Ei voi väittää, etteikö sijoittajilta pois verotetulla rahalla tuettaisi uusia inovaatioita. Hyviä esimerkejä innovaatioiden tukemisesta ovat:
Sunny Car Center
Uros
Hyperloop
Donut Lab
Nämä ovat rohkeita hankkeita, joista jopa tiedemiehillä on epäileviä näkemyksiä. On hyvä, että kaupan kassa, joka on saanut tarpeeksi ääniä vaaleissa pystyy peittoamaan osaamisellaan eri alojen huiput.
Virka tuo järjen, jota ei sitä ennen ollut
Sunny Car Center
Uros
Hyperloop
Donut Lab
Nämä ovat rohkeita hankkeita, joista jopa tiedemiehillä on epäileviä näkemyksiä. On hyvä, että kaupan kassa, joka on saanut tarpeeksi ääniä vaaleissa pystyy peittoamaan osaamisellaan eri alojen huiput.
Virka tuo järjen, jota ei sitä ennen ollut
Vastaukset 9
Vanhimmat
Joskus parasta innovaatiota on antaa raha köyhälle Lidlin makaroonilaatikkoon. Ainakin hetken verran siitä on hyötyä.
Aloittaja käyttää huolettomasti nimikettä "kaupan kassa", ihan persujen tapaan. Tarkoittaneeko hän entistä pääministeriä, äänikuningatar Sanna Marinia, SDP?
Tässä tietoa "kaupan kassasta" joka opiskeli työn ohella akateemisen uran pääministeriksi asti. Ulkomailla Sanna Marin on tunnettu monestakin kyvykkyydestä ja myös Ukrainan tukijana.
AI-yhteenveto
"Sanna Marinin koulutus on hallintotieteiden maisteri Tampereen yliopistosta (2017), johon hän valmistui kandidaatiksi (2012) suoritettuaan ylioppilastutkinnon Pirkkalan yhteislukiosta vuonna 2004. Hänen pääaineensa oli kunta- ja aluejohtaminen ja sivuaineita hallinto- ja oikeustieteet, ja hänen pro gradu -tutkielmansa käsitteli poliittisen johtamisen ammattimaistumista.
Ylioppilas: Pirkkalan yhteislukio (2004)
Hallintotieteiden kandidaatti: Tampereen yliopisto (2012)
Hallintotieteiden maisteri: Tampereen yliopisto (2017)
Pääaine: Kunta- ja aluejohtaminen
Sivuaineet: Hallinto- ja oikeustieteet."
Vuonna 2013 Sanna Marin aloitti Tampereen valtuuston puheenjohtajana ja työn ohessa valmistui hallintotieteiden maisteriksi.
Toki moni muukin meistä on Marinin tavoin syntynyt köyhempään perheeseen ja opiskellut työn ohessa, jolloin opinnot ovat pitkittyneet, mutta työkokemus on tuonut uutta ja tärkeää näkemystä yhteisten asioiden saralla eli poliitikkona kaikkien, myös pienituloisten kansalaisten yhteisten asioiden hoitajana.
Muistaaksemme Marinin hallituksen aikana työllisyys hoidettiin pandemiasta riippumatta hyvin. Pienituloisilta ei leikattu. Sipilän hallituksen kiky-sopimuksia korjattiin ja ennen kaikkea pieni- ja keskituloisten ostovoimasta huolehdettiin.
Marinin hallituksen aikana ei varauduttu kalliisiin yksityisiin terveyspalveluihun, lähisairaaloissa saatiin julkisia perustuslain mukaisia terveyspalveluja ja meillä oli varaa ostaa suomalaisia tuotteita emme "temuttaneet".
Nyt Suomessa Orpon hallituksen aikana on EU-maiden pahin työttömyys, EU:n tarkkailuluokka odottaa ja työministerin (kokoomus) mukaan "työttömyystilanteen parantamiseen ei hopealuotia löydy", (HS 10.1.).
"Hopealuoti" kyllä löytyisi, jos talousasiantuntijoita kuultaisiin vanhan säilyttämisen sijaan.
Ei, en viittaa Marinin.
Marin oli kaupassa vain kesätöissä eikä saavuttanut kaupan kassan täyttä pätevyyttä tai osaamista.
Kaupan kassalla tarkoitan työtä, joka on käytännön läheinen ja jossa ei tarvita osaamista miljoonien arvoisten investointien arvioimiseen. Työ on myös sellainen, johon suurin osa ihmisistä pystyy.
Esittämäsi ajatus Marinista sopii kuitenkin hyvin koska Marin on saanut valtavasti kannattajia ja on ollut kesäkassana. Hänellä ei ole koulutusta eikä osaamista investointien rahoituksen arvioimiseen eikä hän ole sitä myöskään ehtinyt hankkia. Siitä huolimatta hän päätti tai oli ainakin mukana päättämässä miljardien rahankäytöstä.
Virkamiehet osaa, muttei saa päättää, poliitikot päättävät, mutteivät osaa.
Arvovalinnaksi kutsutaan päätöstä, jolla ei tavoiteta sitä hyvää, nitä halutaan ja joka on kaiken järjen vastainen.
Jotenkin huolestuttaa, ettei julkisella rahanköäytöllä ole vastuuta. Poliittinen vastuu ei toimi niin pitkään, kun kansanedustaja ymmärtää hankkia omalle alueelleen sillan tai terveysaseman.
Nigerialaisprinssi menee yhtä uskottavasta rahan lähteestä kuin Nordea pankki ja ääntä nopeampi juna putkessa saa rikkoa fysiikan lakeja kunhan asema luvataan omaan kuntaan.
Uros-areenan nimestä päätettävää pöytäkirjaa ei löydy.
Tampereelta löytyy julkisista lähteistä kaikki vuoteen 2019 asti ja 2021 alkaen.
UROS-sotku ei ole mairitteleva tamperelaiselle päätöksenteolle. Se on Tampereelle sama kuin Sunny Car Center Hämeenlinnalle.
Aina löytyy joku höynäytettävä poliitikko.
Donut Lab ja oheisfirmat, donitsimoottorit suoraan renkaisiin, noista vois jotain tullakin. Aika näyttää. Se niiden sähkömoottoripyörä on jo puheiden mukaan ostettavissa ja toimitusta luvataan muutaman kuukauden sisällä ostajille.
Jos se paljastuu testien ja purkajien toimesta ihan aidoksi jutuksi, ei se muukaan väittämä kaukana siitä ole, mitä mainostavat.
Lähinnä se akku on kiinnostavin, pitääkö speksit lähellekään paikkansa.
4kWh 10kg akulla, kesto 100 000 latauskertaa, pakkasta sietää -30 astetta tehon
heikkenemättä, lämpöä +100 astetta. Voi purkaa täysin ja ladata täyteen, varauskapasiteetti ei merkittävästi heikkene iän myötä. Jopa 5 minuutissa täyteen lataus, paloturvallinen. Ainekset siihen aika perusjutuista, mitään harvinaisia materiaaleja ei tarvita.
300kg tuollaista akkua auton rakenteissa antaa 120kWh kun näissä ostoskärryissä on tähän asti ollut n.35kWh. Donitsimoottorit vielä eturenkaisiin vetämään ja voimansiirtoa ei tarvita, auton kokonaispaino pitäisi pystyä puristamaan jopa 1300 kiloon, ehkä alle senkin. Hyvällä ilmanvastuskertoimella silloin puhutaan jo aika
pitkistä toimintamatkoista.
Olennaista on juuri se, valehteleeko yritys vai ei.
On ihan eri asia, jos yrituyksellä on hiukan keskiarvoa parempi akku vai ainutkertainen akku, joka mullistaa kaiken.
Jos asiantuntijat väittävät, ettei luvattua akkua ole olemassa ihan vain siksi, että se on mahdoton tehdä, niin kaupan kassan pitäisi kuunneella eikä päätellä mäyräkoiran hinnan ja lottorivin perusteella tietävänsä paremmin.