Ukrainan tappiosta lankeaisi Euroopalle hirvittävä hinta
Heikki Hakala
Julkaistu 21.12.2025 | 18:10
Päivitetty 21.12.2025 | 18:12
Eurooppa, Ukrainan sota
Hyökkääjän pysäyttämiseen on norjalaistutkimuksen mukaan myös vahvat taloudelliset perusteet.
Venäjän kannalta suotuisa rauhansopimus aiheuttaisi EU:lle jopa 1,6 biljoonan euron lisäkustannukset sodan päättymistä seuraavien neljän vuoden aikana. Summa on kaksinkertainen verrattuna siihen, mitä Ukrainan voitosta seuraisi, arvioivat Norjan ulkopoliittinen instituutti (Nupi) ja riskienhallintaan erikoistunut Corisk-konsulttiyhtiön tuoreessa raportissaan.
EU:n tällä viikolla tekemän päätöksen Ukrainalle myönnettävästä 90 miljardin korottomasta lainasta on katsottu osoittavan, että jäsenmaat ovat edelleen vakuuttuneita puolustustaistelun rahoittamisen välttämättömyydestä. Ranskalaislehti Le Figaron mukaan kyse ei ole vain Euroopan turvallisuudesta, vaan myös Venäjän voiton potentiaalisesta hinnasta.
Jos Vladimir Putinin Venäjä voittaisi sodan, Euroopalle aiheutuisi siitä 1,2–1,6 biljoonan euron kustannukset vuosina 2026–2029. Jos Ukraina kykenee torjumaan vihollisen hyökkäyksen, summa olisi puolet pienempi eli noin 522–838 miljardia euroa, Nupi ja Corisk päättelevät.
Raportissa on tarkasteltu kahta skenaariota, joista ensimmäisessä hyökkääjän joukot etenevät Dneprille ja pakottavat Ukrainan hyväksymään Kremlin sanelemat rauhanehdot. Toisessa Ukraina läntinen tuki takaa Ukrainalle edellytykset hyökkääjän miehittämien alueiden osittaiseen takaisinvaltaukseen ja maan elintärkeät intressit turvaavaan sopimukseen.
– Oletamme, että Ukrainan päätyminen Venäjän täysin miehittämäksi tai myöskään kaikkien miehitettyjen alueiden vapauttaminen eivät ole todennäköisiä seuraavien viiden vuoden aikana, raportin kirjoittajat toteavat.
Ensimmäisessä, Venäjän kannalta voittoisassa skenaariossa läntiseen Eurooppaan tulisi 6–11 miljoonaa uutta ukrainalaispakolaista, mikä johtaisi EU-maiden kasvaviin budjettivajeisiin, sosiaalietuuksien leikkauksiin, populistipuolueiden kiihtyvään nousuun ja poliittisen polarisaation lisääntymiseen. Tämä voisi aiheuttaa 338–463 miljardin euron kustannukset.
Venäjän kasvavasta sotilaallisesta uhasta erityisesti Suomea, Baltian maita ja arktista aluetta kohtaan koituisi puolestaan arviolta yli 250 miljardin euron kulut seuraavien neljän vuoden aikana. Skenaario edellyttäisi Euroopalta myös noin 425 miljardin sotilaallista, sosiaalista ja humanitaarista tukea Ukrainalle, jotta se kykenisi torjumaan Venäjän uudet hyökkäykset. Euroopan lisäkustannukset vuosina 2026–2029 voisivat siten nousta yhteensä jopa 1 633 miljardiin euroon.
Toisessa, Ukrainan kannalta suotuisassa skenaariossa Eurooppa toimittaisi maalle niin paljon aseita, että se voi varmistaa ylivoimansa taistelukentällä. Tästä koituvat lisäkustannukset olisivat arvion mukaan enintään 838 miljardia euroa, eli puolet vähemmän kuin ensimmäisessä skenaariossa. Kyse olisi ensisijaisesti sotilaallisesta tuesta, jolla rahoitettaisiin 95 prikaatia, kahdeksan miljoonaa droonia, 2 000–3 000 tykistöjärjestelmää, 1 500–2 500 taistelupanssarivaunua, 10 000–20 000 panssaroitua miehistöajoneuvoa, ilmapuolustusjärjestelmiä ja pitkän kantaman ohjuksia.
– Ukrainan puolustusteollisuudella on tällä hetkellä huomattava ylikapasiteetti, mutta se tarvitsee lisää rahoitusta voidakseen hyödyntää tätä kapasiteettia ja lisätä tuotantoaan, norjalaisraportissa painotetaan.
Kaivakaa lompakko esiin
15
92
Vastaukset
- Anonyymi00001UUSI
Eikö sulle riittää aiheesta yksialoitus.
Pietarin poika aivan turhaa tuolaisia jaat.- Anonyymi00007UUSI
Eihän tuo ole aloittajan tuotantoa.
Meillähän viime vuosina uutisointia harmonisoi HVKn perustama Mediapooli.
Se suoltaa yksipuolista propagandaa 24/7.
Kun totuus paljastuu niin edessä voi olla katastrofi. Estääkseen tai pitkittääkseen sen esilletuominen poliittinen eliittimme tekee kaikkensa ettei sota päättyisi kasvojen menetykseen ja valtaviin tappioihin.
EUn lähtölaskenta on käynnissä. Kala mätänee päästä alkaen ja kyse on ollut vain ajasta.
- Anonyymi00002UUSI
Sitten pitää toivoa vain pikaista rauhaa. Toivottavasti Trump onnistuu tehtävässään ja saadaan aikaan jonkin sortin pattitilanne eikä tarvitsisi tuhota koko Eurooppaa.
- Anonyymi00003UUSI
Aika karut lukemat.
Ilmankos EU haluaa vain eskaloida sotaa.
Ukrainan häviö paljastaisi päättäjiemme typeryyden ja niillähän on niin suuri ego, että antavat EUn tuhoutua ennemmin kuin tunnustaa oma typeryys mihinkä heidät Nato on johtanut. - Anonyymi00004UUSI
Trump ja USA taputtavat käsiään. EU on vain halpa jalkavaimo nyt.
- Anonyymi00005UUSI
ON YMMÄRETÄVÄ LOPETTAA PUHEET NORMAALI VALTIONA
VENÄJÄ ON TUHOISIN VALTIO OLLUT MAAN PIIRISSÄ TUHOISUUKSIN JA OMAVALTAISUUKSIN- Anonyymi00006UUSI
SE ON KARJA LAUMA JOTA PIENI PORUKKA KUSHETTAA
- Anonyymi00008UUSI
Ei riitä.
Aloittajan esittämät luvut ovat liian pieniä.
Venäjän asevoima on tällä hetkellä maailman tehokkain.- Anonyymi00009UUSI
No näinhän se Totuus On. Eurooppa ei pysty enää omaa persettään itse pyyhkimään ja yrittää esittää mitä pystyy; niin mitä pystyy ??? USA nauraa ja mikäpäs sen parempaa huvia . Ja nauraa siinä sivussa moni muukin maa . Joten hauskuutta piisaa joten ei tartte vajota synkkyyteen !
- Anonyymi00011UUSI
” Venäjän asevoima on tällä hetkellä maailman tehokkain.”
Se on tuonut ”voittamattoman tehonsa esille Ukrainan sodassa, joka on kestänyt kohta jo neljä vuotta! - Anonyymi00015UUSI
Anonyymi00011 kirjoitti:
” Venäjän asevoima on tällä hetkellä maailman tehokkain.”
Se on tuonut ”voittamattoman tehonsa esille Ukrainan sodassa, joka on kestänyt kohta jo neljä vuotta!Ei todista yhtään mitään.
Kysymyksessä on erikoisoperaatio.
- Anonyymi00010UUSI
Lähti sitte jouluksi newyorkiin jennien kanssa.
- Anonyymi00012UUSI
Sama kai se sille on minne lähti mutta se ei paljoa maailman historian tulevaisuuteen vaikuta jos ajatellaan vaikkapa etelä navan jääkentän sulamista. Toisaalta; jos ei olis lähteny niin ei olisi vaikuttanut ollenkaan ! Siinäpä kaikille Turisteille miettimistä maapallon sotkemisen suhteen.
- Anonyymi00013UUSI
Venäjä on pian sortumassa aseellisesti. Vajaassa neljässä vuodessa eivät ole kyenneet valoittamaan ukrainasta kuin siivun. Nyt haalivat afrikasta tykinruokaa, kouluttamattomina rintamalle, elinajanodote muutama päivä tai viikko.
- Anonyymi00014UUSI
Vai että pienen siivun?kohta Suomen kokoinen siivu.ja ketä sillä on puolellaan tässä rähinässä?kiina Intia Afrikka ym ym,ketä Euroopalla on!? Eipä hyvältä näytä!....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos3815520Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit151522- 106961
- 78841
- 50832
- 41813
Asentajako putosi radiomastosta
https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000011707236.html Ihminen on kuollut pudottuaan radiomastosta Tampereen Teiskoss44812Haikeaa miten kaikki meni
Ei ole rohkeutta enää nähdä. Koska pelkään, että haavat aukeaa. Ikävä on silti, vaikka en vastannut...tiedät mihin.56807- 56794
- 39779