Panokokemuksia oikeasti ison kalun kanssa

Anonyymi-ap

Kertokaa naiset, miltä tuntuu kun olette saaneet oikeasti isoa munaa pilluunne. Ja nimenomaan niin, että olette nussineet koko ison munan pituudelta pilluun. Omalla 16 senttisellä kalulla pääsen tuntemaan pillun pohjan, mikä onkin oman laukeamisen kannalta oleellinen asia. Haaveilen kuitenkin siitä monesti aktin aikana, että pituutta olis ainakin viisi senttiä enemmän ja saisin sillä pannessa pillun venymään, ja aiheuttaa näin naiselleni nautinnon ja kivun sekaista euforiaa. Mielikuva siitä, että valtava kalu venyttää pillua aina napaan saakka kiihottaa.

Eli panokokemuksia yli 20 senttisten kalujen kanssa haluaisin naisilta kuulla ;)

9

1627

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Naiset ei tuohon kysymykseesi todennäköisesti vastaa, mutta minä olen katsellut vierestä, kun vaimoani pantiin tuollaisella 25 cm peniksellä. Ja oli se paksukin, vaimo yritti ottaa sitä suihun, mutta pikkuisen terskaa suuteli. Ja sitten se pano, ei milläänmeinannut vaimo antautua sille lemmenkalulle. Kun lopulta mutteri meni sisälle lupsahtaen, niin pahaa teki. Vaimo pyysi lopettamaan heti.

    • Anonyymi00002

      Iso kulli on ihan meemi-juttu. Se on vain näyttelyä varten..itellä on näkyvä mitta 16cm ja nainen kehuu sitäkin jo kokoajan isoksi. Tulee korvista pihalle, ei mahdu suuhun eikä pysty kurkuttamaan kun on iso jne jne. Jos on oikeasti iso mela (20cm) niin se on enemmän haitaksi. Et saa kairattua koko vehkeen mitalta koska se osuu kohdunkaulaan ja tekee naiselle kipeää. Peniksen tyvi on myös tuntoherkkää aluetta ja pelaa isoa roolia nautinnon tuntemisessa. Paljon jää kokematta jos vain puolikkaalla vehkeellä joutuu tökkimään.

      Jos kullin näkyvä mitta on 15-16cm niin se tarkoittaa sitä että lantio eteen työnnettynä vehje on pisimmillään 17-18cm. Tämä on se mitta minkä maksimissa saat työnnettyä sisuksiin. Ja tuokin on jo ihan helvetin pitkä mitta.

      • Anonyymi00007

        Voi, voi, taas yks pikku-pili surkimus yrittää selitellä, että pikku-veitkallansa saa naisen tyydytettyä kunnolla, herää surkimus!
        Etkö tajua pöljä, että naiset nyt sanoo sun prinssin-nakkias isoksi vaan myötähäpeästä.


    • Anonyymi00003

      Ihan aluksi se tuntuu nautinnolliselta. Sutä yrittää olla todella rento, haarat oikein levällään, että mies pääsee työntymään sisään sillä kalullaan. Ja sitä pyytelee, että hän tekee sen oikein varovasti. Ne ensimmäiset työnnöt, kun mies hitaasti tunkeutuusellasella kakulla ja pillu joutuu venymään ja mukautumaan siihen, tuntuu kutkuttavan ihanilta.

      Mutta sitten, jos mies alkaa oikein kunnolla painaa kovalla vauhdilla sellasella kullilla, niin aika äkkiä muuttuu joksikin muuksi kuin ihanaksi. Hänen pitää koko ajan varoa, ettei se osu kovaa liian syvälle kohdunkaulaan, koska se ei tunnu enää hyvälle. Seksistä tulee sitä, että joutuu toppuuttelemaan kiihkossaan panevaa miestä ja todella keskittymään siihen, että on paikallaan ottaen sitä kalua vastaan.

      Kyllä normaalimman mittainen on seksissä oikeasti parempi.

    • Anonyymi00008

      Olen saanut isoa
      Piti olla kondoimin kans mutta yhteisestä
      päätöksestä otettiin pois ja laski sisään useamman kerran
      Olin täynnä kun lopetettiin. Eikä yhtään pahoitellut
      jäkikäteen.

    • Anonyymi00009

      Mulla on vähän yli 20cm kulli ja aika paksukin. Naiseni nauttii juuri siitä että kulli venyttää ja on sisällä ihan kokonaan. Tämä sillee että hän on aluksi päällä ja saa määrätä itse kulman ja kuinka syvälle ottaa. Pidemmän session lopuksi voi sitten tulla takaakin sillee tosi pitkillä työnnöillä ihan juuria myöten joka on molempien mielestä aivan ihanaa.

    • Anonyymi00010

      On se aika kovaa kyytiä,kun isompaa joskus oon saanut.Pitää olla ehkä kunnon liukkarit kehissä.Paikat on hieman kipeet silti sellaisen panon jälkeen ja tuntuu tosi täydeltä pillussa,kun iso penis sinne uppoaa,hyvää ja pahaa samaan aikaan.

    • Anonyymi00011

      Kiitos näistä todistus lausunnoistanne.
      Nyt riittää!

      Ketju loppuu tähän - on liikaa narsismia ja itsekehuja ja muiden ns. genreen sopimattomien pilkkaa!

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      44
      948
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      933
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      785
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      731
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      688
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      624
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      545
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      543
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      522
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      509
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      486
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      107
      483
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      470
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      464
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      437
    Aihe