Millä ajanjaksolla suomen säveltaiteen kultakausi vallitsi?

Anonyymi-ap

Mitä tarkoitamme puhuessamme suomen säveltaiteen kukoistuskaudesta, taikka kultakaudesta? Mille ajanjaksolle se yleensä ajoitetaan? Onko teidän mielestänne ajoitus oikea vai onko se väärä? Jos pohdimme että 1900 luvun alussa, vallitsi vakiintuneen tavan mukaan suomen musiikin kultakausi, on otettava huomioon se, että tuolloin vaikuttaneiden tunnettujen säveltäjien lukumäärä oli varsin vähäinen, mikä ei kvantitatiivisessa suhteessa täytä kyseiseen kukoistuskauteen asetettuja edellytyksiä ja odotuksia suhteessa muihin säveltaiteemme historiassa vallinneisiin kausiin, jolloin vaikutti usein huomattavasti mainittua suurilukuisempi joukko säveltäjiä ja katsoisin, että emme löydä myöskään kvalitatiivisessa suhteessa juuri Melartinia merkittävämpää sävellystaitoa tuolta kaudelta, jonka tunnetuin edustaja on eittämättä Sibelius, mutta hänestä puhuessamme emme ajattele sitä, että hän on oikeastaan vain saavuttamansa suurena maineen, kuuluisuutensa ja populariteettinsa takia, eikä tosiasiallisen musiikillisen laadukkuuden takia tämän kyseisen kauden tärkeimpiä hahmoja, jolloin puhe musiikin todellisesta kultakaudesta on ylimitoitettua, ja oikeastaan suomen musiikki kukoisti monella tavoin runsaampana ja rikkaampana monien eri tyylipyrkimysten muodossa vasta sotien jälkeen, jolloin voidaan puhua suomen musiikinhistoriassa vallinneesta todellisesta tyylien sulatusuunista, sekä useiden tyylisuuntausten ja lukemattomien niitä edustaneiden säveltäjien paljoudesta, joista romanttisimmat eivät ole useassa tapauksessa saaneet sitä tunnustusta osakseen, jonka nämä olisivat ansainneet, ja siitä syystä he ovat jääneet vaille huomiota muiden kuin Salmenhaaran kaltaisten musiikkitieteilijöiden papereissa, ja siksi kuva suomen säveltaiteen historian sodan jälkeisistä vaiheista näyttäytyvä kuva vaikuttaa kapeammalta ja ohuemmalta, kuin se itse asiassa onkaan, kun monia merkittäviä säveltäjiä ei ole sellaisiksi mielletty unohdetun orkesterituotantonsa takia, ja josta ei ole saatavilla mainittavasti levytyksiä, jolla tarkoitan joitakin esimerkkejä mainitakseni Aaltosta, Fordellia, Törneä, Karjalaista, Sonnista, Fougstedtia, Rantaa, Saikkolaa jne. ja siksi heidän ja monien muiden mainitsematta jääminen tuntuu ymmärrettävältä ajatellessamme sodan jälkeisellä musiikilla miltei vain Bergmania, Marttista ja Kokkosta sekä myöhemmin Rautavaaraa ja Meriläistä, eikä sen takia liene ihmekään kun lukemattomat säveltäjät, joita on paljon enemmänkin, ovat jääneet pois laskuista, että voi olla hankala mieltää sodan jälkeistä aikaa säveltaiteessa kultakaudeksi 1900 luvun alun sijasta ja siksi usein Sibeliuksen kuuluisuus säveltäjänä saa meidät spontaanisti mieltämään suomen musiikin suurimmaksi kukoistuksen kaudeksi hänen aikaansa, sekä hänen aikanaan, Furuhjelmin ja Melartin luomaa sävellystuotantoa, joka edustaa vain pientä osaa paitsi suomen koko säveltaiteen 1900 luvun historiasta, mutta myös jälkiromanttista tyyliä edustavasta säveltaiteesta, jota sävellettiin Sibeliuksen kautta ajatellen huomattavasti lukuisampien säveltäjien toimesta vielä sotien jälkeen, ja minusta ei sen takia ole perusteltua nimetä mitään erityistä säveltaiteen historiamme ajanjaksoa erityisesti joksikin niin sanotuksi kultakaudeksi erotettuna kaikista muista säveltaiteemme historian ajanjaksoista vaan ne liittyvät saumattomasti toisiinsa yhtäjaksoisena historiankulkuna, jossa ei voida havaita ja pistää merkille jonkinlaisia selkeitä siirtymävaiheita eri historiallisten kausien välillä vaan ne ovat limittyneet toisiinsa säveltäjien luomiskausien mukaan, jotka ovat usein limittyneitä muiden vanhempien säveltäjien luomiskausien kanssa.

2

221

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kai se oli 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa samoin kuin maalaustaiteen kultakausikin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa

      Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.
      Maailman menoa
      137
      3927
    2. Taisi kolahtaa....

      Joku kysyi, että miksi S24 sallii kirjoittelun tänne venäläisiltä alustoilta, juttu poistui. Täällähän tosiaan välillä
      Maailman menoa
      36
      2594
    3. Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit

      mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte
      Maailman menoa
      55
      1972
    4. Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa

      Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli
      Maailman menoa
      77
      1854
    5. Suomi edelleen maailman onnellisin maa

      Olemme hyvällä tiellä. Laitetaan nyt talous kuntoon.
      Maailman menoa
      204
      1732
    6. Mikä kaivatussasi

      on eniten yllättänyt?
      Ikävä
      72
      1045
    7. Kyllä mies pakit kestää

      Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n
      Ikävä
      21
      1042
    8. Milloin olit onnellinen? Miksi?

      Mikä saa sinut onnelliseksi? Suomi on 9. kertaa maailman onnellisin maa. Kuulutko sinä onnellisten suomalaisten joukkoon
      Sinkut
      139
      742
    9. Miksi ajattelet

      että et riittäisi kaivatullesi?
      Ikävä
      61
      724
    10. Anniina Valtonen odottaa - Sai 2-vuotiaalta lapseltaan napakan heiton!

      Suosikkimeteorologi Anniina Valtonen elää uutta vaihetta elämässään. Hän on kertonut odottavansa toista lasta. Valtonen
      Suomalaiset julkkikset
      22
      722
    Aihe