Hienoa että hallituksemme käyttää asiantuntija-apua lakien valmistelussa, ettei tule sutta ja sekundaa.
Toisin kuin vaikkapa silloin kun Marin sorvasi soten. Ja vieläpä valitsi alueiden määrän, joka oli ainoa asia josta asiantuntijat olivat yhtä mieltä: alueita on liikaa.
Mutta kun kepu halusi....muuten olisi Marinin hillotolppa olut vaarassa, pakko oli suostua siihen.
Ja nyt sitä sitten on korjattu miljardeilla euroilla. Onneksi on taitavat korjaajat.
Vireillä ollut apteekkilaki kaatui perustuslakivaliokunnassa
Anonyymi-ap
2
<50
Vastaukset
- Anonyymi00001UUSI
Ammattilaiset asialla....
- Anonyymi00002UUSI
Nykyinen sote on juuri sellainen, mitä Kokoomus esitti eduskunnalle Sipilän hallituksen aikaan. Silloin asiaa ei päätetty eduskunnassa, koska enemmistö ei hyväksynyt yksityisen terveydenhuollon sisällyttämistä soteen.
Nythän Kokoomus on saanut tahtonsa lävitse, luulisi kokoomukselaisten olevan nyt tyytyväisiä. Heidän tahtonsa toteutui.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2334159Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1122624Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit392369Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811426Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1151416- 481169
- 781087
- 59953
- 45936
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58921