.
Onko meillä enää hetkeäkään varaa leikkiä ja leimaantua äärivasemmistolaiseksi meidän leimaavan Tarja Halosen, kansainvälisen GAY-organisaation jäsenten idolin, SETA-taustaansa häpeilevän "kummajaisen" oudossa maailmassa?
"Tuolla alempana" joku Hakaniemen palkattu punapipoinen taputtaja ryhtyi rivosti taas morkkaamaan USA:ta ja muistelemaan kaihoisasti Kommari-neukkulaa. Tyyppi edustaa meillä vallan kahvaan kiinni päässeitten ääriainesten ajatusmaailmoja, todella vaarallisen maailmankatsomuksen soluttautujia. Jutusta selviää teeman yhteyksiä, joihin muutoksen on tultava nyt, vajaan kahden vuoden aikana kaksissa vaaleissa: Muuten meidät tuhoavat lopullisesti punanurkkaiset Hakaniemen oligarkit, järjestäytyneen yhteiskuntamme ja laillisen valtamme terroristit.
Fakta on:
SDP (-SAK:n) parlamentaarinen kannatus on noin 25%. Silti yhdelläkään poliittisella ryhmittymällä ei ole paljoakaan sanomista lainsäädännössä, varsinkaan ns. raskaista laeista päätettäessä, -ei ole ollut sitten Aho-Viinasen hallituksen jälkeen. Raaka laiton meno on jatkunut huippuunsa kehittyneenä Paavo Lipposen valtakauden ajan, ja vaikka Keskusta onkin nyt hallituspuolueena, ei sillä ole ollut näyttöjen valossa paljoakaan sananvaltaa vastustamaan SDP-SAK:n jyräävää voimaa.
Kokoomuksen hallituskauden ajoista ei komento ole mitenkään merkittävästi muuttunut. Ilmeisesti onkin aivan samantekevää mikä ryhmä milloinkin toimii SDP:n rinnalla sen hallituskumppanina, -Hakaniemen pillin mukaan maassa marssitaan.
--
Kommaritaustaisen maailman romahduksen jälkeinen sekasorto olisi jo karannut käsistä, ellei USA olisi jatkanut uhrautuvaa toimintaansa. Onneksi läntiselle leirille USA pitääkin ryhdikkäästi kuria ja järjestystä maailmalla.
Ilman USA:ta olisivat itsemurhaterroristit iskeneet nykyisen läntisen johtavan maailmanjärjestyksen pois sijaltaan, uskon mä, varsin perusteellisesti jo seitsemänkymmentäluvulla, jolloin Hamas antoi Mynshenin Olympialaisissa mallia siitä mitä on tulossa.
Sittemmin on tullut täysin selväksi, että vain USA pystyy pitää raaimmat roistosakit joten kuten säällisessä järjestyksessä ja kurissa. Se fakta risoo suunnattomasti meikäläisen virallisen ulkopolitiikan äänitorvia, toveriparia Halonen-Tuomiojaa, jotka tuovat joka käänteessä esiin avoimen USA-kaunansa ja samalla kaunaisuutensa nykyistä, vielä osin isänmaallista elämänmenoamme ja järjestystämme kohtaan.
Heidän taustavoimansa koostuu piilokommaresta, jotka ovat vallanneet median, vientiteollisuutemme ay-liikkeen, SAK:n ja osin asiallisen SDP:n. Kopla koostuu todellisista isänmaanpartureista ja kyylistä, joka plutoonana noudattelee inhasti rääpien ja mainettamme liaten sanaa USA -ja lännen järjestelmän vihalle rakentuvaa mantraa.
Tämän seikan paikkansapitävyys on helppoa tarkistaa täältäkin, Suomi 24:n monilta saiteilta
He olivat (vasemmalle vetävä ulkopoliittinen johtomme) kumppaneineen seitsemänkymmentälun rääväsuisimpia häiriköitä stalinisti-kommunistien joukoissa. Sittemmin Koiviston ajan lähestyessä he lukuisien muitten kommareitten kanssa piiloutuivat SDP:n jäsenkirjan taakse.
Sinunkin USA-kaunainen tekstisi, ”toveri komukka”, kertoo jo ensimmäinen lauseessa täsmäaseen tarkkuudella mistä tuulee kun toveri julistaa; "Idästä tuulee, edesmenneen kommunismuksen syvästä mutahaudasta".
Teikäläiset stalinisti-kommarit olette täysin verrattavissa jonkin äärilahkon pinttyneisiin kiihko-uskovaisiin. Samaa fanaattisuutta ja uskonnon kaltaista hurmosta ei todellakaan ole vaikeata tunnistaa.
Kuten sanoit Venäjä ei todellakaan ole virallisesti "kommunistinen valtio".., joskin päivittäin kertovat hälyttävät uutiset nostavat mustia pilviä jo ennestään melko surkealle ”venäläiselle taivaalle”.
Sitten pitää muistaa eräs maailmanhistoriallinen synkkä fakta:
Lopputuloksen kannalta fasismin ja kommunismin ero on kuin veteen piirretty viiva.
Lyhyesti sanottuna olisivat nyky-Kremlin valtiaat ilman USA:n vastuullista asennetta olleet hevostelemassa jo huomattavasti laajemmalla kuin nyt vain baltien rajoilla ja Balkanilla "serbi-veljiään" yllyttämässä.
Mistä luulet jatkuvaa kansainvälistä terroria lietsovan al Qaidan ja vastaavien häiriöpesäkkeitten saavan salaista tukea?
Rohkenetko laskea Venäjän pois aina kyyläävän takapirun paikaltaan tämän päivän sekoiluista vaikkapa Lähi-idässä?
Miten sitten ulkopolitiikkaamme tulisi parhaiten johtaakaan, niin Halonen-Tuomioja -linjalla ei meillä ole varaa pysytellä enää hetkeäkään, jos kuvittelemme pysyvämme edes joten kuten lännen leiriin luettavana valtiona. Uskottavuutemme on kiitos Halosen lukuisten sekoilujen ja Halosen ja Tuomiojan monet järjenvastaiset julkiset esiintymiset, painunut pohjamutiin. Halosen hämärille tasutoille naureskellaan ja sitä paheksutaan maailmalla, joskaan meillä yhdetotuuden maailmassa mistään kansainvälisen GAY-organisaation julkkis-ankkurin tai setalaisuuden tunnetuista asemista ja rooleista ei saa edes puhua.
Aiva suoraans anottuna ei yhdessäkäänisteään ja mainettaan kunnoitatvassa valtoisa valittaisi lesbolta pahasti haiskahtavaa omitusta ilmestystä presidentiksi, -mutta meillä sellainen on ikävän tunnetusti mahdollista!
Tuomiojan toiminnan muusta piittaamattomuus on usein suorastaan raivostuttavaa hänen julistaessaan kommari-mantraansa kuin sellainen fuula olisi meidän isänmaallisen enemmistömmen kantanana!
Monet maailmankatsomukselliset hämypuuhansa hän itse ikään kuin varmentaa esiintymällä virallissakin tilaisuuksissa lähinnä häiriköihin ja pahimmillaan terroristiporukoihin verrattavan "rauhanpuolustat" -äärivasemmistolaisen järjestön tunnus takkinsa liepeessä!
Seppo Hietanen
"kerimäki st"
CITY-Keskusta

Vastaukset 12
Vanhimmat
...
Tässä yhteydessä riittää mainiosti että otat ilta-pilsusi ja menet byggalle jatkamaan dogailuasi ja sekoiluasi toisten punatulkkujen kanssa, etkä puutu täällä höyrypäisyyksissäsi enää ihmisten juttuihin.. ..jos siis mitään ymmärrät?
Seppo Hietanen
ja mene ajoissa nukkumaan.
Yksinkertaisesti loistava kirjoitus.
...."loistava" kirjoitus,tarkoitin.Hups,mitä kilivireitä...kielivirheitä.
Toki on helppoa ymmärtää että sinuakin ilmettyä Seta-homppelia kovin kyrsii, mutta se kuuluu asiaan näin saitti-kirjoittelussa ja joskus sapekkaassa mielipiteenvaihdossa.
Mutta huoli pois siltä osin mikä liittyy SETA ry:een. Ei tässä kukaan moiti setaa eikä sen jäseniä, paremminkin on niinpäin että setalaisuuttaan häpeävää Halosta tässa moititaan. Sens eikan pitäisi olla mannaa setakaisille, sillä Halonen on todellakin poistattaunut tietonsa SETA ry:n netti-tiedostoista. Miksi hän häpeää omiaan?..
sanopa se!
Seppo Hietanen
....ei harmituskäyräni värähdäkään.Katsos,kaltaisesi ovat vain rusina pullassa eli pientä huvitusta väittelyn saralla.Miten edes väitellä noin patavanhoillisia,rasistisia ja oikeistolaisia mielipiteitä vastaan?Ei kuule,kun vastassa on ameban tasolla oleva vajaaälyinen ei kannata hermostua.Taisi itseäsi harmittaa,kun proletaarina laitoit itsellesi kannustusviestin ja sitä noin nopeasti pilkattiin?
Alkeelliset perustavat pitää otta akunniaan vaikka kuinka veetuttaisi. Asian vierestä henkilölle veetuillen kuuluu toki kommareitten perusoppeihin; Sirola-opistolla sinäkin olet varmaankin aiheesta jo alkeet oppinut..
Mutta linjaa avaus jättää avoimen kysymyksen, kommareita vain fasisteja..: -johonka voisit "alan ammattimiehenä" aitona punikkina vastata perustella oikein asiaakin. Nyt puheenvuorosi vesittyy katkeran politrukin kaunaiseksi tappion tunnustukseksi.
seppo hietanen
...
HEHEHEHHHEEEE!!!
Täyttä asiaa!
Hyvää kesän jatkoa
VALTAA JA VOIMAA, KOTIPAIKKA LOIMAA
NIINKÖ LUULET,MATTI?