Miten ihmeessää siitä nyt pitää erikseen loukkaantua?
Frööbelin palikat ei ollut rasismia vuonna 1995
Anonyymi-ap
7118
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Aivovammaiset loukkaantuvat kaikesta.
Eikä ole nytkään vuonna 2026.
Se oli ajankuvaa vuonna 1995 kukaan ei pitänyt sitä rasistisena
Se on tämä pumpulissa kasvatettu ja elävä uusi typerä sukupolvi.
Ihan kaikesta saa rasistista jos vain haluaa, harmi vaan kun kukaan ei näe rasismia valkoihoisia kohtaan vaikka se tapahtuu heidän omassa maassaan ja vielä heidän omilla rahoillaan.
Tässä näyttää käyneen niin, että tämä ns woke väki on keskenään päättäneet että viitekehys on muuttunut, ja ihmisten vain olisi pitänyt tietää samat asiat mitä he ovat oppineet int,sektionaalisuus, viiteryhmä kokouksissaan, mutta suurelle yleisölle tämä uusi viitekehys tuli/tulee esille vain asteittain, pyytämättä ja tilaamatta.
Kun presidenttikään ei ole yleistä tiedotustilaisuutta pitänyt ja kertonut uudesta viitekehyksestä, minkä sisällä asioita käsitellään ja vain siinä viitekehyksessä minkä joku piiri on määritellyt, menneet ja tulevat.
Mikä on tietysti osaltaan asioita kehittävä, tuoda sellaisiin vääristäviin oletuksiin, ennakkoluuloihin uusia tapoja, muotoja suhtautua kanssakäymisiä edistävästi, luoda yhdenvertaisuutta ym yleviä ja hyviä periaatteita.
Tuollaisiin asioihin voisi suhtautua että 30v vanhat ilmentämiset näyttäytyvät nykyisessä viitekehys sisällöstä käsin kömpelöiltä, hönöiltä tms. Mutta pyrkiä luomaan niiden osalta erityisiä merkityksiä, haluja nähdä tietyn käsitteen sisällä on tarpeetonta.
Se tapa, millä halutaan luoda jotain yhteistä ymmärrystä mikä loisi pohjaa hyvään molemminpuolisiin suhtautumisiin ja kehittäisi pois vanhoista suhtautumistavoista, ei sinällään voi olla yhtäkkisen raaka, missä pyritään mitätöimään toinen oman viitekehys käsityksen myötä , eikä ohjatakaan tiettyjen periaatteiden pariin.
Nytkin näissä kohuissa tulee ilmi tuo omituisuus, että "heidän" puolen viitekehys määrittely on lukkoonlyöty, absoluuttisena totuutena määritelty, ja sallii toisen osapuolen mitätöimisen, kaiken humaanin vetoamisen jälkeenkin? Kuin sillä tavalla heiltä loppuisi ylisuojelunsa tarpeensa myötä tullut loukkaantumispelko pois ja saisivat kaikki esittämään tuon viitekehyksen sisällä asioita, missä eivät paljoa kuuntele, näe mitä ja miksi asioita on ilmassa.
Ovat ottaneet viitekehykseensä tarpeen ylisuojella kaikkea, kaikkia muita kun ovat historian vääryydet, ennakkoluulot koenneet sillä tavalla hyvitetyksi, korjattavaksi.
Sillä aikaan sattuu ja tapahtuu, maailmalla tapahtuu, tietyt asiat kiertävät kehää, ihmiset eivät pelasta itseäkään, saati muut häntä häneltä itseltään.
Näyttää että tämä woke ei ole ollut sellainen muutosliike, mitä on historiassa ollut muut erilaiset vastarinta, mielenosoitus toimet, naisten äänioikeus, mustien sorto, ihmisoikeudet eri maissa, vaan yritys oikaista jo menneet sivuuttamiset, ennakkoluulot, paikata sillä jotakin oletettua, mutta jotain vääristynyttä siinä on jos se osaltaan luo sivuuttamisia, vääristymiä, jolloin sen asian, liikkeen pitäisi elää, eikä olla muuttuneen huutotuomioistuimen kaltainen, missä vain joku piiri voi päättää mikä käsitys asialle voi ja pitää antaa.
Se on selvästi luonut kuvitelman oikeutuksen ja vallan tunteesta, minkä nimissä voivat muota nimitellä, jos argumentointi eroaa piirin viitekehys määrityksestä, yksoikoisesta toteamasta. Kun ilmaisevat joissakin hyvinkin pienissä asioissa toiveita ihmisten tuhoutumisesta, kun on tehnyt ns "pahaa" ja esittävät pokkana, miten uhrit on unohdettu kun heitä ei saa tuhottua, eli vaativat suurta hyvitystä, vaikka oikeasti viime kohuissa ei edes ole ollut olemassa uhreja, vaikka ylisuojelivat sellaista haluaisivat nähdä, koska luovat mielikuva pelon ilman ensimmäistäkään näyttöä sellaisesta toimesta, tapahtumasta, mikä saisi uhreja aikaan. Saa kyllä sellaisia "uhreja" aikaan, jotka luovat sitä pelkoa että jotkut voisivat suhtautua heihin väheksyvämmin, aiheuttaen turvattomuuden tunteen lisääntymistä.
Ironisesti, jotkut ylisuojelijat eivät ole ymmärtävinään, että jotkut ilmaisut johtuvat siitä, että heidän ylisuojellut käyttävät heidän luomaa ilmapiiriä hyväksi ja voivat luoda ympäristöön turvattomuutta, väheksyntää ja mitätöintejä toisia kohtaan, mitä ei toisaalta pidä yhtään minään, koska ovat omaksuneet tuon, että he haluavat olla ylisuojellun ja tietynlaisen diplomaattisen suojan piirissä, mikä tietysti saa ihmiset sitten sitäkin kärkkäämin puolustamaan näkemyksiään, kun itse asiasisältöihin ei päästä käsiksi, valkopesujen ym johdosta.
Joten jonkinlaista ajatusta tarvitaan kun halutaan tehdä maailmasta parempi paikka, että niinköhän keinot nyt varmasti on oikeat. Ne keinot, ohjaukset uuteen, uusiin ymmärryksiin, ajatuksiin, olisi hyvä täysin uudelleen ajatella.
Tämmöstä tää on, USA on neuvotellu Grönlannin ostamisesta jo 150 vuoden ajan, mutta kun Trump neuvottelee niin ihan hirveetä ja mahdotonta. Ajatushan ei ole uusi tai Trumpin keksimä.