Vasuripropaganda on aiheuttanut haittaa maakuvalle. Kuten aikanaan Riikka-jupakan aikana, vasurit levittävät ahkerasti tapahtumakuvaa ympäri maailmaa. Ensin tekevät kaiken saadakseen tilanteen näytäämään pahimmalta mahdolliselta ja sitten ovat muka huolissaan Suomen maakuvasta ulkomailla. Vittu mitä tekopyhiä fariseuksia ovatkaan!
Se jää tietenkin kertomatta, että kyseessä ei ole rasismi, koska minkäänlaisia syytteitä ole nostettu asian tiimoilta. Rasismi on rikos josta tuomion päättää oikeuslaitos, mutta nyt ovat vasurit ottaneet oikeuden ja tuomiovallan omiin käsiinsä.
Että tällaisia sitten pitäisi valita päättämään suomalaisten asioista. Asia- ja talousosaamista ei näy karvan vertaa, aiheetonta propagandahuutoa senkin edestä.
Kyllä se mielivalta tulee vielä näkymään siellä köyhänkin kukkarossa, terveydenhoidossa ja katuturvallisuudessa jos vasurit pääsevät valtaan, uskokaa huviksenne. Matut menevät heittämällä suomalaisten edelle.
Se jää tietenkin kertomatta, että kyseessä ei ole rasismi, koska minkäänlaisia syytteitä ole nostettu asian tiimoilta. Rasismi on rikos josta tuomion päättää oikeuslaitos, mutta nyt ovat vasurit ottaneet oikeuden ja tuomiovallan omiin käsiinsä.
Että tällaisia sitten pitäisi valita päättämään suomalaisten asioista. Asia- ja talousosaamista ei näy karvan vertaa, aiheetonta propagandahuutoa senkin edestä.
Kyllä se mielivalta tulee vielä näkymään siellä köyhänkin kukkarossa, terveydenhoidossa ja katuturvallisuudessa jos vasurit pääsevät valtaan, uskokaa huviksenne. Matut menevät heittämällä suomalaisten edelle.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Ai he ovat taas syylisiä, Persut eivät kasva koskaan aikuisiksi, jotka kantaisivat vastuunsa teositaan.
Sinun kannattaisi pitää ihosi ummessa, koska sinunkin kehitys on pahasti jäänyt jälkeen.
Älä lässytä. Persut ovat myöntäneet teon, eivät ole sellaisia fariseuksia kuin vassut. Ja perjantaina he langettavat tuomion silmienvenyttelijälle.
Ja talousosaamistakin löytyy, vassuilta vain huutoa.
Tällaisilla tyhjän huutajillako pitäisi eduskunta täyttää, nyt kun Suomi on (Marinin jäljiltä) pahimmassa pulassa sotien jälkeen.
Persulogiikalla pyromaani ei ole syyllinen palohälytykseen vaan hän joka hälyttää palokunnan.
Mun japanilainen koulukaveri laittoi heti Eerolan kuvan Japanin lehteen . Hän sinne muutenkin on tehnyt juttuja Suomessa opiskelusta . Nopeaa oli , Eerola laittoi kuvan niin se oli neljässä minuutissa Japanissa .
Kyse olikin kiinalaisista, japanilaiset suuttuivat varmaan siitä, että heidät sekoitettiin kiinalaisiin, se on loukkaus, koska japanilaiset ovat ihan eri väkeä.
Miksi? Kun alkuperäinen viittaus oli kiinalaiseen, se aasialaiseen viittaus on jälkikäteen väkisin liimattua, kohderyhmää etsiessä, ja omia mielleyhtymiä, missä halutaan tässä tapauksessa sisältyä siihen ryhmään, vaikka muuten kauko-idässä maat eivät aina niin toverillisiä keskenään ole, ja löytävät vaikka mitä eroavaisuuksia piirteistä lähtien, mihin myös voivat viitata.
Hyvin on pieni Suomi onnistunut yhdistämään kauko-idän maat tämän casen myötä, jotain yhteistä löytäneet mitä vastaan taistella.
Ei trumppikaan tälläiseen pysty(nyt). Kuka olisi uskonut, Suomelle jos ei rauhanpalkinto niin kansojen yhdistämisprojektin palkinto. Ei niin huonoa ettei jotain hyvää.
Toisaalta ihmetyttää lisää japanilaisten ulostulot, niin kuin eräs joka 8v asunut Suomessa ja nyt vasta tämä tapaus sai ihmettelemään että onko Suomessa tälläistä kun edustajat noin, että kyllä Suomikäsitys menee.
Mikä tietysti kumoaa sen että Suomi olisi erityisen vihamielinen maa aasiaistaustaisille jos kahdeksaan vuoteen on ylipäätään ensimmäinen asia minkä johdosta voisi epäillä kunnioittavaa suhtautumista?
Ja toisekseen todistaa että somesta, uutisvirrasta poimitaan valikoidusti vain ne joiden avulla voi osoittaa että nuo tekevät minulle (meille) väärin hakien siihen sen kulman, liittäen itsensä mukaan kun kansoja yhdistelevällä tavalla liittävät itsensä kattoluokan aasialaisten alle, vaikka viittaus olisi ollut tietyn maan alle, se aasialaisten käsitteeseen laajentaminen alkoi kun haluttiin painottaa eleiden olevan kaikille heille loukkaavaa, rasistista.
Ei siis pysyttäydytty kiinassa, ja kiinalaisiin liitetyissä stereotypioissa, vaikka kiinalaisia ravintoloita taitaa ehkä olla enemmän kuin muiden aasialaisten maiden, sen takia se aasialaisten luokasta on voinut tulla kielen päälle, ellei ole muita taustaa Kiinaan.
Sillä kai te nyt tiedätte että aasialaiset eroavat maa osien myötä myös toisistaan eikä kaikki ole samannäköisiä, vaikka nyt niin haluatte kuvaa luoda? Stereotypia luokittelua.
Ovelasti omittu ja saatu keskiössä oleva tunne.
Kun varmasti tiedätte että eri maiden osalta on eri stereotypioitakin kansalaisten osalta, eikä kukaan vaan totea, aasialainen.
Hupaisasti nämä asiaa korostavat jotka lähinnä haluavat osoittaa että katsokaa noita ja hyvesignaloivat ovat itse lähestyneet asiaa länsimaisella katseella ja aasialaiset antaantuneet sille.
Mutta mitäs pienistä.
Suomi voisi järjestää entisaikojen ystävyysseura kokouksen virtuaalisesti ja kutsua koko aasialaisyhteisön mukaan, Stubilta tuo onnistuisi, välittäisi kuvaa mukavasta, sanavalmiista, toisia huomioivasta kansalaisesta, ja salakavalan Suomi juonen mukaan muiden maiden kansalaiset huomaisivat että vihdoinkin turhat rajat pois ja eletään yhteisessä veljesliitossa.
Ei koskaan ennen tehty, nyt Stubbi mikä loistava tilaisuus. Suomen Presidentti vastaa mieltäpainaviin kysymyksiin, ohittaa kaikkien ko maiden johtajat ja ottaa haltuun koko Aasian.
Ihmiset turhaa rajoittaa entisaikojen käsitysten takia asioiden edistämisiä.
Voi ajatella uusiksi.
Näin juuri! Persu saa perseillä miten lystää, mutta se joka sanoo, että nyt persu perseili on syypää koko kohuun!
Kuka v@tussa on niin tyhmä, että kuvittelee nykytiedonvälityksen aikana, että HALLITUSPUOLUEEN kansanedustajat voiat julkaista joukolla rasistisia aasialaisia pilkkaavia kuvia ja että se jää vain "sisäpiirihuumoriksi"?!? Sinä ilmeisesti?
Tähän vastenmieliseen ilveilyyn osallistuneet Perussuomalaisten kansanedustajat ovat vahingoittaneet Suomen mainetta!
Heidän toimintansa on tuomittavaa ja epäisänmaallista!
Mutta silti fariseukset ensin lietsovat kohun koko maailmassa ja sitten ovat muka huolissaan suomikuvasta.
Ja sitten tuollaiset kaksinaamaiset Janukset vielä pitäisi päästää päättämään suomalaisten asioista.
Vielä se kalikka osuu köyhäänkin, ei mikään talous kestä vassujen menoa, lopputulos on kuin Putinilla. Tyhmät uskovat loppuun asti että jututu onnistuu mutta toisin käy, talous romahtaa ja ekana viemäristä menee ne tyhmät jotka ovat vassuja uskoneet.
Persut eivät koskaan opi, ovat mölisevä🦧:aanilauma.
MIKSI
PERSUT
KUSIVAT
TAAS
OMIIN
MUROIHIN?!?
Persu olisiko tälläistä ongelmaa, ellei teidän kansanedustajat olleet noin lapsellisia.
Se on juurikin näin, vassareilla on paha tapa ensinnäkin valehdella kaikesta. Ilmeisesti ovat oppineet sen jo Neuvostoliitosta. Kehitetään valheellinen tarina (kuten nytkin että silmien vääntely olisi rasismia) ja sitä toitotetaan päivästä toiseen, levitetään tämä valhe mahdollisimman laajalle, jopa aasialaisiin medioihin asti.
Pyrkivät aina laittamaan kiviä suomalaisten rattaisiin, etenkin silloin kun vallassa on porvarihallitus.
Persut eivät pysty kantamaan mistään vastuuta, tule moka tai luvatut asiat eivät toteudu, syyllinen on aina joku muu.
Luulin että Persuilla ede jonkun verran on munaa, mutta ei, neitejeä ovat.
Vassarit ovat aina halunneet tuhota omat maansa, heille tämä oli taas oikein onnenpotku, heidän päämääränsä edistyi taas entisestään.
Persu älä selitä, sulle kun tulee paskathousuhin, sehän on toisten syy, kuten monesti ollut.
Göbbels-vasurit.
"kun toistaa valhetta riittävän usein, siitä tulee tosi"
Ui ui Persu reppana.
Vasurit ovat maanpettureita. Heitä pitäisi kohdella kuten maanpettureita kohdeltiin v 1918.
Tulihan taas Persun menty historiaan, sehän on helpompi kuin puhua tämänpäivän asioista.
Tuollaiselle ressukalle ei anna centin arvoa, vai olisiko pitänyt puhua pennistä.
Vihervasemmisto ei tajua mitään taloudesta joten keskittyvät mitättömiin asioihin
Taloudesta, siitäkö puhut mistä te Persut ette ymmärrä mitään.
Kansakoulupohjaltakin ymmärtää että tällähetkellä talous on aivan kuralla.
Sinäkin voisit keskittyä muuhunkin kuin nenäsikaivamiseen.
Persu alkoi taas iltakaljoissaan näkemään vassuja🍺🍻🍺🤣
Se lapsellinen naamanvääntely ei nyt ei vassuista vaan parane ja ihan turha on yrittää kääntää muka huomiota pois omista töppäilyistään.
Mitä kuka on kääntänyt huomiota ja mihin? Ai niin, eihän nyt saa puhua mistään muusta kuin persujen silmäkuvasta, kaikki muu puhe on kiellettyä. Etenkin se että vassut ovat valmiita vaikka tuhoamaan koko maan saadakseen persut pois vallasta.
Jos vassut onnistuu ja käy huonosti, eniten siitä kärsii ne joilla on vähiten, köyhimmät. Mutta vassut köyhistä vähän piittaavat, yhtä vähän kuin Putin sotilaistaan.
Persu köyhät eivät voi enempää kärsiä, te olette vieneet heiltä kaiken ja vähän ylikin.
Duunareita olette vieneet kohtuulliset työehdot.
Tällähetkellä tedään historian kovin oikeistopolitiikkaa, sen mahdollistavat Persut.
Voihan Persujen silmienvääntely siitäkin johtua.
Perussuomalaisten toiminta on epäisänmaallista.
Itä-Aasiassa on suuret potentiaaliset markkinat ja esimerkisi Japanissa Suomen maamaine ollut erinomainen lähtien japanilaisten muumi-innostuksesta ja viehtymisestä samanlaiseen estetiikkaan (Marimekko, Artek). Stubbin näkyvä rooli on varmaan sitä vain parantanut.
Ja sitten nämä ajattelukyvyttömät öyhöttäjät kusevat tämän "ihan vaan läpällä". Vain persu voi olla niin tyhmä, että kuvittelee HALLITUSPUOLUUEN parlamentaarikkojen rasistisen ilveilyn jäävän vain Suomen sisäiseksi asiaksi.
Toinen ulottuvuus on turvallisuus. Kun elämme arvaamattoman Venäjän naapurina, niin ei saatana pidä loukata ketään potenttiaalista liittolaista etenkään kun siihen ei ollut mitään helvetin syytä paitsi halu vähän pelleillä!
Kyllähän tätä vasurien, ja varsinkin median, ylläpitämää "vinosilmä" spektaakkelia voidaan pitää lähes maanpetoksena. Median pitäisi ottaa askel taaksepäin, ja miettiä mitä arvostelukyky tarkoittaa. Huh huh. Missi, joka ei edes kuvaa ottanut saati julkaissut, on saanut sellaista paskaa niskaan. Hävetkää vasurit ja media! Kuva, joka on poistettu somesta viikkoja sitten, on jatkuvasti median esittelemänä. Kuka on rasisti? MEDIA! Kenelle on hyötyä, jos yksittäisestä ihmisestä otettu kuva johtaa valtiohallinnon anteeksipyyntöön muilta valtioilta? Ei ainakaan Suomelle tai suomalaisille. Hävetkää pas**aiset!
Katsos Persu fiksut miettivät mitä kannattaa tehdä, te teette ilmanjattelua, kun alkaa tulla luntatupaa, aletaan toisia syyttämään.
Nyt voi todeta, että hönöjen ääntenkalastelu tuli kalliiksi Persuille.
Oi sinä reipas Suomen nuori! Tule jo apuun.
https://pbs.twimg.com/media/F0TVucDWYAM7RyU.jpg
Nyt olet erehtynyt pahan kerran. Ei rasismi ole aina tuomioistuimen asia kuten olet huomannutkin. Sekosit sanoissasi.
Meni puhti avauksestasi. Koeta kerrata asioita ja etsi rasismin määritelmiä.