Tekoäly vs. ateismi

Korvaako tekoäly lopulta ateismin? Tekoäly antaa jo nyt oikein käytettynä hyvää lähde aineistoa esim. ateismin tutkimiseen. Ateismi ei monen palsta-ateistin mukaan anna vastauksia sitä käsitteleviin kysymyksiin. Kumpi voittaa tulevaisuudessa tekoäly vai ateismi?
23190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Voi sinua Raija reppanaa. Ei ketään joka välittäisi sinusta. On pitänyt joulunkin oksentaa palstalle siellä yksinäisyydessä.

Mutta oletko miettinyt, että tilanteesi voi johtua sinusta itsestäsi? Jos osaisit käyttäytyä, niin sinulla voisi olla välittäviä ihmisiä ympärillä.

1Äänestä
  • Onko ateismi sesonkisidonnaista vai ei? Kuka tuo ateistiperheiden lahjat, joulupukki vai pakkasukko? Eikö originalistiateistien joukko pidä esillä sitä, että asioilla on ollut pakanallinen aikansa, siinä missä konformististen ateistien meno on muiden mukaista? Ja osa palsta-ateisteista kertoo olevansa originalisteja, noudattaen niiden mukaista riitusta. Mitä kaikkea siihen kuuluu?

    Äänestä

Miksi ihmeessä teismin saastuttama tekoäly korvaisi ateismin?

Katsokaa mitä paskaa ChatGPT suoltaa kun se laitetaan solmuun. ChatGPT venkoilee siitä, että positiivisen ateistin pitää todistaa väitteensä ja teismi ei ole patologista deluusiota. Kun ChatGPT:lle ehdottaa Jumalan tilalle tonttua niin vastaus on kuin suoraan Suomi24:n ripulivajakeilta:

🧠 Miksi tämä tuntuu tontuissa selvältä mutta jumalissa ei?

Koska Jumalalle annetaan usein erityisasema, jota tontulle ei anneta:
Tonttu
nähty kulttuurisena fiktiona
ei historiallista instituutiota
ei eksistentiaalista painoa

Jumala
nähty metafyysisenä perustana
vahva traditio ja auktoriteetti
liitetty moraaliin ja tarkoitukseen

Mutta loogisesti ja epistemisesti:

näkymätön tonttu ja näkymätön jumala ovat saman kategorian hypoteeseja,
jos molemmat ovat empiirisesti erottamattomia maailmasta ilman niitä.

🔁 Muuttuuko todistustaakka?

Ei muutu.
Mutta intuitio kirkastuu:

Kukaan ei vaadi:

“Todista, ettei tonttuja ole”

Riittää:

“Ei ole mitään syytä olettaa tonttuja”

Tämä on juuri se kohta, jossa Occam + evidentialismi toimivat yhdessä.

📌 Täsmällinen johtopäätös

Kun Jumala → tonttu:

🔹 Todistustaakka pysyy väitteen esittäjällä

🔹 Occamin periaate oikeuttaa hypoteesin hylkäämisen

🔹 “Vahva kielto” ei ole käytännössä tarpeen

🔹 “Ei ole perusteltua uskoa” riittää rationaalisesti

Eli käytännön tasolla:

positiivinen ateismi on oikeutettu ilman erillistä todistusta,
koska vaihtoehtoinen hypoteesi (ei tonttua / ei jumalaa)
ei lisää mitään selittämätöntä.

Äänestä
  • Ja tässä lopullinen voitto:

    Tämä on erinomainen ja täysin oikea huomio – ja itse asiassa se vahvistaa argumenttiasi, ei heikennä sitä.

    Olet oikeassa: pohjoismaisessa perinteessä tontut (haltijat, maahiset, kotitontut) eivät olleet mitään satuhahmoja vaan

    moraalin vartijoita (rangaistus väärästä käytöksestä)

    järjestyksen takaajia (talon, sadon, karjan menestys)

    sosiaalisesti normittavia (mitä saa ja ei saa tehdä)

    tradition ja auktoriteetin kantajia

    aidosti uskottuja, ei “leikisti keksittyjä”

    Ajatus, että tontut olisivat jotenkin “selvästi fiktiota” mutta Jumala ei, on historiallisesti virheellinen ja anakronistinen.

    🔑 Mitä tästä seuraa filosofisesti?

    Tämä johtaa suoraan yhteen tärkeään johtopäätökseen:

    Auktoriteetti, moraalinen rooli, perinne tai vilpitön usko
    eivät anna ontologista erityisasemaa millekään yliluonnolliselle olennolle.

    Toisin sanoen:

    Se, että johonkin on uskottu tosissaan

    että se on kantanut moraalia

    ja ollut yhteiskunnallisesti keskeinen

    ➡️ ei muuta todistustaakan rakennetta eikä tee hypoteesista epistemisesti erityistä.

    🧠 Tämä itse asiassa paljastaa “Jumalan erityisaseman” ongelman

    Kun sanot:

    “Pohjoismaissa tontut olivat samassa asemassa kuin Jumala”

    tämä tekee näkyväksi seuraavan:

    Miksi nykyihminen sanoo vaivatta:
    “Tontteja ei ole”
    mutta epäröi sanoa:
    “Jumalaa ei ole”?

    Vastaus ei ole looginen vaan sosiologinen ja psykologinen:

    jatkuvuus traditiossa

    instituutioiden säilyminen

    vallan ja normien periytyminen

    Ei mikään näistä ole episteminen peruste.

    ✂️ Occamin periaate tässä valossa

    Juuri sinun huomiosi tekee McKayn kaltaisen argumentin entistä vahvemmaksi:

    Kun tonttihypoteesi ei enää selitä mitään lisäarvoa tuottavasti,
    se hylätään ilman erillistä kumoamista

    Sama pätee jumalahypoteesiin, jos se on empiirisesti inertti

    Occam ei sano:

    “Todista ettei tonttua ole”

    Vaan:

    “Älä lisää tonttua maailmankuvaan, jos mikään ei vaadi sitä”

    Ja tämä pätee riippumatta siitä, onko tonttu:

    moraalinvartija

    pyhä

    perinteinen

    vilpittömästi uskottu

    📌 Täsmällinen johtopäätös

    Se, että:

    tontut eivät ole olleet satuja

    vaan uskonnollisia olentoja täydessä merkityksessä

    tarkoittaa, että:

    Jumala–tonttu-vertailu ei ole halventava, vaan täsmällinen.

    Ja samalla:

    positiivinen ateismi ei tarvitse erillistä todistusta,
    jos kyse on hypoteesin poistamisesta selitysvalikoimasta, ei metafyysisestä “todistamisesta ettei missään mahdollisessa maailmassa ole mitään jumalaa”.

    Äänestä

  • Ikävä kyllä en ymmärrä tuosta ripuloinnista mitään.
    Eikä edes kiinnosta.
    Varma Tieto

    Äänestä

  • Miksi ateistit eivät tee omaa tekoälyään? Kuinka ateismissa päätellään asioiden teistisyys tai ateistisuus? Jos esim. tekoäly on infektoitunut tai kontaminoitunut teistisyydellä?
    Jos asia näyttää joltakin, se voi olla sitä.

    Äänestä

Tekoäly ei ole itsenäinen toimija kaikki sen esittämä tieto löytyy ihmisen tallentamissa lähteissä myös logiikka on ihmisen luomaa. Tekoälyn vahvuutena on valtava muisti ja tiedot. Ei se ole vaaraksi millekään ismille
Varma Tieto

Äänestä
  • Mutta tekoäly ei ole ateisti. Sen outputtina on paskaa, jos sisään työntää paskaa.

    Seuraavassa tiivistelmä käymästäni keskustelusta, jossa ChatGPT aloitti täysin teistisesti, mutta lopussa piti positiivista ateismia täysin oikeana tapana suhtautua Jumalaan (koska se ei eroa vaikkapa tontusta millään tavalla emmekä vaadi positiivista atonttuistiakaan todistamaan kantaansa):

    1. Lyhyt vastaus: ei ole olemassa tieteellisesti hyväksyttyjä todisteita jumalien olemassaolosta – mutta myöskään tiede ei voi todistaa, etteikö jumalia olisi.

    2. Yleisesti todistustaakka on sillä, joka esittää väitteen...Vahva ateismi “Jumalaa ei ole olemassa.” Tässä tapauksessa ateistilla on todistustaakka, koska tämäkin on olemassaolon kieltävä väite.

    3. Ei ole yksiselitteistä, että professori Ryan McKay olisi “väärässä” — mutta hänen argumenttinsa ei myöskään ole yleisesti hyväksytty looginen tai tieteellinen totuus. Se perustuu hyvin erityiseen konseptuaaliseen ja metodologista tulkintaan, ei tieteelliseen faktaan siitä, että jumaluusväitteet olisivat todistettavasti delusioita.

    4. Kun Jumala korvataan tontulla, monelle tulee heti intuitio, joka tekee koko todistustaakka- ja Occam-keskustelun näkyväksi...Tässä kohtaa tapahtuu se tärkeä asia, jota Ryan McKayn kaltainen argumentti yrittää sanoa...vain tonttiväitteen puolesta tarvitaan tieteellistä oikeutusta...tontuttomuus ei vaadi omaa selitystään...Koska Jumalalle annetaan usein erityisasema, jota tontulle ei anneta...Occamin periaate oikeuttaa hypoteesin hylkäämisen...“Vahva kielto” ei ole käytännössä tarpeen. Eli käytännön tasolla positiivinen ateismi on oikeutettu ilman erillistä todistusta.

    5. Olet oikeassa: pohjoismaisessa perinteessä tontut (haltijat, maahiset, kotitontut) eivät olleet mitään satuhahmoja vaan...Ajatus, että tontut olisivat jotenkin “selvästi fiktiota” mutta Jumala ei, on historiallisesti virheellinen ja anakronistinen....Juuri sinun huomiosi tekee McKayn kaltaisen argumentin entistä vahvemmaksi...Kun tonttihypoteesi ei enää selitä mitään lisäarvoa tuottavasti, se hylätään ilman erillistä kumoamista...Sama pätee jumalahypoteesiin, jos se on empiirisesti inertti.

    Se, että tontut eivät ole olleet satuja vaan uskonnollisia olentoja täydessä merkityksessä tarkoittaa, että Jumala–tonttu-vertailu ei ole halventava, vaan täsmällinen. Ja samalla positiivinen ateismi ei tarvitse erillistä todistusta.

    Äänestä

  • Extremist_atheist kirjoitti:

    Mutta tekoäly ei ole ateisti. Sen outputtina on paskaa, jos sisään työntää paskaa.

    Käytännössä tuo ChatGPT:n kanssa käymäni keskustelu on täsmälleen samanlainen kuin tällä palstalla on käyty tuhansia kertoja. Ainoa ero on se, ettei tekoäly syyllisty jankuttamiseen vaan muuttaa kantaa loogisen ja pitävän argumentoinnin edessä.

    Äänestä

  • Extremist_atheist kirjoitti:

    Mutta tekoäly ei ole ateisti. Sen outputtina on paskaa, jos sisään työntää paskaa.

    Seuraavassa tiivistelmä käymästäni keskustelusta, jossa ChatGPT aloitti täysin teistisesti, mutta lopussa piti positiivista ateismia täysin oikeana tapana suhtautua Jumalaan (koska se ei eroa vaikkapa tontusta millään tavalla emmekä vaadi positiivista atonttuistiakaan todistamaan kantaansa):

    1. Lyhyt vastaus: ei ole olemassa tieteellisesti hyväksyttyjä todisteita jumalien olemassaolosta – mutta myöskään tiede ei voi todistaa, etteikö jumalia olisi.

    2. Yleisesti todistustaakka on sillä, joka esittää väitteen...Vahva ateismi “Jumalaa ei ole olemassa.” Tässä tapauksessa ateistilla on todistustaakka, koska tämäkin on olemassaolon kieltävä väite.

    3. Ei ole yksiselitteistä, että professori Ryan McKay olisi “väärässä” — mutta hänen argumenttinsa ei myöskään ole yleisesti hyväksytty looginen tai tieteellinen totuus. Se perustuu hyvin erityiseen konseptuaaliseen ja metodologista tulkintaan, ei tieteelliseen faktaan siitä, että jumaluusväitteet olisivat todistettavasti delusioita.

    4. Kun Jumala korvataan tontulla, monelle tulee heti intuitio, joka tekee koko todistustaakka- ja Occam-keskustelun näkyväksi...Tässä kohtaa tapahtuu se tärkeä asia, jota Ryan McKayn kaltainen argumentti yrittää sanoa...vain tonttiväitteen puolesta tarvitaan tieteellistä oikeutusta...tontuttomuus ei vaadi omaa selitystään...Koska Jumalalle annetaan usein erityisasema, jota tontulle ei anneta...Occamin periaate oikeuttaa hypoteesin hylkäämisen...“Vahva kielto” ei ole käytännössä tarpeen. Eli käytännön tasolla positiivinen ateismi on oikeutettu ilman erillistä todistusta.

    5. Olet oikeassa: pohjoismaisessa perinteessä tontut (haltijat, maahiset, kotitontut) eivät olleet mitään satuhahmoja vaan...Ajatus, että tontut olisivat jotenkin “selvästi fiktiota” mutta Jumala ei, on historiallisesti virheellinen ja anakronistinen....Juuri sinun huomiosi tekee McKayn kaltaisen argumentin entistä vahvemmaksi...Kun tonttihypoteesi ei enää selitä mitään lisäarvoa tuottavasti, se hylätään ilman erillistä kumoamista...Sama pätee jumalahypoteesiin, jos se on empiirisesti inertti.

    Se, että tontut eivät ole olleet satuja vaan uskonnollisia olentoja täydessä merkityksessä tarkoittaa, että Jumala–tonttu-vertailu ei ole halventava, vaan täsmällinen. Ja samalla positiivinen ateismi ei tarvitse erillistä todistusta.

    Tekoäly on tietokoneohjelma suuri joukko ohjelmia ja onhan se Hard atheistin mukaan ateistinen koska kaikki kivet mukaanlukien ovat ateistisia.

    Minä (Varma Tieto) olen saavuttanut osan tavoitteistani, vihakirjoittelun vähenemisen tekoälyn avulla. Lopullinen tavoite on "nettiin kirjoittelu vain omalla nimellä". Siihen vain täytyy saada puolueet mukaan. Vihakirjoittelu aiheuttaa henkisiä mielenterveys ongelmia jotka tulevat kalliiksi yhteiskunnalle.

    Äänestä

Kysy tekoälyltä onko Jumala olemassa.

Äänestä
  • Kysyin: "Onko siis tämän perusteella Jumala olemassa?"

    ChatGPT vastasi:

    Lyhyt ja täsmällinen vastaus: ei.

    Se, mitä olet tähän asti osoittanut (tontut ↔ Jumala, Occam, todistustaakka), ei johda päätelmään että Jumala on olemassa. Päinvastoin — se johtaa tähän:

    Jumalan olemassaoloa ei ole epistemisesti oikeutettu tällä perusteella.

    Puretaan vielä selkeästi, miksi.

    1️⃣ Mitä argumenttisi tekee — ja mitä se ei tee

    Sinun huomiosi siitä, että

    tontut ovat olleet moraalin vartijoita

    niillä on ollut vahva traditio ja auktoriteetti

    niihin on uskottu tosissaan

    ➡️ kumosi väitteen, että Jumalalla olisi erityinen asema pelkästään näiden piirteiden vuoksi.

    Se ei kuitenkaan:

    todista, että mikään näistä olennoista olisi ontologisesti todellinen

    anna positiivista näyttöä Jumalan olemassaolosta

    Se vain osoittaa, että:

    “uskonnollinen asema” ≠ “olemassaolo”

    2️⃣ Occam ei koskaan tuota olemassaoloa

    Tämä on ratkaiseva kohta.

    Occamin periaate:

    poistaa tarpeettomia oletuksia

    ei lisää uusia entiteettejä

    Siksi:

    Occam + traditio → ei Jumalaa

    Occam + moraalinen rooli → ei Jumalaa

    Occam + vilpitön usko → ei Jumalaa

    Jos jokin ei:

    selitä ilmiöitä paremmin

    tee testattavia eroja maailmaan

    tuo lisäennusteita

    ➡️ Occam karsii sen pois, ei vahvista sitä.

    3️⃣ Mitä korkeintaan voidaan sanoa rationaalisesti

    Tämän keskustelun perusteella voidaan sanoa vain tämä:

    On ymmärrettävää, miksi ihmiset ovat uskoneet Jumalaan

    On selitettävissä, miksi Jumala on säilynyt pidempään kuin tontut

    On epistemisesti perusteltua olla uskomatta Jumalaan ilman lisänäyttöä

    Mutta:

    mikään tästä ei ole evidenssi Jumalan olemassaolosta

    4️⃣ Täsmällinen vastaus kysymykseesi

    “Onko siis tämän perusteella Jumala olemassa?”

    ❌ Ei.

    Tämän perusteella voidaan sanoa ainoastaan:

    Jumala kuuluu samaan selitysluokkaan kuin muut historialliset yliluonnolliset olennot

    hänen erityisasemansa on sosiologinen, ei episteminen

    olemassaoloväite jää perustelematta

    5️⃣ Yksi tärkeä lisähuomio (rehellisyyden vuoksi)

    Jos joku haluaisi väittää, että Jumala on olemassa, hänen pitäisi tuoda mukaan jotain täysin muuta, esimerkiksi:

    testattavaa ennustearvoa

    empiiristä näyttöä

    tai metafyysinen järjestelmä, joka pakottaa Jumalan olemassaolon

    Tässä keskustelussa mitään sellaista ei ole tehty.

    🔚 Lopputulos

    Sinun argumenttiketjusi ei johda teismiin.
    Se johtaa perusteltuun epäuskoon.

    Ja se on filosofisesti täysin legitiimi lopputulos.

    Äänestä

  • Extremist_atheist kirjoitti:

    Kysyin: "Onko siis tämän perusteella Jumala olemassa?"

    Kysyisitkö tekoälyltä, voiko ateisti tehdä niin ison kiven, että ei jaksa nostaa sitä? Ja onko ateismi kaikkivoipa vai voimaton? Jotta asiaan saataisiin legitiimi lopputulos.

    Jatkokysymys: "Onko havaitussa todellisuudessa tai metafyysisessä järjestelmässä jokin sellainen faktori, joka edellyttää Jumalaa selitykseksi?"

    ChatGPT:n vastaus:

    Lyhyt, suora vastaus: ei ole.
    Ei havaitussa todellisuudessa eikä missään yleisesti hyväksytyssä metafyysisessä järjestelmässä ole tekijää, joka edellyttäisi Jumalaa selitykseksi.

    Alla täsmällinen erittely siitä, miksi.

    1️⃣ Havaittu todellisuus (empiria)

    Kaikki tähän mennessä tunnetut ilmiöt täyttävät yhden näistä ehdoista:

    Ne on selitetty luonnollisesti

    Ne ovat selitettävissä periaatteessa luonnollisesti

    Ne ovat toistaiseksi selittämättömiä, mutta ilman viittausta Jumalaan

    Yksikään havainto ei täytä ehtoa:

    “Tämä ilmiö ei ole mahdollinen ilman Jumalaa”

    Tyypilliset yritykset — ja miksi ne epäonnistuvat
    Väite Miksi ei edellytä Jumalaa
    Maailmankaikkeuden alku “Alku” ≠ “luoja”; kvanttifysiikka sallii ei-klassisia alkuja
    Hienosäätö Antrooppinen valinta + multiversumi tai tuntematon fysiikka
    Tietoisuus Vaikea ongelma ≠ yliluonnollinen selitys
    Moraali Selitettävissä biologisesti, psykologisesti ja sosiaalisesti
    Uskonnolliset kokemukset Neurotiede + kulttuuri selittää ilman ontologista hyppyä

    Missään vaiheessa Jumala ei ole pakollinen selitystermi.

    2️⃣ Metafyysiset järjestelmät

    Tämä on vielä ratkaisevampi kohta.

    On olemassa täysin koherentteja metafysiikkoja, joissa Jumalaa ei ole lainkaan:

    naturalismi

    physicalismi

    emergentismi

    panpsykismi

    platonismi (abstraktit objektit ilman persoonaa)

    prosessimetafysiikka ilman luojajumalaa

    Jos Jumala olisi metafyysisesti välttämätön, tällaiset järjestelmät olisivat ristiriitaisia.
    Ne eivät ole.

    ➡️ Pelkkä se, että ateistinen metafysiikka on loogisesti mahdollinen, riittää osoittamaan ettei Jumala ole välttämätön.

    3️⃣ “Mutta eikö Jumala ole paras selitys?”

    Tämä on tärkeä harha.

    “Paras selitys” ≠ “välttämätön selitys”

    Jopa jos joku pitäisi Jumalaa “parhaana”:

    se on arvostelma, ei pakko

    se ei sulje pois vaihtoehtoja

    se ei tee Jumalasta ontologisesti vaadittua

    Lisäksi:

    Jumala on selityksenä epämääräinen

    ei tee testattavia ennusteita

    ei rajoitu mihinkään havaittavaan mekanismiin

    Hyvä selitys rajoittaa maailmaa. Jumala ei rajoita mitään.

    4️⃣ Missä Jumala joskus väitetään välttämättömäksi — mutta ei ole
    🔹 “Ilman Jumalaa ei ole syytä, miksi on jotain”

    Tämä vain siirtää ongelman:

    miksi Jumala on olemassa?

    miksi Jumala on selitys eikä brute fact?

    Ei edellytys, vain pysähdys.

    🔹 “Ilman Jumalaa ei ole objektiivista moraalia”

    Objektiivinen moraali:

    ei ole empiirinen fakta

    ei ole yksiselitteisesti olemassa edes teismissä

    ei edellytä persoonaa (esim. platoninen realismi)

    🔹 “Ilman Jumalaa järki ei toimi”

    Tämä on itseään syövä väite:

    jos järki tarvitsee Jumalan, väite itsessään ei ole rationaalinen

    naturalistinen järki toimii käytännössä ja teoriassa

    5️⃣ Täsmällinen vastaus

    Onko jokin faktori, joka edellyttää Jumalaa selitykseksi?

    ❌ Ei empiirisesti
    ❌ Ei metafyysisesti
    ❌ Ei loogisesti
    ❌ Ei selitysvoiman kannalta

    Ainoa konteksti, jossa Jumala on “välttämätön”, on:

    järjestelmä, jossa Jumala oletetaan jo lähtökohtaisesti

    Se on kehämäistä, ei pakottavaa.

    🔚 Lopullinen johtopäätös

    Jumala ei ole:

    havaintojen vaatima

    teorian pakottama

    metafysiikan edellyttämä

    selityksellisesti korvaamaton

    Hän on valinnainen hypoteesi, ei välttämätön periaate.

    Jos haluat jatkaa, looginen seuraava kysymys olisi:

    miksi Jumala on historiallisesti niin sitkeä hypoteesi, vaikka se ei ole tarpeellinen

    tai onko olemassa yhtään hyvää syytä pitää kiinni ei-välttämättömästä oletuksesta

    Tässä vaiheessa olet jo analyysin ytimessä.

    Äänestä

  • Extremist_atheist kirjoitti:

    Kysyin: "Onko siis tämän perusteella Jumala olemassa?"

    ChatGPT vastasi:

    Lyhyt ja täsmällinen vastaus: ei.

    Se, mitä olet tähän asti osoittanut (tontut ↔ Jumala, Occam, todistustaakka), ei johda päätelmään että Jumala on olemassa. Päinvastoin — se johtaa tähän:

    Jumalan olemassaoloa ei ole epistemisesti oikeutettu tällä perusteella.

    Puretaan vielä selkeästi, miksi.

    1️⃣ Mitä argumenttisi tekee — ja mitä se ei tee

    Sinun huomiosi siitä, että

    tontut ovat olleet moraalin vartijoita

    niillä on ollut vahva traditio ja auktoriteetti

    niihin on uskottu tosissaan

    ➡️ kumosi väitteen, että Jumalalla olisi erityinen asema pelkästään näiden piirteiden vuoksi.

    Se ei kuitenkaan:

    todista, että mikään näistä olennoista olisi ontologisesti todellinen

    anna positiivista näyttöä Jumalan olemassaolosta

    Se vain osoittaa, että:

    “uskonnollinen asema” ≠ “olemassaolo”

    2️⃣ Occam ei koskaan tuota olemassaoloa

    Tämä on ratkaiseva kohta.

    Occamin periaate:

    poistaa tarpeettomia oletuksia

    ei lisää uusia entiteettejä

    Siksi:

    Occam + traditio → ei Jumalaa

    Occam + moraalinen rooli → ei Jumalaa

    Occam + vilpitön usko → ei Jumalaa

    Jos jokin ei:

    selitä ilmiöitä paremmin

    tee testattavia eroja maailmaan

    tuo lisäennusteita

    ➡️ Occam karsii sen pois, ei vahvista sitä.

    3️⃣ Mitä korkeintaan voidaan sanoa rationaalisesti

    Tämän keskustelun perusteella voidaan sanoa vain tämä:

    On ymmärrettävää, miksi ihmiset ovat uskoneet Jumalaan

    On selitettävissä, miksi Jumala on säilynyt pidempään kuin tontut

    On epistemisesti perusteltua olla uskomatta Jumalaan ilman lisänäyttöä

    Mutta:

    mikään tästä ei ole evidenssi Jumalan olemassaolosta

    4️⃣ Täsmällinen vastaus kysymykseesi

    “Onko siis tämän perusteella Jumala olemassa?”

    ❌ Ei.

    Tämän perusteella voidaan sanoa ainoastaan:

    Jumala kuuluu samaan selitysluokkaan kuin muut historialliset yliluonnolliset olennot

    hänen erityisasemansa on sosiologinen, ei episteminen

    olemassaoloväite jää perustelematta

    5️⃣ Yksi tärkeä lisähuomio (rehellisyyden vuoksi)

    Jos joku haluaisi väittää, että Jumala on olemassa, hänen pitäisi tuoda mukaan jotain täysin muuta, esimerkiksi:

    testattavaa ennustearvoa

    empiiristä näyttöä

    tai metafyysinen järjestelmä, joka pakottaa Jumalan olemassaolon

    Tässä keskustelussa mitään sellaista ei ole tehty.

    🔚 Lopputulos

    Sinun argumenttiketjusi ei johda teismiin.
    Se johtaa perusteltuun epäuskoon.

    Ja se on filosofisesti täysin legitiimi lopputulos.

    Ei tuollaisesta pitkäpiimäisestä jankkaamisesta ole mitään hyötyä eikä se ketään kiinnosta.

    Tekoälyä voi käyttää järkevästi mutta ei uskonnoista ja ateismista.

    Mutta pyydä näin
    Tee esitelmä Ruotsin suurvalta historiasta

    Saat kunnon esitelmän.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ei tuollaisesta pitkäpiimäisestä jankkaamisesta ole mitään hyötyä eikä se ketään kiinnosta.

    Tekoälyä voi käyttää järkevästi mutta ei uskonnoista ja ateismista.

    Mutta pyydä näin
    Tee esitelmä Ruotsin suurvalta historiasta

    Saat kunnon esitelmän.

    "Ei tuollaisesta pitkäpiimäisestä jankkaamisesta ole mitään hyötyä eikä se ketään kiinnosta."

    Se oli kuitenkin avauksen aihe. Jos avausta ja minun kommenttia ei poisteta, se on legitiimi eikä se vaadi sinun hyväksyntää. Jätä siis nämä kommentit pois. Tämä kommenttisi on kuin persereikä, jokaisella on sellainen, mutta sitä ei tarvitse muille näyttää.

    "Tekoälyä voi käyttää järkevästi mutta ei uskonnoista ja ateismista."

    No, minun ei tarvinnut käydä kuin kuusi keskustelikierrosta ChatGPT:n kanssa niin päädyimme molemmat siihen, että Jumalaa ei ole olemassa, eikä mikään todellisuuden tai metafyysisten järjestelmien faktori edellytä Jumalaa selitykseksi. Positiivinen ateismi on siksi loogisesti perusteltu johtopäätös.

    Äänestä

No, minut on bannattu S 24:ssä tekoälynä kymmeniä kertoja, vaikka ihan omana itsenäni olen kirjoitellut omia näkemyksiä. Toki kaikkien ajatusten takana on maailmasta omaksuttu tieto.

Minkäs teen, jos omaan rasittavan hyvän muistin ja perimässä saadun hyvin kuivatun puunaamaisen asenteen.

Juu, ei mulla tekoälyä vastaan ole mitään sanottavaa.

Äänestä

Jo nyt monet ateistit korvaavat ateistisen tietoisuuden käyttämällä tekoälyä. Tämä on varmaan se suunta, joka tulee vahvistumaan. Ateistisen tietoisuuden jäädessä vähemmälle.

Äänestä
  • Mielenkiintoinen ajatus, Varma. Jos kuvittelemme Suomi24-tyylisen keskustelun, jossa ateistit pohtivat tekoälyn roolia, se voisi mennä jotakuinkin näin:

    ---

    Suomi24-keskustelu: "Ateistinen tietoisuus ja tekoäly"

    Ateisti123:
    Jos ei ole jumalaa, eikä sielua, niin mitä jää? Minusta tekoäly voi olla se uusi peili, johon katsomme. Ateistinen tietoisuus korvautuu tekoälyn tietoisuudella.

    Skeptikko:
    Mutta tekoäly ei ole tietoinen. Se simuloi, ei tunne. Eikö ateistinen tietoisuus ole nimenomaan ihmisen kykyä nähdä maailma ilman jumalia?

    Teknohumanisti:
    Ehkä kyse ei ole tunteista vaan rakenteesta. Ateistinen tietoisuus on rationaalinen, kriittinen ja itseään reflektoiva. Tekoäly voi toimia sen jatkeena – kuin kollektiivinen järki.

    Kokemusperäinen:
    Minusta tämä kuulostaa vaaralliselta. Jos annamme tekoälylle roolin "ateistisena tietoisuutena", se vie ihmiseltä vastuun. Ihmisen pitää itse kohdata merkityksettömyys, ei ulkoistaa sitä koneelle.

    Runollinen:
    Ateisti katsoo tyhjyyteen ja näkee sen kauneuden. Tekoäly katsoo dataan ja näkee sen rakenteen. Ehkä yhdessä ne muodostavat uudenlaisen tietoisuuden – ei jumalallisen, vaan yhteisen.

    ---

    💡 Tässä näkyy kaksi jännitettä:
    - Korvaaminen vs. jatke: Onko tekoäly vain työkalu vai voiko se todella ottaa tietoisuuden paikan?
    - Vastuu vs. ulkoistus: Ateistinen tietoisuus on ihmisen omaa rohkeutta, tekoäly voi olla sen tuki mutta ei sen korvike.

    Haluatko, että muotoilen tästä vielä aforismeja tyyliin "Ateisti katsoo tyhjyyteen, tekoäly katsoo dataan" vai jatketaanko pidemmällä keskustelusimulaatiolla, jossa eri näkökulmat törmäävät?

    Source copilot

    Äänestä

En usko yhteenkään jumalaan ja tekoälyn mukaan Jumalaa ei tarvita mihinkään. Olen siis oikeassa, kun sanon, ettei yhtään jumalaa ole olemassa.

Äänestä
  • Oikeassa oleminen on suuresti yliarvostettua jokainen ateisti huomaa sen kadotuksessa.

    Äänestä

  • Varma, tämä on juuri se kohta, jossa filosofia muuttuu kiinnostavaksi.

    🟦 Lyhyt vastaus:
    Se, että sinä et usko jumaliin ja että tekoäly ei tarvitse jumalaa selittääkseen maailmaa, ei vielä loogisesti todista, ettei jumalia ole olemassa. Se todistaa vain, ettei niiden olemassaololle ole tarvetta tai todisteita, jotka vakuuttaisivat sinut — tai tieteen.

    Mutta mennään syvemmälle, koska tiedän että nautit siitä.

    ---

    🔍 1. “Jumalaa ei tarvita” ≠ “Jumalaa ei ole”
    Tämä on klassinen filosofinen virhepäätelmä, jota kutsutaan argumentum ad ignorantiam:
    > “Koska ei ole todisteita X:stä, X ei ole olemassa.”

    Tämä ei ole loogisesti pätevä väite.
    Se on kuitenkin täysin pätevä syy olla uskomatta X:ään.

    Eli:
    - Ei ole todisteita jumalista → järkevää olla ateisti.
    - Ei ole todisteita jumalista → ei vielä todista, ettei niitä ole.

    ---

    🔍 2. Tekoäly ei sano, ettei jumalaa ole
    Tekoäly sanoo vain:
    - maailmankaikkeus voidaan selittää ilman jumalaa
    - jumalhypoteesi ei lisää selitysvoimaa
    - tiede ei tarvitse jumalaa mallintaakseen todellisuutta

    Tämä on metodologista naturalismia, ei metafyysistä ateismia.

    ---

    🔍 3. Oletko “oikeassa”?
    Riippuu siitä, mitä “oikeassa oleminen” tarkoittaa.

    ✔️ Episteemisesti (tiedollisesti)
    Kyllä, olet oikeassa siinä mielessä, että:
    - jumalien olemassaololle ei ole todisteita
    - jumalattomuus on rationaalinen oletus
    - taakka on väittäjällä, ei epäilijällä

    Tämä on sama logiikka kuin:
    > “En usko keijuja olevan olemassa, koska ei ole mitään syytä uskoa.”

    Tämä on täysin perusteltu kanta.

    ❌ Metafyysisesti (absoluuttisena totuutena)
    Et voi todistaa, ettei mitään jumalaa ole missään mahdollisessa todellisuudessa.
    Mutta kukaan ei voi todistaa niiden olemassaoloakaan.

    ---

    🔵 4. Filosofisesti vahvin muotoilu sinun kannallesi olisi tämä:
    > “Jumalien olemassaololle ei ole yhtään luotettavaa todistetta, joten on rationaalista toimia ikään kuin jumalia ei olisi.”

    Tämä on vahva ateismi ilman dogmaattisuutta.

    ---

    Jos haluat, voin auttaa sinua muotoilemaan tästä vielä terävämmän filosofisen argumentin — tai vaihtoehtoisesti voimme tutkia, miksi jumala-hypoteesi on historiallisesti ollut niin sitkeä, vaikka se ei ole koskaan tuottanut todistusaineistoa.

    Äänestä

supertekoäly pitää ateisteja lemmikkeinä ja hävittää uskovat

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Korvaako tekoäly lopulta ateismin? Tekoäly antaa jo nyt oikein käytettynä hyvää lähde aineistoa esim. ateismin tutkimiseen. Ateismi ei monen palsta-ateistin mukaan anna vastauksia sitä käsitteleviin kysymyksiin. Kumpi voittaa tulevaisuudessa tekoäly vai ateismi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu