Milloin tänä vuonna kirkon jäsenmäärä alittaa 60%

Veikkauksia siitä milloin 60% raja alittuu.
18410
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Todennäköisesti joulukuussa. Jos se alittuu sitä ennen, on eroja ollut poikkeuksellisen paljon.

1Äänestä

Samaa mieltä, että joulukuussa. Saattaa hyvässä tapauksessa olla marraskuussa, mutta se vaatisi todella paljon eroja. Mutta kyllä se joulukuukin sieltä vielä tulee...

1Äänestä

60 prosentin alitukseen voisi tehdä samanlaisen seuranta krafiikan kun aikanaan tehtiin 80 prosentin alitukseen. Käppyrää voisi pitää esillä eri alustoilla, tällä olisi kiihdyttävä vaikutus eroamisiin.

Äänestä

Ainakin ensi kesänä jäsenosuus on niin pieni, että se pyöristyy jo alaspäin 60:een. Nyt se on vielä 61.

Äänestä

Kai se joulukuuta on, kuten on jo kommentoitu. Jonkin verran vaikuttaa maahanmuutto ja kansalaisuuden saaminen, maastamuutto, syntyvyys... jopa kuolleisuus vaihtelee säiden mukaan hieman. Ja sekin, kysytäänkö Tilastokeskuksen lukua vai väestötietojärjestelmän lukua.

Äänestä
  • Alenema on viiden viime vuoden aikana vaihdellut 1,2 ja 1,6 välillä.

    Ei se 59,9% luku ihan kauhean kaukana voi olla.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Alenema on viiden viime vuoden aikana vaihdellut 1,2 ja 1,6 välillä.

    Ei se 59,9% luku ihan kauhean kaukana voi olla.

    Hups, siis 60.9 , valitettavasti...

    Ja jos, niin 60:n alle mennään kyllä viimestään marraskuussa.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Hups, siis 60.9 , valitettavasti...

    Ja jos, niin 60:n alle mennään kyllä viimestään marraskuussa.

    Ainakin viime vuonna eroajia oli marraskuussa noin 5500, joulukuussa noin 16500. Liittyneiden määrä taas laski joulukuussa. Vuoden viimeisten päivien painotus on vaan niin valtava, etten menisi takuuseen marraskuusta.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Ainakin viime vuonna eroajia oli marraskuussa noin 5500, joulukuussa noin 16500. Liittyneiden määrä taas laski joulukuussa. Vuoden viimeisten päivien painotus on vaan niin valtava, etten menisi takuuseen marraskuusta.

    Iso tuoppi?

    ;-D

    Äänestä

Kun tuo ajankohta lähestyy, niin kannattaa rummuttaa kaikissa tiedotusvälineissä asiasta.

Äänestä

Eikö kirkon jäsenmäärä ole aina 100 prosenttia jäsenistä.

Äänestä
  • Ja jumalaan uskovien määrä kirkon jäsenistä on vain marginaalinen vähemmistö.

    1Äänestä

Tänä vuonna eroakirkosta.fi varmaan taas laittaa muutaman tiedotteen. Tiedotteisiin on hyvä lisätä, että loppu vuonna kirkon markkinaosuus tulee alittamaan 60 prosenttia ja miksei myös ennustus koska 50 prosenttia alittuu.

Äänestä

BTW: Tuliko kirkolta tänä vuonna minkänlaista ennakkoarviota mikä vuodenvaihteen jäsenmäärä tulisi olemaan?

Äänestä

Jos erojen vauhti pysyy samanlaisena kuin nyt alkuvuonna, niin jopa marraskuussa on mahdollista saavuttaa 60% alitus.

Äänestä

Lasten pääsy elämänkatsomustietoon elokuussa edellyttää tarvittaessa kirkosta erottamista.
Asia on akuutti nyt tammikuussa uusien ekaluokkalaisten kohdalla. Koko vuotta ajatellen kevät ennen kesälomaa on hyvä erottamisaika peruskoulussa jo opiskeleville.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Veikkauksia siitä milloin 60% raja alittuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu