kolme arvovalintaa herralle presidentille ja suomen hallitukselle

Hyvää loppuvuotta herra presidentti ja hallitus sekä eduskunta

1. Suomi on säilytettävä Suomena perinteitä on kunnioitttava ja muistettava mistä olemme tulleet ja eikä ajaa konkurssii.
Säästetän siis sotelle rahaa rajoittamall ylenpalttista auttamisen halua. Ei karsitaan vähintäänkin puolet avusta Afrikkaan ja sotatantereelle Ukrainaan. Suomi on työntänyt pohjattoman kaivoon Afrikkaan niin kauan rahaa kuin muistan ja se ei ole mitenkään näkynyt kotimaan tilanteessa.
Ukrainan ei kannattaisi laitta euron puolikastakaan enää kun saa lukea laskettelukeskuksien rakantamisesta toiselle puolelle maata kun maa on sotatilassa. Korruptio narahduksia samaan aikaan ylimmmässä päättäjäkerroksissa jne,, ja meemiksi muuttunut kultainen vessanpönttö!
Kyllä olen samaa mieltä ennenkin joku alkaa älähtelemään ja herjaamaan putinistiksi. Sota on väärin, mutta sodan varjolla korruption ylläpitäminen ja asioiden selvittämättä jättämiset ja turhuuksiin asti oman maan tyhjentäminen niin rahasta kuin arvokkaista arvovalinnoista.........

2. digidigi ja ilmasto on ja pysyy vaikkakin muuttuu
ilmastolla ja muulla tuulesta temmatuilla rahastus jutuilla kassan tyhjentäminen saisi luvan loppua. siihen kuuluu mukaan niin ne hentunliisahankkeet ja vipuvoimaa ties mielloin mistä ,, tähän saa liittää nyös digitaalisoitumisen.
Täälläkin ihan valtiollisten toimijoitten toimesta on parjattu kiinan digitaalista id valvontaa ja samaan hengenvetoon on sitten mainostettu digirahaa , ja sitä sitten mainostetaan helppona tapana käsitellä jne,, mutta totuus on se että isoveli valvoo ja rajoittaa jne,, kun sentäänkäteinen on käypä maksuväline vielä ainakin koko maailmassa jokapuolella,, seettä oman rahn käyttöä voidaan rajoitella pankkilaitosten ( lue hallituksen ) toimesta ja säädellä kuka saa ja mitä saa ja missä saa, on henkilökohtaisten oikeuksien polkemista ja henkilökohtaisen omaisuuden rajoittamista lienee ihan perustuslailliesti aikalailla väärin, joku laki-ihminen osannee tähän vastata paremmin,,, tämä jos mikä on arvo valinta!
sitten ne hentunliisa henkkeet yms, Katanenhan tilasi aikanaan sen 750 tuhatta maksaneen horoskoopin tulevaisuus raportin, no se oli vielä tässä sarakeessa jotenkin ehkä ymmärettävää, hanke ja muu rahoitus ei voi enää puliakaan ymmärtää mihin kaikkeen huuhaahan sitä työnnetään mukamas tutkimukseen ja kehittämisen ja ilman vastinetta ,,pääasia että siellä on korulauseet syrjäytmisen esto yhteenkuuluvuus tasa-arvo ja sitten ne muut woketuksen tuomat trendisanat niin nyörit levällää ollaan,,,,,

5.Sote ja siihen myös liittyen perusturvallisuus
Soteen saadaan rahat helposti avustus rahat puolitetaan vähintään ja siirretään soten käyttöön! sote johtajien palkat tiputetaan maksimi 10 000/kk , ne joille johtajille ei sovi annetaan vuoronumero te-toimistoon ,, j sanotaan niinkuin aina kyllä aina oven takana joku on valmis tulemaan paikan täyttämään,,,
puoluetuet tiputetaan pois kokonaan ,,, kansanediustajan toimi on kunniatehtävä ja pulueet saakoot rahansa lahjoituksina ja omalla työllään , sitähän ne patistavat kansalaisiakin tekemään ,, taksisetelit yms pipplointi kulukorvaukset pois ja kuittia vastaan seuraavassa tilissä saa jos hyväksytään kulukorvauksena takaisin, näillä saadaan hoitajien palkat ja soten työtätekevä henkilökunta hoidettua kohtuullisille palkoille,, hallinnosta joutaa yli puolet pois,,, kutne myö s eduskunnan avustajistosta maksimi ministerille kolme ja edustajille kaksi,,,
maatalous nostetaan entiseen kunniaan suomessa, sillä parannetaan oamvaraisuutta.
Sähkö , vesi ja muut perustarpeet otetaan takasin valtion huomaan ja näillä perustarpeisiin liittyvillä asioill ei saa tästä lähin rahastaa,

eipä tässä paljoo uuta nyt jaksa siinä teille kolme arvovalintaa..
8241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

POINTTI 1. NATO JOHTAA PUOLUSTUSTAMME

Äänestä

POINTTI 2: EU JOHTAA TALOUTTAMME

Äänestä

POINTTI3 : EGOMME ON SUUREMPI KUIN OLEMME

Äänestä
  • IMARTELU ON LAPSELLISTA

    Äänestä

  • NYT ON POINTIT KÄYTEETY

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    NYT ON POINTIT KÄYTEETY

    ENSIN SALE

    Äänestä

NYT ALE

Äänestä
  • HEI,TOI ON VALE

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hyvää loppuvuotta herra presidentti ja hallitus sekä eduskunta

1. Suomi on säilytettävä Suomena perinteitä on kunnioitttava ja muistettava mistä olemme tulleet ja eikä ajaa konkurssii.
Säästetän siis sotelle rahaa rajoittamall ylenpalttista auttamisen halua. Ei karsitaan vähintäänkin puolet avusta Afrikkaan ja sotatantereelle Ukrainaan. Suomi on työntänyt pohjattoman kaivoon Afrikkaan niin kauan rahaa kuin muistan ja se ei ole mitenkään näkynyt kotimaan tilanteessa.
Ukrainan ei kannattaisi laitta euron puolikastakaan enää kun saa lukea laskettelukeskuksien rakantamisesta toiselle puolelle maata kun maa on sotatilassa. Korruptio narahduksia samaan aikaan ylimmmässä päättäjäkerroksissa jne,, ja meemiksi muuttunut kultainen vessanpönttö!
Kyllä olen samaa mieltä ennenkin joku alkaa älähtelemään ja herjaamaan putinistiksi. Sota on väärin, mutta sodan varjolla korruption ylläpitäminen ja asioiden selvittämättä jättämiset ja turhuuksiin asti oman maan tyhjentäminen niin rahasta kuin arvokkaista arvovalinnoista.........

2. digidigi ja ilmasto on ja pysyy vaikkakin muuttuu
ilmastolla ja muulla tuulesta temmatuilla rahastus jutuilla kassan tyhjentäminen saisi luvan loppua. siihen kuuluu mukaan niin ne hentunliisahankkeet ja vipuvoimaa ties mielloin mistä ,, tähän saa liittää nyös digitaalisoitumisen.
Täälläkin ihan valtiollisten toimijoitten toimesta on parjattu kiinan digitaalista id valvontaa ja samaan hengenvetoon on sitten mainostettu digirahaa , ja sitä sitten mainostetaan helppona tapana käsitellä jne,, mutta totuus on se että isoveli valvoo ja rajoittaa jne,, kun sentäänkäteinen on käypä maksuväline vielä ainakin koko maailmassa jokapuolella,, seettä oman rahn käyttöä voidaan rajoitella pankkilaitosten ( lue hallituksen ) toimesta ja säädellä kuka saa ja mitä saa ja missä saa, on henkilökohtaisten oikeuksien polkemista ja henkilökohtaisen omaisuuden rajoittamista lienee ihan perustuslailliesti aikalailla väärin, joku laki-ihminen osannee tähän vastata paremmin,,, tämä jos mikä on arvo valinta!
sitten ne hentunliisa henkkeet yms, Katanenhan tilasi aikanaan sen 750 tuhatta maksaneen horoskoopin tulevaisuus raportin, no se oli vielä tässä sarakeessa jotenkin ehkä ymmärettävää, hanke ja muu rahoitus ei voi enää puliakaan ymmärtää mihin kaikkeen huuhaahan sitä työnnetään mukamas tutkimukseen ja kehittämisen ja ilman vastinetta ,,pääasia että siellä on korulauseet syrjäytmisen esto yhteenkuuluvuus tasa-arvo ja sitten ne muut woketuksen tuomat trendisanat niin nyörit levällää ollaan,,,,,

5.Sote ja siihen myös liittyen perusturvallisuus
Soteen saadaan rahat helposti avustus rahat puolitetaan vähintään ja siirretään soten käyttöön! sote johtajien palkat tiputetaan maksimi 10 000/kk , ne joille johtajille ei sovi annetaan vuoronumero te-toimistoon ,, j sanotaan niinkuin aina kyllä aina oven takana joku on valmis tulemaan paikan täyttämään,,,
puoluetuet tiputetaan pois kokonaan ,,, kansanediustajan toimi on kunniatehtävä ja pulueet saakoot rahansa lahjoituksina ja omalla työllään , sitähän ne patistavat kansalaisiakin tekemään ,, taksisetelit yms pipplointi kulukorvaukset pois ja kuittia vastaan seuraavassa tilissä saa jos hyväksytään kulukorvauksena takaisin, näillä saadaan hoitajien palkat ja soten työtätekevä henkilökunta hoidettua kohtuullisille palkoille,, hallinnosta joutaa yli puolet pois,,, kutne myö s eduskunnan avustajistosta maksimi ministerille kolme ja edustajille kaksi,,,
maatalous nostetaan entiseen kunniaan suomessa, sillä parannetaan oamvaraisuutta.
Sähkö , vesi ja muut perustarpeet otetaan takasin valtion huomaan ja näillä perustarpeisiin liittyvillä asioill ei saa tästä lähin rahastaa,

eipä tässä paljoo uuta nyt jaksa siinä teille kolme arvovalintaa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu