Sodassa kaikki on sallittu mutta ei järkevää

Talvisota elokuvaa katsoessa on tullut mieleen että ei kai kumpikaan osapuoli ihan avointa jäätä tai metsäaukeaa hyökkää koska tappiot ovat suuret ja pääosin turhiakin. Tiedän nyt että esim. Viipurinlahdella ystäväkansa teki juuri niin ensin yön juopoteltuaan. Ongelma oli ollut ehtiä amoua kaikki jäätä pitkin juoksujalkaa tulevat. Ukrainasta tiedämme että tyyli ei heidän osaltaan ole muuttunut. MUTTA! Onko tosiaan niin että mm. Ägläjörven jäällä talvisodassa Suomi hyökkäsi järven jäällä kohti vihollisen asemia vaikka tiedettiin että tappiot tulisivat olemaan suuret. Ja vielä päivällä? Onko tosiaan näin ja erityisesti miksi niin tehtiin???
3113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Se vain on niin "hienoa ja ylevää" sotia tasaisella, suojattomalla kentällä, tappiot, ne on täysin toissijainen asia, ainahan niitä tulee..,
Kentsut saavat ylennyksiä ja kunniaa jos onnistuvat kaikesta huolimatta voittamaan vihollisen tällaisissa näyttävissä hyökkäyksissä.
"Eiväthän muinaiset roomalaisetkaan missään pusikoissa taistelleet, vaan kunnian kentillä ne taistelut kuuluu käydä.."

Äänestä
  • Kyllä germaanit saivat houkuteltua kolme Rooman legioonaa Teutoburgin metsään taistelemaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Kyllä germaanit saivat houkuteltua kolme Rooman legioonaa Teutoburgin metsään taistelemaan.

    Niinpä, ei pidä mennä pusikoihin, tasaisella ja puuttomalla alueella ja kirkkaalla kuivalla kelillä ne taistelut pitää käydä, öisin naukkaillaan konjakkia tai viinejä joko voitonmaljoina tahi tappion vit....

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Talvisota elokuvaa katsoessa on tullut mieleen että ei kai kumpikaan osapuoli ihan avointa jäätä tai metsäaukeaa hyökkää koska tappiot ovat suuret ja pääosin turhiakin. Tiedän nyt että esim. Viipurinlahdella ystäväkansa teki juuri niin ensin yön juopoteltuaan. Ongelma oli ollut ehtiä amoua kaikki jäätä pitkin juoksujalkaa tulevat. Ukrainasta tiedämme että tyyli ei heidän osaltaan ole muuttunut. MUTTA! Onko tosiaan niin että mm. Ägläjörven jäällä talvisodassa Suomi hyökkäsi järven jäällä kohti vihollisen asemia vaikka tiedettiin että tappiot tulisivat olemaan suuret. Ja vielä päivällä? Onko tosiaan näin ja erityisesti miksi niin tehtiin???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu