Sen verran nyt kuitenkin jäitä hattuun, että Yhdysvallat eivät kuitenkaan ole diktatuuri, tämä tuntuu nyt unohtuneen näissä Trump sitä ja Trump tätä u... Näytä lisää
Yhdysvaltain kansalaisena olen joutunut käymään läpi tarkkaan sen perustuslain ja vallan kolmijaon. Ennen Trumpiakin Yhdysvaltain presidentillä oli oikeus päättää "tällaisista asioista" (sotatoimet missä tahansa, mistä syystä tahansa). Diktatuuria kohti otettiin iso askel, kun republikaanipuolueella on täysi valta kongressissa samaan aikaan, kun Trump on presidentti - ja kun Trump on vaihtanut republikaanipuolueen kansanedustajat magadiooteiksi, jotka osaavat vain hokea "Trump on oikeassa kaikessa". Lisäksi Trump sai korkeimpaan oikeuteen kannattajiensa edemmistön ja vaihtoi ensimmäisellä kaudellaan jokseenkin laittomasti suuren osan alempien oikeusasteiden tuomareista kannattajikseen.
Yhdysvaltain demokratia on aina ollut sen uskon varassa, että johtoon pääsee vain sivistyneitä miehiä (ei naisia), jotka pelaavat yhteisesti hyväksytyillä säännöillä, joita ei ole minnekään kirjoitettu. Trump ei pelaa ja siksi Yhdysvaltain demokratia on nyt pahasti rikki ja sen voi pelastaa vain perustuslain rankka uudelleenkirjoittaminen ja presidentin oikeuksien rajoittaminen tai koko presidentti-instituution lakkauttaminen. Kun lukee suomalaisten hassuja käsityksiä yhdysvaltain demokratian tilasta, on helppo yhtyä maanmiesteni toistuvaan valitukseen siitä, että vain amerikkalaisilla on (tai saisi olla) oikeus puhua Yhdysvaltain sisäpolitiikasta.
Jos totuudessa ollaan, Yhdysvalloissa sama kumpipuoli on vallassa, ei se ulospäin niin poikkea. S e vain monista tuntuu, kun demari että demareita hekin, tai sitten että persuja jotka kannattaa Trumppia. Näin keskustaa kannattava voi asioita katsoa kumallakin silmällä. Trupm on vain oma tyylisensä, ja jo ikä pakottaa lopettamaan tähän jaksoon. Taas uudet tuulet uudella. Meillä perheessä kävi niin että minä annoin ääneneni Trumpille, vaimo taas nais ehdokkaalle. USAn poikein äänestyskäyttäytymistä en tiedä, enkä välittäkään, se aina kun kaksi ehdokasta, sen saa saa jompikumpi ja sillä siisti. Niinhän Suomessakin loppupeleissä kaksi ehdokasta. Täällä ollut hyvät presidentit, nyt parasta AA luokkaa, kuten edeltäjäkin.
Tulipas siitä pitkä ! Nyt nopeasti nukkumaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Eikä sanaakaan palstan aiheesta.
Väärä palsta.
Me suomalaiset voimme ostaa jopa AAA-luokan pattereita. Aidolla demokratialla on puolensa.