Kohta on vuosi ohi. On tullut aika koota yhteen vuoden aikana tapahtuneet elintarvikehitit ja hudit.
Yksi elintarvikehitti on ehdottomasti ollut luiskepottu. Vuoden alussa luiskepottua myytiin muistaakseni 1.89 euron pukettihintaan, mutta nyt sen hinta on pomsahtanut 2.69 euron pukettihintaan. Saa vain olla kiitollinen siitä, että sai olla mukana luiskepotun aikana. Nythän se alkaa olemaan jo aivan liian kallista köyhyydessä käytettäväksi.
Ja sitten oli vähän aikaa sitten mielessä yksi huti, mutta sitä ei oikein muista. Mutta ehkä juomista feikkisokeri cola on sellainen, mitä on tullut vahingossa ostettua, samoin kuin feikkisokeri energiajuomaa, feikkisokeri mehua ja käsiteltyjä maitoja.
Mitä hittejä ja huteja teillä on ollut vuoden aikana?
Aika koostaa vuoden tapahtumat
7
124
Vastaukset
- Anonyymi00001
Pahin huti on halpa lihapyörykkäpussi (HK) , mitä maistoin ja hylkäsin eli
heitin loput roskiin, sillä tuote oli ihmisravinnoksi kelpaamatonta.
Paras naposteltava on ollut suklainen jälkiruokamousse, mikä oli
suorastaan taivaallisen makuista.- Anonyymi00002
Lehdistössäkin on ollut kirjoituksia siitä, että mousse olisi tekemässä comebacka. Valmislihapullukat kuten mainitsit ovat haastavat.
- Anonyymi00004
Anonyymi00002 kirjoitti:
Lehdistössäkin on ollut kirjoituksia siitä, että mousse olisi tekemässä comebacka. Valmislihapullukat kuten mainitsit ovat haastavat.
Ainoa haastavuus niissä on pysyykö sisällä vai oksennuksena ulos.
- Anonyymi00005
Anonyymi00004 kirjoitti:
Ainoa haastavuus niissä on pysyykö sisällä vai oksennuksena ulos.
Myös maku ja koostumus vaihtelevat. Joskus sattuu kohdalle ns. makupullukoita ja, jos on dipping, voi asiasta muodostua myös elämys.
- Anonyymi00003
Vuoden hitti oli K-menun vaniljajugurtit. Eivät häviä maussa yhtään valiolle tai arlalle.
- Anonyymi00006
Jogurtit ovat olleet mielessä jo pitkän aikaa. Vähän aikaa sitten oli perinteistä jogurttia. Sen happamuus hämmensi sokeriseen jogurttiin tottunutta. Nyt jogurttina on valion tropic.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad611169- 42891
- 51651
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että325647Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116626- 51618
- 93600
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38595- 75566
- 56564