https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/suomen-tyottomyysaste-on-nyt-koko-euroopan-korkein/9279244
Tämä se oli kokoomuksen tavoite saada 100 000 työtöntä lisää. Onnistuitte. Hienoa kokoomus. Leikataan vähän lisää ja lisää rikkaille lisää rahaa nostetaan veroja jne. Kyllä se siitä.
Tämä se oli kokoomuksen tavoite saada 100 000 työtöntä lisää. Onnistuitte. Hienoa kokoomus. Leikataan vähän lisää ja lisää rikkaille lisää rahaa nostetaan veroja jne. Kyllä se siitä.
Vastaukset 68
Vanhimmat
Suomen työttömyysaste kohosi marraskuussa Euroopan unionin korkeimmaksi, ilmenee EU:n tilastoviranomaisen Eurostatin tiedoista.
Suomen kausitasoitettu työttömyysaste nousi marraskuussa 10,6 prosenttiin. Samalla Suomi ohitti tilastossa pitkään kärkisijaa pitäneen Espanjan, jonka työttömyysaste oli 10,4 prosenttia.
Espanjan työttömyysaste on ollut viime vuoden aikana loivassa laskussa, kun taas Suomen työttömyysaste on noussut selvästi.
EU:n kolmanneksi pahin työttömyysaste oli Ruotsissa, 9,1 prosenttia.
Työttömyysaste kuvaa työttömien osuutta samanikäisestä työvoimasta. Eurostatin julkaisemat luvut ovat kausitasoitettuja, eli niistä on poistettu kausivaihtelun vaikutus.
Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli marraskuussa 276 000 työtöntä, eli 50 000 enemmän kuin samaan aikaan vuotta aiemmin.
Työttömien määrää kasvatti etenkin ihmisten siirtyminen työvoiman ulkopuolelta työmarkkinoiden käyttöön. Tilastokeskuksen mukaan työllisiä oli kuitenkin marraskuussa lähes yhtä paljon kuin vuotta aiemmin.
EU-maiden keskimääräinen työttömyysaste oli marraskuussa 6,0 prosenttia.
Torille ! baariin ei ole varaa.
Hyvä Suomi!
Hienoa Satonen ja Kokoomus!
Toivottavasti pääsevät Guinnesin kirjaan julkisuuteen!
S I N I M U S T A PETTERIPURRAN HALLITUS TARJOAA KANSALAISILLE KYLYMÄÄ KYYTIÄ
Orpon hallitus on onnistunut tavoitteessaan:
https://www.satakunnankansa.fi/lukijalta/art-2000011739699.html
Persujen d syytä kaikki tyynni
On kannattavaa palkata paljon työntekijöitä Virosta, Latviasta ja Liettuasta. He tekevät vuorotöitä 16 tuntia päivässä kaksi viikkoa, ja sitten he menevät kahdeksi viikoksi kotiin lepäämään ja käyttämään rahaa. Eläkkeelläkin he menevät asumaan kotimaahansa, mutta me maksamme heille silti eläkettä. Suomalaista ei kiinnosta tehdä 15 tunnin päiviä, joten työttömyys jatkaa kasvuaan. Järjestelmä toimii juuri näin.
Firmoille on kannattavaa palkata esim virolaisia työntekijöitä, mutta he eivät tuo kansantalouteen juuri mitään. Firmat rekisteröity Viroon, joten verot maksetaan sinne. Usein asuu 4 miestä vuokrakaksiossa, joka viikonloppu joku heistä käy Virossa ostamassa viinat, ruuat ym tarpeelliset jotka ovat halvempia kuin Suomessa. Autot ostettu Virosta johon myös vakuutetut. Käyttävät kyllä teitä, julkisia terveyspalveluja jne
Ulkomailla varoitetaan Suomen kokoomushallituksesta älkää joutuko tälle tielle
Kannattaisiko Petteri Orpon ottaa pääministerin pestin lisäksi hoidettavaksi työministerinkin tehtävät?
Hurraa olemme parhaita edes jossakin.
Kiitos kokoomus ja Persut.
5 vuoden päästä meillä on paljon vanhuksia työkkärissä ja vielä huonokuntoisia..on vissiin halvempaa pitää kilometrijonossa yli60v kuin päästää pienelle eläkkeelle..
työllisyys ei nouse vuodessa eikä kahdessa ..
Nykyisistä puolueista ei yksikään pysty nostamaan Suomen taloutta paremmalle tolalle. Tarvitaan ihan uutta ajattelua ja uusia toimia, vanhoilla ei enää pärjätä. Yksi vaihtoehto olisi koota Suomen ja kenties globaalistikin parhaat älyköt hoitamaan maan talous kuntoon. Vai eikö näitä asioita edes parhailla arvosanoillakaan valmistuneet tyypit osaa hoitaa paremmiksi?
Meillähän on jo pari vuotta ajatushautomo EK:n huippuälykkäät kyvyt hoitaneet taustalla hallituksen lainvalmistelua.
Todennäköisesti sieltä alkaakin aivovuoto maailmalle kun huomaavat minkälainen järjen ja älykkyyden kykyjä hautova piilaakso se EK on.
Kova on kilpailu näistä osaajista jotka voivatkin kilpailuttaa itseään toivottoman kovilla palkkavaateilla.
Kokoomushan ei ole yhtäkään työtöntä tehnyt vaan ay mafia, koska sen tapa toimia on saada lisää työttömyyttä sosialismin tapaan toimien. Kun työttömyys kasvaa niin pitäisi lisätä kikyä eli esim. palkkojen pitäisi silloin laskea jotta tuotannon kustannukset laskisivat. Sillä saataisiin osin kauppaa lisääntymään ja tässä nyt kirjoitan viennistä joka on se tärkein kaupan muoto kun ajatellaan vaurastumista. Ay mafia ei halua muiden puuttuvan työelämään mutta pakko on alkaa korjaamaan ay mafian tekemiä virheitä.
Tuo oli hauska. Siis oikeasti hauska. Ota vielä lisää yksi uusi nimimerkki käyttöösi eli Spede.
Hehehe palkkojen laskeminen ei auta, koska sinä loisit nykyisten yritysten ja osakkeenomistajien kustannuksella.
Sinä ja työnantajasi maksoitte eläkkeestäsi ALLE NELJÄSOSAN, niinpä sinä nyt irvokkaasti loisit meidän osakkeenomistajien kustannuksella😂
"Ay mafia ei halua muiden puuttuvan työelämään mutta pakko on alkaa korjaamaan ay mafian tekemiä virheitä."
Tässä olet kerrankin oikeassa, kaltaistesi loispummien eläkkeet tulisi puolittaa, ainoastaan siten saamme kurottua kilpailukykymme takaisin.
Olen samaa mieltä, että palkkojen alennus ei ole oikea tapa, vaan työnteon kustamnusten laskeminen ostovoiman parantamiseksi verotuksen keinoin. mm työmatkakulujen omavastuu pois niin se jo auttaa jonkin verran. Näin työtä voi ottaa vähän kauempaakin ilman taloudellista rasitusta.
Olen varmuudella tuottanut työvuosinani sinua enemmän verovaroja yhteiskunnalle mihin sinä koskaan kykenet ja työeläkkeeni vakuutusmaksut on kaikki maksettu joten sinun on turhaa edes kuvitella jotta eläke koskaan tulisi säästötili malliseksi, koska harvalle syntyessään kerrotaan kuolinpäivää! Eläkevakuutusmaksut perustuvat siihen keskimäärään miten meidän oletetaan keskimäärin elävän. Jokuhan ei saa sentin senttiä kun heittää henkensä liian aikaisin joku taas saa pari vuotta ja joku kolmas elää 30 vuotta eläkkeellä. Noistahan se keskiarvo lasketaan eli paljonko rahaa pitää kerätä.
Olet sinä Anaali todella tyhmä kun tuota samaa typeryyttäsi joka väliin tunget!
HeHe loispummihan hermostui, no niin pitääkin😂
Mutta häpeämättömästi silti loisit meidän osakkeenomistajien piikkiin 🤪
Ei kai Suomessa ole yhtään niin tyhmää joka ei ymmärtäisi että asia on noin kuten aloituksessa sanotaan.
Se sitten toinen juttu joka sen julkisesti sanoo kun uskontonsa kieltää. Eikö näin?
Kun näiltä uskovaisilta ihan asiallisesti kysyy jotain mikä todettu Suomen ja Kokoomuksen historiasta faktoin niin hiljaista tulee. No meidän veronmaksajien elättämä nimimerkki Extyökkäri viimein saattaa alkaa syyttämään työntekijöitä ja kertomaan mafia ja anaali juttujaan. Ja haukkumaan asiaa kirjoittavia kun totuus ei täsmää hänen hulluuden kanssa.
Olet nyt vastannut minun tekstiini, et Extyökkärin! Et siis osaa edes niitä erottaa anaalillasi jotka ovat rekisteröityneet! Teistä Anaaleistahan ei saa selvää!
Se mitä tuossa edellä selvitän työeläkkeestä pitää tarkalleen paikkansa ja muuta et kykene todeksi osoittamaan!
Mutta et ottanut millään nimimerkilläsi kantaa tuohon Kokoomuksen todellisuuteen?
En loisi lainkaan vaan kaikki tuloni sekä omaisuuteni on itse ansaittua mukaan lukien täysin maksettu työeläkevakuutus! Kunpa voisit Anaali tuon saman osoittaa itsesi kohdalta!
HAHHAHAHAHHAAHAHAH YXKAXEX Nyt oli vuoden paras vitsi. Huomaa, että olet kokoomuslainen.
kokooomushan haluaa suomalaiset töihin nolla palkalla ja mielellään 24/7
Lasketaanpas vähän. Jos työntekijän keskipalkka on esim. 4000 euroa kuukaudessa, niin siitä palkansaajan maksama eläkemaksu on vajaa 300 euroa kuukaudessa. Vuodessa se tarkoittaa 3 600 euroa ja 35 vuodessa kertymä olisi 126 000 euroa. Jos tämä summa jaetaan sitten vaikkapa 24 eläkevuodelle, saadan "ansaitun" eläkkeen määräksi vuodessa 5 250 euroa, mikä tarkoittaisi tuolla tulotasolla. Kuukaudessa se olisi vajaa 450 euroa eli reippaasti alle takuueläkkeenkin. Siinä on se sinun oma ansaintasi riippuen tietysti siitä, kuinka suuret tulisi ovat työurallasi olleet. Kaikilla ne ovat joka tapauksessa reippaasti alle sen, minkä he ovat työurallaan joutuneet maksamaan eläkemaksuja. Valtaosa sinun eläkkeestäsi on ihan puhdasta sosiaaliturvaa, jonka onneksesi ay-liike on aikoinaan saanut aikaan.Jos bruttoeläke on esim. 2700 euroa kuukaudessa, oma ansaintasi kattaa siitä noin kuudesosan.
Kokoomuksessa tiedetään ihan hyvin että mitään talouskasvua ei enää viennistä saada koskaan. Subventioiden voimalla jotain tuhnua. Koko Eurooppa on samassa jamassa Saksaa myöten. Tällaisten kokoomuspösilöiden on helppo syyttää ay liikettä, kun muuhun ei pystytä. Joku syyllinen pitää saada. Surkeaa extyökkäriltä, joka kuvastaa vain yksinkertaista ideologista tyhmyyttä
Ei todellakaan vaan ansaitulla palkalla tekevään voi luottaa mutta ilmaiseen ei!
Joskus ennen markka aikanahan olisi devalvoitu ja kun euroon siirryttiin puhuttiin sisäisestä devalvaatiosta. Nyt tuo sisäinen on unohtunut, koska ay:n valta on liian suuri ilman, että sillä on vastuuta tekemisistään demokratia mielessä. Nyt pitäisikin sitä sisäistä devalvaatiota jatkaa, jonka aikoinaan Sipilä aloitti mutta joka jäi kesken. Tuotannon kustannuksia pitäisi painaa alas ja pyrkiä tilaan, jossa uusien yritysten, tuottavien sellaisten ja mieluummin vientiin suuntautuvien lisääntyminen ja kasvu saataisiin aikaan. Se olisi se paras tie parempaan talouden tilanteeseen nyt ja tulevassakin.
Röh röh ja minun on pakko paskoa vaippaan kun en muuta osaa KRUIIK !
Alat olla aika vtn koominen ton ay mafia FOBIASI KANSSA, kukaan ei peukuta jos et itse, aika vtn säälittävää, EIKÖS!
Todista!!, miten vitussa sä luulet, että kuinka paljon kukakin on tuottanut, orpokin on jo tuottanut uuden velanotto ennätyksen, ennätyksellisen työttömyyden, ennätyksellisen valtion varojen jakamisen yksityisille ja etenkin ennätyksellisen ERIARVOISTAMISEN, mitä muita ennätyksiä haluaisit orpon tekevän?.
Venytä alahuuli niskaasi ha nielaise, kas päästiin sinusta eroon. . 💩
olette niiiin samanlaisia, luulenpa että olette identtisiä kaksosia, ja vtn turhautuneita elämänne ehtoolla, no kyllä se valo ohjaa oikeaan paikkaan, kuka minnekin. . . !
Heh, ihanko omalta pankkitililtäsi maksat itsellesi eläkettä? Hahhahhaahahhaa
Heh heh, vain seniili rotta puhuu markoista, suomessa toimitaan euroilla.
Orpon työ on hallintoa, se monella tapaa poikkeaa tuottavasta työstä. Jos sitä et ymmärrä niin kannattaa alkaa miettimään tosissaan!
Ja Orpohan tuolla hallinnollaan lupasi luoda 100 000 uutta työpaikkaa. Ja sinä toope tietysti uskoit tuohon..
Se vaatii uusia yrityksiä ja se taas vaatii politiikkaa, jossa saadaan yritykset tuottamaan. Se ei kaipaa sitä kapinaa jonka ay aloitti lakkoilemalla kun asiaa alettiin järjestämään, joten osoita syyttävä sormesi oikeaan suuntaan!
joolasketaan duunareittanpalkkoja kun muutenkin duunareitten etuja on heikennetty paljon. Palkkojen lasku se kannustaa menemään töihin.
Palkat pitää ansaita, ei oikeasti voida sanoa, jotta jostain työstä pitää maksaa tietty palkka, pitää sanoa tietyistä työn tuloksista pitää maksaa tietty palkka! Kun tuohon päästään niin asiat alkavat korjaantumaan!
kokomus, ja etuja rikkaille.
Jep, talousrikosten tutkinnoista leikkaaminen suosii heitä.
Kiitos kokoomus.
Ei rahaeliitiin "harmaata taloutta" saa tutkia, niissä liikkuu miljoonia.
Pitää tutkia sitä hallituksen köyhdyttämää, joka varastaa nälkäänsä nakin.
Mitä sitten rikas tarkoittaakin niin me tarvitsemme porukkaa jolla on pääomia ja jotka voitaisiin hukutella perustamaan/rahoittamaan uutta yrityskantaa koska vanhat eivät riitä maksamaan kustannuksiamme.
Jos siis rikkaalla tarkoitat rahakasta niin rukoile illalla jotta löytäisimme niitä rutkasti lisää korjaamaan huonoksi vaipunutta talouden tilannettamme!
"hukutella" ittes noin aluksi . . . kjiäh kjiäh. oikolue (jos osaat) tekstisi ennen JULKAISUA!!!
Niille jotka sen ansaitsevat, niin pitää ollakin.
No ny se on sitte nähty ,kokoomukse työllitämitoimet .
https://yle.fi/a/3-11499641
Se on tuo puolue pelkkiä tyhjiä puheita ja valheita täynnä.
Ei taida olla omat taskut vielä täynnä. Kunniaton ja valhteleva halltus meillä. Velka jarru onkin oikein naurun aihe. Ensin velka rahalla miljardien edestä verohelpotuksia . Täysi hourula on Suomen hallitus tänä päivänä. Seko kokoomus ja saksi kumppaanit ovat unohtaneet mitä heidän piti tehdä. Torkkupeittojen uinuvat talviuntaan. Kesälomiksi heräävät onkos tullut kesä jo. Ei muuta kuin kesälomille sitten kipin kapin.
"Lomalle lompsis" 🖕
Sähkön Tehomaksuilla lisää täytettä taskuun....köyhät olkoon pesemättä ja ruokaa laittamatta.
Aivan upea saavutus! Mihin saavutuksiin nykyinen hallitus yltääkään, kun saa jatkaa samalla linjalla vielä reilun vuoden.
Siel oli taas joku Kokoomuslainen selittelemässä talouskasvua mtv 3 aamulähetyksessä .Petasi työvoimapulaa kertoillen viimeksi talouskasvun pysähtyneen työvoima pulaan BuaaahhhhHHHH !!!!!!!!!!!!!!!!!!Meil ei ole ollu kahteenkymmenee vuoteen pulaa ku työpaikoista. Jos tollase napero huseraa poliittisessa johdossa ni ei muuta pulaa tähä maaha tulekkaa.
Pete Vt PM ja Virkavastuussa tästä.
Kikkeliskokkelismi on nyt virallisestikin todettu epäonnistuneeksi ja vääräksi politiikaksi - pliiis ei ENÄÄÄ
Muistakaa keväällä 2027, EI SAMAA VIRHETTÄ ENÄÄ!!
Työperäistä maahanmuuttoo! Musdä on ne työpaikat?
Marraskuussa teollisuuden tilaukset ovat romahtaneet.
Nousu on jo "nurkan takana ja teollisuuden tilauskirjat täynnä" julisti hallitus orpon/ Marttisen suulla syksyllä 2025, mites nyt näin pääsi käymään???, joku valehteli, kuka???, onko kasvu vielä nurkan takana petteri orpo???
ongelman ydin voi olla se kun jostain pitäisi tulla rahaa jotta työllistyminen olisi mahdollista, ensin raha sitten työ.
Höh, sitähän orpopurra on avokätisesti jakanut yrityksille, missä investoinnit joita piti helpotusten myötä tulla?? hmm. (jaettu osinkoina omistajille) ei riittänyt investointeihin/ uusien palkkaamiseen, niinkö???
Ei yritystä eikä tehdasta...mistä työ..parempi vaan sijoittaa ja säästää kuten kokoomuslaisetkin..sitten vaan talveksi espanjan sekä italian lämpöön..
Käänne on jo ihan nurkan takana. Nurkka on tosin hukassa.
🤭 Ei pehmustetussa pyöreässä huoneessa ole "nurkkia, mistä tulis kasvua", orpopurra kyttää väärään suuntaan.🙊🙈
Kokoomuksen talouskäänne luimuilee Mogadishun kaupungin nurkilla
Jos oli pyöreä huone...hih
KASVUTOIMENPITEITTEN TULOS