Psykiatrini kertoi tänään mulle, että hän oli katsonut työkavereittensa kanssa ihan rehellisesti tehdyn dokumentin henkiin heräämisestä eli ihmisistä, jotka olivat kuolleet eri tavoin, esim. yksi kuoli onnettomuudessa, yksi itsemurhaan, yks sairaskohtaukseen... Heidät oltiin kuitenkin saatu elvytettyä takaisin elämään. Kaikki kertoivat nähneen itsensä kuolleena makaamassa leikkaussalin katosta ja olo oli erittäin miellyttävä ja levollinen. Ainoa, joka kertoi tunteneensa erittäin pahaa ja painostavaa oloa, oli tämä itsemurhan tehnyt.
Tästä voi sitten kenties päätellä, että vaikka kuinka elämä menisi huonosti eikä jaksa elää, ei se itsemurha sen paremmalta tunnu...
Tästä voi sitten kenties päätellä, että vaikka kuinka elämä menisi huonosti eikä jaksa elää, ei se itsemurha sen paremmalta tunnu...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sinua on vedetty höplästä.
En mä oo sanonu, että uskoisin siihen. Kunhan kerroin kuulemaani, jokainen uskokoon mihin tykkää.
Ite oo ainakin sitä mieltä, että itsemurha ei oo ratkasu mihinkään. Tiedän, että on paljon todella masentuneita ihmisiä, jotka todella kärsivät, mutta he kuuluvatkin siihen enemmistöön, jotka ei osaa hakea apua. Itse kuulun siihen vähemmistöön, joka osaa hakea apua. Mutta kukin tavallaan...
Vai kuuluvat itsemurhan tehneet "siihen enemmistöön, jotka ei osaa hakea apua." Ja mikähän saa sinut luulemaan, että meillä kaikilla on joku, jota edes kiinnostaa auttaa? Ja miten sitten? Puhumallako? Vai pillereitä popsimalla ja tunteet tukahduttamalla? Harvemmat kuitenkin kykenevät tarjoamaan niin perustavanlaatuista "apua", että tosiasiat siitä muuttuisivat.
Ja mitä tulee tuohon urbaanimyyttiin pahoinvoivasta itsemurhan yrittäjästä, niin sama juttu: tuskinpa hän herättyään iloitsi, että jäi eloon. Pahoinvointi johtui todennäköisemmin siitä, että hän epäonnistui ja joutuikin jatkamaan elämää, jota ei enää ollut mahdollista elää.