionismista".Paha äkkikuolema Roomassa. Ei siihen liittynyt mitään armoa.
- Anonyymi00015
Niin ei tosiaan ole mitään hyötyä lainailla toisille Raamattua että täältä pesee ja linkoaa, jos ei itse usko siihen mitä siellä sanotaan eikä pidä apostoleita apostoleina.
Turhaa on silloin työ varsinkin muut saattavat tietää mitä Raamatussa lukee ja vielä uskoakin siihen.- Anonyymi00023
Jeesuksen apostoleita oli vain 12 kpl.
Paavali ei kuulu tähän joukkoon.
Juudaksen tilalle valittiin Mattias, ei Paavalia, kuten usein opetetaan.
Ilm. 21:14
Kaupungin muurissa oli kaksitoista peruskiveä, ja niissä oli kaksitoista nimeä, Karitsan kahdentoista apostolin nimet. [Hes. 48:31]
- Anonyymi00018
LÄÄKKEET ⚠️💊💊💊💊
- Anonyymi00019
Mutta terveet eivät tarvitse lääkäriä, sanoi Jeesus. Ja lähtiessään takaisin juutalaisten keskuuteen hän perusteli sitä sillä, että ei profeetta niitä kunniaa kotoisella maaperällä.
Mutta kun se fariseus lähti merikelvottomalla arkillaan matkaan, siinä oli tarvetta Luukkaan kaltaiselle lääkärille. Myrskyt muuten viittaavat vihaisen puhujan suusta lähteviin pyörteisiin tuuliin. Paavalin suusta lähti ristiriitaisia doktriineja. Kaikki neljä ilmansuuntaa olivat edustettuina, toisin kuin taivaassa, jonka portti suljettiin ja Jeesus alkoi puhaltaa yhtä tuulta, joka on ainoa tuuli, joka vallitsee taivaan valtakunnassa. Jeesuksen oppilaatkin joutuivat joskus myrskyyn, mutta kun Jeesus alkoi puhua, tuuli tyyntyi ja taivas alkoi taas näkyä ja pimeys väistyi valon tieltä. Keskivertoinen luterilainen pappi ei ymmärrä edes tämän vertaa vaan ratsastaa perinteillä, jotka hänelle on syötetty. Kas kun puhuu palkkaa vastaan, jollaisesta Jeesus varoitti. Jeesus yritti myös selittää, ettei totuuden nimessä pitäisi antaa periksi sosiaalisille paineille. Voi voi. - Anonyymi00022
Anonyymi00019 kirjoitti:
Mutta terveet eivät tarvitse lääkäriä, sanoi Jeesus. Ja lähtiessään takaisin juutalaisten keskuuteen hän perusteli sitä sillä, että ei profeetta niitä kunniaa kotoisella maaperällä.
Mutta kun se fariseus lähti merikelvottomalla arkillaan matkaan, siinä oli tarvetta Luukkaan kaltaiselle lääkärille. Myrskyt muuten viittaavat vihaisen puhujan suusta lähteviin pyörteisiin tuuliin. Paavalin suusta lähti ristiriitaisia doktriineja. Kaikki neljä ilmansuuntaa olivat edustettuina, toisin kuin taivaassa, jonka portti suljettiin ja Jeesus alkoi puhaltaa yhtä tuulta, joka on ainoa tuuli, joka vallitsee taivaan valtakunnassa. Jeesuksen oppilaatkin joutuivat joskus myrskyyn, mutta kun Jeesus alkoi puhua, tuuli tyyntyi ja taivas alkoi taas näkyä ja pimeys väistyi valon tieltä. Keskivertoinen luterilainen pappi ei ymmärrä edes tämän vertaa vaan ratsastaa perinteillä, jotka hänelle on syötetty. Kas kun puhuu palkkaa vastaan, jollaisesta Jeesus varoitti. Jeesus yritti myös selittää, ettei totuuden nimessä pitäisi antaa periksi sosiaalisille paineille. Voi voi.Helluntailaisuus ei ole tervettä kristinuskoa, eikä se sellaiseksi tule kristittyjen lapsien saamaa pyhää kastetta herjaamalla.
- Anonyymi00025
Anonyymi00022 kirjoitti:
Helluntailaisuus ei ole tervettä kristinuskoa, eikä se sellaiseksi tule kristittyjen lapsien saamaa pyhää kastetta herjaamalla.
Kristinusko ei ole sen terveempää, kuin helluntailaisuuskaan. Suoraan sanottuna suuripiirtein, samaa pazkaa vaan eri paketissa.
- Anonyymi00026
Anonyymi00025 kirjoitti:
Kristinusko ei ole sen terveempää, kuin helluntailaisuuskaan. Suoraan sanottuna suuripiirtein, samaa pazkaa vaan eri paketissa.
Helluntailaisuus on Amerikasta tänne 100 v. sitten tuotu eksytys ja heresia, kristinuskon piraattversio.
- Anonyymi00027
Anonyymi00026 kirjoitti:
Helluntailaisuus on Amerikasta tänne 100 v. sitten tuotu eksytys ja heresia, kristinuskon piraattversio.
Kristinusko sakramentteineen tuotiin Suomeen jo ensimmäiselä vuosituhannella Ortodoksien tuomana.
- Anonyymi00028
Jeesuksesta käytetty sana "Logos", ei tarkoita mitään hullutusta, vaan järkeä, viisautta, tietoa, logiikkaa, matematiikkaa jne.
- Anonyymi00029
Sananl. 1:22
"Kuinka kauan te tyhmät hellitte tyhmyyttänne, pitkäänkö, kerskujat, kerskutte, hullut vihaatte tietoa? - Anonyymi00031
Suomeen tehtiin 1100-1200 luvulla sotaretkiä, ristiretkiä joiden tarkoituksena oli käänyttää pakanat kristunuskoon, katoliseen uskoon siihen aikaan. Ratkaisukristillisyys oli sitä, että liityt kirkkon tai kaula katkeaa. Ordoksisuus tuli myöhemmin idästä kun oli jo saatu kosketus kristinuskoon eikä sitä tuotu kirveellä.
Ei se niin hirveän kaunis tarina ole vaikkei siinä homosteltu. - Anonyymi00033
Paha on tilanne luterilaisessa kirkossa.
Hirvittävää teatteria.
Hirvittävää valehtelua.
Hirvittävää Raamatun vääristelyä.- Anonyymi00036
Mikä irvokkainta luterilaiset hihhulit kuvittelee kuuluvansa johonkin ainoitten oikeitten joukkioon.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1604923Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621565- 121489
Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211401Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s71129Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.951037Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit40957Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249298915- 150810
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu278739