Se on tullut selväksi Suomessa. Matut riehuu ja valtion johto nyyhkii ja ulisee. Pian lopullinen valta siirtyy Venäjälle, USAlle tai Kiinaan, jos tuollainen nyyhkiminen ei lopu.
Väkivalta on aliarvostettu ratkaisukeino
Anonyymi-ap
5117
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kansalainen! Olkaa hyvä ja hillitkää kieltänne, ettei valtion tarvitse käyttää väkivaltaa. (🚓 🚑)
Näkyy selvästi, että sopimuksilla ei ole mitään arvoa nykymaailmassa.
USA ottaa Grönlannin, Venäjä Ukrainan. Se näkyy olevan sopimus ja eurooppalaiset orjiksi maksamaan kulut.
Oikeus on aina seurannut vahvemman miekkaa.
Hallitus tyrii kaikissa tekemisissään, velkaa ottaa ihan järjettömästi joka uppoaa presidentin, hallituksen, eduskunnan, presidentin, valtiojohtoiset firmojen johtajat saavat hitinmoiset palkkiot, palkat, auto, puhelin ja matkustusedut ym muita etuja esim verotus.
Sote johtajien joita n. 200 saavat samoin kuin edellämainitut.
Eli suuret johtajat vallallaan voivat viedä miljardi en edestä suomen varoja ja samalla päättävät köyhimpien, vammaisten ja vanhuksien elämän kurjistamisista.
He voivat näennäisesti loistaa läsnäolollaan jossakin köyhien ruokailuissa välittävinä ja antamalla avustuksia isoista rahoistaan ja näin on hyväntekijän maineessa.
Tosi asiassa suomen kurjuus ja ihmisten varsinkin suomalaisten ihmisten kurjuus lisääntynyt valtavasti.
Tänne on houkuteltu ihmisiä muualta toivoen suomen tilanteen paranevan opiskelemaan ja töihin mutta suurin osa heistä on sossu ja kela tuin täällä elätettäviä eivätkä ole kuin tuoneet kehäkolmosen sisällä oleviin kaupunkien kassavajeen ja koko maassa matut tekee töitä vain 30% noin 30 vuoden oleskelunsa ajalta. Eli kymmenien vuosien ajan suomi on maailman sossu toimisto.