Liikenneraivo aamuisin ja iltäpäivästä.

Olen huomannut miten aggressiivista ajokäyttäytymistä esiintyy Kontiolahden ja Joensuun alueella aamun ja iltapäivän aikaan. Aina ajetaan peräpuskurissa kiinni, ei käytetä vilkkuja, ohitellaan kielletyissä kohdissa, painetaan torvea, huudellaan ikkunasta, näytetään keskimmäistä sormea ja muuta aggressiivista käyttäytymistä.
Muutenkin te Lehmossa asuvat, 80-luvun jäljestä syntyneet niin teillä ei ole mitään käytöstapoja, selvästi olette tynnyrissä kasvaneita kaikki. Muutenkin te olette täysin kädettömiä liikenteessä ja kaikessa muussakin mutta huutaa, räyhätä, keskisormea osaatte kyllä käyttää.
Mikään ei ärsytä niin paljoa kun teidän surkea käytös ja mukamas "kiire".
Aiheutatte vaan turhia läheltä piti- ja vaaratilanteita tällä piittaamattomuudellanne.
Ilmoitan tästä aiheesta poliisille jos käytös ei ala muuttua.
192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Äkkiä tulis mieleen että omassa ajotavasta vois katsoa että mitenkä menee omasta mielestä. Ajan päivät kyseisillä alueilla ja joo kyl tientukkoja riittää.
Kyllä sitä vois vaikka koettaa mennä rajoitusten mukaan ja jos pelottaa niin jätä edes turvaväli edessä menevään.
Ja jos tuntuu että siihen sun turvaväliin kiilaa kokoajan joku, jätä lisää.
Ihan yhtä myöhään sä oot perillä.
Kun et sä muille voi mitään kuitenkaan miten ne ajavat.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


VesiJetti22 kirjoitti:

Olen huomannut miten aggressiivista ajokäyttäytymistä esiintyy Kontiolahden ja Joensuun alueella aamun ja iltapäivän aikaan. Aina ajetaan peräpuskurissa kiinni, ei käytetä vilkkuja, ohitellaan kielletyissä kohdissa, painetaan torvea, huudellaan ikkunasta, näytetään keskimmäistä sormea ja muuta aggressiivista käyttäytymistä.
Muutenkin te Lehmossa asuvat, 80-luvun jäljestä syntyneet niin teillä ei ole mitään käytöstapoja, selvästi olette tynnyrissä kasvaneita kaikki. Muutenkin te olette täysin kädettömiä liikenteessä ja kaikessa muussakin mutta huutaa, räyhätä, keskisormea osaatte kyllä käyttää.
Mikään ei ärsytä niin paljoa kun teidän surkea käytös ja mukamas "kiire".
Aiheutatte vaan turhia läheltä piti- ja vaaratilanteita tällä piittaamattomuudellanne.
Ilmoitan tästä aiheesta poliisille jos käytös ei ala muuttua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu