Mutta se ei ole se, mitä Orpo luulee. Ei sinne päinkään.
Se on todellakin aivan muuta.
Orpon mukaan se toive on tulitauko ja kestävä rauha Ukrainaan.
Ei pidä paikkaansa, tuo toive on vasta toisella tilalla. Ei vähäinen, mutta aika kaukana ykköstoiveesta.
Ylivoimaisesti ykkösenä toiveissa IHAN KAIKILLA on hänen hallituksensa, siis KAUHUKABINETIN, ero mitä pikimmiten ja sitä kautta inhimillisen politiikan palauttaminen takaisin ja tietenkin myös talouden rattaiden pikainen käynnistäminen ja saada SUOMI TAKAISIN NOUSUUN, pois OrpoPurran tahallaan tekemästä syvästä lamasta.
Se on tärkeintä juuri nyt.
Siihen meillä itsellämme on vaikutusmahdollisuuskin olemassa.
Pieni korjaus tuohon ykköstoiveeseen, Kokoomus- ja Persukannattajia ei lasketa mukaan, mutta mutta heitähän ei enää paljoa olekaan.
Se on todellakin aivan muuta.
Orpon mukaan se toive on tulitauko ja kestävä rauha Ukrainaan.
Ei pidä paikkaansa, tuo toive on vasta toisella tilalla. Ei vähäinen, mutta aika kaukana ykköstoiveesta.
Ylivoimaisesti ykkösenä toiveissa IHAN KAIKILLA on hänen hallituksensa, siis KAUHUKABINETIN, ero mitä pikimmiten ja sitä kautta inhimillisen politiikan palauttaminen takaisin ja tietenkin myös talouden rattaiden pikainen käynnistäminen ja saada SUOMI TAKAISIN NOUSUUN, pois OrpoPurran tahallaan tekemästä syvästä lamasta.
Se on tärkeintä juuri nyt.
Siihen meillä itsellämme on vaikutusmahdollisuuskin olemassa.
Pieni korjaus tuohon ykköstoiveeseen, Kokoomus- ja Persukannattajia ei lasketa mukaan, mutta mutta heitähän ei enää paljoa olekaan.
Vastaukset 52
Vanhimmat
minulla on kaksi rakettia uudenvuoden vaihteessa ammuttavaksi pysyvästi taivaalle, nimesin ensimmäisen orpoksi, toisen purraksi.
siten uusi vuosi käynnistyy toiveiden mukaisesti ja siitä onkin sitten tulevaa vuotta hyvä jatkaa.
Jep, Stubbihan lentelee muutenkin taivaalla jatkuvasti, hyvä jos saadaan pysyvästi maata kiertävälle radalle 😂
Mulla on vain yksi raketti, se on "OrpoPurra".
Hauskoja, mutta kyllä kauhukabinetti pitäisi lennättää pellolle heti ihan oikeesti!
Nyt saa raketit lentää, kello on 18.
Anonyymi00001
2025-12-31 16:37:30
Nyt osui ja upposi, ainakin täällä itsellä!
Kiitos!
Vasemmiston on turha täällä hölistä joutavaa. Hallitus tekee niin hyvää työtä kun pystyy vasemmistohallituksen tekemien tyhmyyksien jälkeen! Tämä hallitus peri velkaisen Suomen ja koettavat saada sitä nousuun kaikin keinoin!
On turhaa yrittää kääntää ihmisten mielet pois oikeistohallituksesta! He tekevät työtä saadakseen Suomen nousuun tuon huonon aikaisemman hallituksen jälkeen!
Juuri niin!! Koko vasemmisto ilmaan!! HUPS HEI!!!!
Rapiat 30% kannattaa hallitusta, että hyvää työtä tekee RRUUUAAAAHHHHH....
Suomen Pelastajat, Ihanat🥰
Lennätä pois. Sinun korviesvälissähän se on😂😂😂😂😂
Koko Suomen korvienvälissä ja päivittäisessä todellisuudessa.
Toi olis Toiveista Parhain. Inhokit pois, hups hei🤣
Nonii, no nytkö luulet jo olevas koko Suomi😆
Mun takana on enemmistö, sun takana ei oo juuri ketään 😂
Hyvää Uutta Vuotta 2026!
Sinne lens koko hallitus pressoineen taivaalle.
Toivottavasti saamme uuden paremman johdon maallemme pian!
Ei hallitus pysty taikomaan työpaikkoja.
Ei niitä ole ennenkään taiottu, siihen tarvitaan järkevää toimintaa hallitukselta.
Nykyhallitus ei siihen kykene, lapasilla voi tehdä lumiukkoja suojasäällä lumesta.
Eihän vassut niiden takia... vaan että saisi sossusta lisää rahaa.
Työpaikat, pyh!
Älä viitti juhlan aikaan kertoa persujen tavoista enempää, me tiedetään ne jo.
ei pysty, koska meillä on näitä työtävieroksuvia, vihervassariloisijoita,,,kaikki tuet pois, ja roskasakki vaikka sit saunan taakse.
Kuule poju, vassarit ovat työtätekeviä duunareita, he pitävät Suomea pystyssä.
Kuka muu ne työt tekisi, ei ainakaan kelaluuseripersut.
Yksikään firma ei pyörisi ilman vassariduunareita, se on fakta.
Raakalaismaisesti Purra kohtelee pienituloisia, ei voi olla mieleltään terve.
saksiriikka on hullu => tahdista riippumattomaan hoitoon.
Psykopaatti
RasistiRiikka on vaarallinen lapsimamuillekin.
Kyllä se rauha ukrainaan tulee, kunhan omat tappavat Zelenskyin.
Orpon ei pidä mitään yhteisvelkoja ottaa, kansalaiset ovat helevetin vihaisia kun rahamme ukrainaan kipataan ja kotimaa jätetään hunningolle.
Purrakin: UKRAINA JA RIKKAT ENSIN!
Ykköstoive on, ettei suomalaisten verovaroja kipata kasakoiden ökyelämään Ukrainaan.
ukraina on korruptoitunein maa euroopassa , rahamme ovat huijarereiden kynsissä
"ukraina on korruptoitunein maa euroopassa"
Suomen jälkeen
verotus kevenee
Joo, niin kävi rikkaille, kun pienituloisilta varastetut tulot siirrettiin ökyjen tileille.
Orpo ja Purra maksoivat lahjuksiensa antajille takaisin korkojen kanssa.
Ai niinku alv:kin?
Mä toivon opposiittiön lähtöä Somaliaan🙏🏻
Siellä on Somalipersu pressana, siitä on tullut Persujen ihannemaa.
Kuvittava vasrmmistolaisprobakanda aloitus😜
Oot 3‰ jurrissa, mee nukkumaan.
Vassariprobakandaa 24/7 on todellakin liikaa🙈🙉🙊
Totta se on, sinnuu vaan pännii.
Toivon, että meillä olis Aina Kokoomusvetoinen Hallitus🙏🏻😇🤗🥰
Suomesta ei pidä tehä jenkkihölmölää, kokoonus on out.
Menkääs ulos, siel o Talvi!!!
Ilmaston lämpeneminen on Voitettu!!!!
Varmasti Hallituksemme hyvän työn ansiota!!!
Ex hallitusten aikaan vasemmatsaappaat hiihti kesällä hesassa, vinkuen ettei heidän lapsensa nää lunta, kun tulee " Ilmastonlämpeneminen".
Menkää nyt Ulos!
Siellä se Talvi on!!!
Hiihtäkää , hiihtäkää, jotta muistatte hiihtäneenne!!!
Älä siirtele maalia, pysy aiheessa.
Vasemmisto on huutanu viimiset vuodet " Tarvitsemme maahanmuuttajia töihin".
No, nyt niitä on täällä 100 000 työttömänä!
+ ne jotka saa asumis ja muita tukia. + ne jotka ei soveltuneet vapaaksi yhteiskuntaamme.
Kalliiksi tulee, Suomalaiselle veronmaksajalle!
Siksi, Äänestän Kokoomusta!
Nato ja Ukraina on tullut kymmenkertaisesti kalliimmaksi.
Kokoomus on Suomelle TUHOOMUS
Ite toivon että koko ukraina lakkaa olemasta zelenskyn julkista ampumisista.
Ukraina-nimisen tajapajulan voi hävittää, se tulee kaikkein halvimmaksi.
Rahavuoto ukrainaan seis, me ei olla mitään velkaa sinne!