Oli viime vuosikin hiljaista sillä rintamalla. Mutta ainakin minä uskon vankasti Jeesuksen tuloon, koska näin meille on luvattu.
Mahtaako Jeesus viimein tänä vuonna tulla?
Anonyymi-ap
11154
2Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
tulleeko se tänne meillekkin?
Tuskin se kutsumatta kenenkään kotiin saapuu. Käsittääkseni tulee siis tallaamaan tänne tavallisten kuolevaisten sekaan. Nykyään pystyisi reissaamaan ympäri maailmaakin.
Jeesus tulee Piaan.
Älkää väärentäkö sanaa! Oikea paikka on Jerusalem.
Ilomantsin Jerusalemiako tarkoitat?
suattaa tulla tai olla tulemattakii.
Mistä tiedät jos jesse on jo täällä tai jos kävi ja lähti pois, vai kertooko joku sulle sen että tuo tuossa?
Sehän on tullut jo Trumpin hahmossa.
No valitsipa ruman ulkoasun. En ole enää kiinnostunut hänestä.
Miksi kuitenkaan ei kerro asiasta kenellekään?
Ei Jeesus enää maan päälle tule lihassa vaan hän sanoi, jättäessään opetuslapsensa, että "ei hän jätä teitä yksin vaan hän lähettää teille toisen Puolustajan, Pyhän Hengen totuuden hengen, joka opettaa heille kaiken, myös mitä hän (Jeesus) on sanonut. Ja tuo Pyhä Henki eli Puolustaja ei jätä Jeesukseen uskovia vaan on heidän kanssansa ikuisesti.