Kun hiljaisuus muuttuu rikokseksi – ja yhteisö hajoaa
Tänään haluan puhua hiljaisuudesta.
Siitä hiljaisuudesta, joka ei enää ole rauhaa, vaan välinpitämättömyyttä.
Siitä hiljaisuudesta, joka historiassa on johtanut vääryyden normalisoitumiseen –
ja ihmisen sisäiseen kuolemaan.
Martin Niemöllerin sanat kaikuvat historian hämärästä kuin kaihoisa varoitus:
“Ensin he tulivat hakemaan kommunistit, enkä puhunut mitään, koska en ollut kommunisti.
Sitten he tulivat hakemaan ammattiyhdistysihmiset, enkä puhunut mitään, koska en ollut ammattiyhdistyksessä.
Sitten he tulivat hakemaan juutalaiset, enkä puhunut mitään, koska en ollut juutalainen.
Sitten he tulivat hakemaan minut — eikä silloin enää ollut ketään, joka olisi puhunut puolestani.”
Tämä runo ei ole vain varoitus totalitarismin ajasta.
Runo on peili, joka paljastaa yhteiskunnan moraalisen tilan aina, kun välinpitämättömyys syrjäyttää vastuun ja pelko hiljentää oikeudentunnon.
Martin Niemöller, luterilainen pastori ja teologi, kirjoitti tämän runon vuonna 1946 nähtyään, kuinka hänen rakas isänmaansa, kulttuurin ja tieteen maa, oli luisunut moraaliseen pimeyteen — askel askeleelta, lain ja hallinnon muodollisuuden suojissa - mies, joka tunsi natsivallan vankilan muurit, ja joka näki omin silmin, kuinka yhteiskunta, joka kerran oli kulttuurin ja tieteen majakka, muuttui hiljaisuudessa pahuuden areenaksi.
Totalitarismi ei alkanut väkivallasta.
Se alkoi hiljaisuudesta.
I. Kun laki alkaa palvella valtaa, ei oikeutta
Oikeusopillinen totuus: kun laki ei enää suojele, vaan tukahduttaa
Totalitarismi tekee lainsäädännöstä työkalun - ei oikeuden.
Kun oikeuslaitoksen riippumattomuus murennetaan, ja laki alistetaan poliittisen vallan välineeksi, silloin oikeus muuttuu: se toimii rikoksen / rikollisuuden / mielivallan / mielipuolisuuden / laittomuuden verhona.
Totalitarismi ei synny yhdellä lailla, yhdellä päätöksellä tai yhdellä ihmisellä.
Se syntyy, kun yksi sukupolvi lakkaa varjelemasta totuutta ja oikeusjärjestelmä alistetaan poliittisten päämäärien välineeksi.
Kun oikeuslaitoksen riippumattomuus murenee,
kun syyttömästä tulee epäilyttävä ja syyllisestä valtionmielinen,
kun kansalainen ei mene vallitsevan narratiivin mukaiseen mielipuolisuuteen,
kun valtion viranomaisten laittomien tekojen paljastamisesta tulee laitonta,
silloin oikeuslaitos ei enää varjele ihmistä, vaan jo tyrannimaiseksi kehittyvää hallintoa tai jo vallitsevaa tyranniaa.
Rikosoikeudellisesti tämä tarkoittaa, että syyttömyydestä tulee epäilyttävää ja syyllisyydestä valtionmielistä.
Tämä on rikosoikeudellinen käänne, jossa laki menettää moraalinsa.
Ja silloin, ystäväni, hiljaisuudesta tulee rikos.
Hiljaisuus on usein lainkuuliaisuuden näköinen, mutta moraalisesti se voi olla rikos.
Suomen perustuslaki (731/1999) julistaa, että ihmisarvo on loukkaamaton,
ja että valtiovalta kuuluu kansalle, jota laki suojelee.
Mutta mitä tapahtuu, kun lait alkavat suojella valtaa kansan sijasta?
Silloin oikeusvaltio muuttuu näennäisvaltioksi — ja historia alkaa toistaa itseään.
Historian oikeussaleissa tämä nähtiin Nürnbergissä — mutta kysyn, ystävät, eikö sama varjo hiivi myös meidän keskuuteemme, kun yhteiskunnallinen keskustelu vaimenee, ja toisinajattelija leimataan viholliseksi?
Kun sananvapautta, uskonnonvapautta ja perhettä kavennetaan säädösten, määräysten ja sosiaalisen painostuksen kautta, onko meillä rohkeutta tunnistaa, että olemme jälleen siinä samassa liukumassa?
II. Sosiaalipoliittinen varoitus: kun perhe hajoaa, yhteiskunta hajoaa
Professori Liisa Keltikangas-Järvinen on puhunut karua, mutta totta osoittaessaan, että suomalainen yhteiskunta sysää lapsensa itsenäisyyteen liian varhain.
Lapsi ei ehdi kiintyä, eikä oppia kunnioittamaan vanhempien arvoja, vaan jää yksin — kylmässä, yksilökeskeisessä maailmassa, jossa yhteisöllisyys ja vastuu toisista ovat korvautuneet itseohjautuvuudella ja omaneduntavoittelulla ts. itsekkyydellä ja kehittyvät narsisteiksi – jopa psykopaateiksi tai vähintäänkin sosiopaateiksi.
Tämä on nähtävissä EUssa ja Suomessa. Mutta suurin osa kansasta nukkuu, mikä ihme saisi heräämään?
Tänään haluan puhua hiljaisuudesta.
Siitä hiljaisuudesta, joka ei enää ole rauhaa, vaan välinpitämättömyyttä.
Siitä hiljaisuudesta, joka historiassa on johtanut vääryyden normalisoitumiseen –
ja ihmisen sisäiseen kuolemaan.
Martin Niemöllerin sanat kaikuvat historian hämärästä kuin kaihoisa varoitus:
“Ensin he tulivat hakemaan kommunistit, enkä puhunut mitään, koska en ollut kommunisti.
Sitten he tulivat hakemaan ammattiyhdistysihmiset, enkä puhunut mitään, koska en ollut ammattiyhdistyksessä.
Sitten he tulivat hakemaan juutalaiset, enkä puhunut mitään, koska en ollut juutalainen.
Sitten he tulivat hakemaan minut — eikä silloin enää ollut ketään, joka olisi puhunut puolestani.”
Tämä runo ei ole vain varoitus totalitarismin ajasta.
Runo on peili, joka paljastaa yhteiskunnan moraalisen tilan aina, kun välinpitämättömyys syrjäyttää vastuun ja pelko hiljentää oikeudentunnon.
Martin Niemöller, luterilainen pastori ja teologi, kirjoitti tämän runon vuonna 1946 nähtyään, kuinka hänen rakas isänmaansa, kulttuurin ja tieteen maa, oli luisunut moraaliseen pimeyteen — askel askeleelta, lain ja hallinnon muodollisuuden suojissa - mies, joka tunsi natsivallan vankilan muurit, ja joka näki omin silmin, kuinka yhteiskunta, joka kerran oli kulttuurin ja tieteen majakka, muuttui hiljaisuudessa pahuuden areenaksi.
Totalitarismi ei alkanut väkivallasta.
Se alkoi hiljaisuudesta.
I. Kun laki alkaa palvella valtaa, ei oikeutta
Oikeusopillinen totuus: kun laki ei enää suojele, vaan tukahduttaa
Totalitarismi tekee lainsäädännöstä työkalun - ei oikeuden.
Kun oikeuslaitoksen riippumattomuus murennetaan, ja laki alistetaan poliittisen vallan välineeksi, silloin oikeus muuttuu: se toimii rikoksen / rikollisuuden / mielivallan / mielipuolisuuden / laittomuuden verhona.
Totalitarismi ei synny yhdellä lailla, yhdellä päätöksellä tai yhdellä ihmisellä.
Se syntyy, kun yksi sukupolvi lakkaa varjelemasta totuutta ja oikeusjärjestelmä alistetaan poliittisten päämäärien välineeksi.
Kun oikeuslaitoksen riippumattomuus murenee,
kun syyttömästä tulee epäilyttävä ja syyllisestä valtionmielinen,
kun kansalainen ei mene vallitsevan narratiivin mukaiseen mielipuolisuuteen,
kun valtion viranomaisten laittomien tekojen paljastamisesta tulee laitonta,
silloin oikeuslaitos ei enää varjele ihmistä, vaan jo tyrannimaiseksi kehittyvää hallintoa tai jo vallitsevaa tyranniaa.
Rikosoikeudellisesti tämä tarkoittaa, että syyttömyydestä tulee epäilyttävää ja syyllisyydestä valtionmielistä.
Tämä on rikosoikeudellinen käänne, jossa laki menettää moraalinsa.
Ja silloin, ystäväni, hiljaisuudesta tulee rikos.
Hiljaisuus on usein lainkuuliaisuuden näköinen, mutta moraalisesti se voi olla rikos.
Suomen perustuslaki (731/1999) julistaa, että ihmisarvo on loukkaamaton,
ja että valtiovalta kuuluu kansalle, jota laki suojelee.
Mutta mitä tapahtuu, kun lait alkavat suojella valtaa kansan sijasta?
Silloin oikeusvaltio muuttuu näennäisvaltioksi — ja historia alkaa toistaa itseään.
Historian oikeussaleissa tämä nähtiin Nürnbergissä — mutta kysyn, ystävät, eikö sama varjo hiivi myös meidän keskuuteemme, kun yhteiskunnallinen keskustelu vaimenee, ja toisinajattelija leimataan viholliseksi?
Kun sananvapautta, uskonnonvapautta ja perhettä kavennetaan säädösten, määräysten ja sosiaalisen painostuksen kautta, onko meillä rohkeutta tunnistaa, että olemme jälleen siinä samassa liukumassa?
II. Sosiaalipoliittinen varoitus: kun perhe hajoaa, yhteiskunta hajoaa
Professori Liisa Keltikangas-Järvinen on puhunut karua, mutta totta osoittaessaan, että suomalainen yhteiskunta sysää lapsensa itsenäisyyteen liian varhain.
Lapsi ei ehdi kiintyä, eikä oppia kunnioittamaan vanhempien arvoja, vaan jää yksin — kylmässä, yksilökeskeisessä maailmassa, jossa yhteisöllisyys ja vastuu toisista ovat korvautuneet itseohjautuvuudella ja omaneduntavoittelulla ts. itsekkyydellä ja kehittyvät narsisteiksi – jopa psykopaateiksi tai vähintäänkin sosiopaateiksi.
Tämä on nähtävissä EUssa ja Suomessa. Mutta suurin osa kansasta nukkuu, mikä ihme saisi heräämään?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jopa teit ison ilimotuksen.
Ei tämä hölmö ja hidasjärkinen kansa mitään tee, eikä vaadi.
Mieluiten kuollaan köyhyyteen kuin vaaditaan omia oikeuksia.
LAMMASKANSA TÄMÄ SUOMEN KANSA ON! 😴🐑🇫🇮