Vapaa-Ajattelijoiden olisi hyvä miettiä mahdollisuutta kannattajajäsenyydestä. Vaikka jäsenmaksu on kovin halpa, monille, esimerkiksi opiskelijoille, se voi olla liian iso. Alkuun vaikkapa postituslista, jossa voisi tiedottaa mm. uuden lehden ilmestymisestä ja muista tapahtumista.
Näkisin tämän ja muutenkin opiskelijatoiminnan mahdollisuutena saada uusia ihmisiä hiljalleen mukaan ja kerätä toiminnan ympärille ihmisiä, joista osa voisi ajan kanssa päätyä liittymään jäseneksi. Esimerkiksi yliopistojen yhteydessä toimii erilaisia harrastejärjestöjä. Opiskelijoissa on paljon yksinäistä porukkaa ja uusia ihmisiä tulee joka vuosi opiskelijoiksi. Näitä voisi yrittää innostaa saamaan toimintaan mukaan.
Kannattajajäsenyys
4
225
Vastaukset
- Anonyymi00001
Vaikuttaisi mielenkiintoiselta, kommentteja vapareilta?
- Anonyymi00002
Tutustumisryhmä ja tutustumisjäsenuys voisis olla tuolle hyvälle idealle parempi nimi?
Tukijäseneksi kokevat itsensä jäsenet jotka kyllä maksavat jäsenmaksun, mutta eivät ehdi osallistua toimintaan.- Anonyymi00003
Tuokin. Mutta myös kannattajajäsenyys voisi olla tärkeää. Palstallahan ollaan kovin huolissaan vapareiden pienestä jäsenmäärästä. Kannattajajäsen voisi olla sellainen, joka nostaa yhdistuksen painoarvoa olemalla samaa mieltä sen tavoitteiden kanssa mutta ei syystä tai toisesta halua kuitenkaan jäseneksi asti, ainakaan vielä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621127Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661087- 501080
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731009Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153922Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717857- 89857
Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182810Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu105729Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka51713