Joko on kasassa ja rahoitus selvillä?
Halukkaiden koalitio Grönlannin puolustamiseksi
Anonyymi-ap
14188
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Grönlannissa ei pahimmassakaan tapauksessa ole luvassa sellaista kansanmurhaa, mitä Putin tekee Ukrainalle.
Siispä jatketaan samalla vanhalla tiellä ja pysäytetään Venäjän harjoittama ukrainalaisten kansanmurha. Se tulee oikeasti PYSÄYTTÄÄ. Grönlannin suhteen voimme vain vähän nurista.
Ukrainan väkiluku on yli 650 kertainen grönlantiin verrattuna, joten ei USA samansuuruusluokan kansanmurhaa Grönlannissa varmaankaan sillä perusteella saa aikaan.
Eurooppalaiset ei saa edes rötösteleviä kehitysmaalaisia kuriin ja karkotettua.
Eurooppalaisilla ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia USAn ammattiarmeijaa vastaan.
Nato tulee tiensäpäähän vuoden sisällä .
Naton tehtävä on ollut toimia täytteenä että sotilaallista tyhjiötä missään Natomaassa ei pääse syntymään .
Yhteisvelalla todennäköisesti hoidetaan. Ainakin Suomi pyrkii hoitamaan puolustus- ja hyökkäysmenot velkarahalla.
Ja Suomi etunenässä ottamassa lisää lainaa....
Kyllä yksi Suomi saadaan hävitettyä kartalta tällä Kokoomus menolla
"Naton tehtävä on ollut toimia täytteenä että sotilaallista tyhjiötä missään Natomaassa ei pääse syntymään ."
Nato-suomeen syntyi hetkessä sotilaallinen TYHJÄPÄISYYS.
STUPIDO STUPIDO STUPIDO
Laitetaanpa nyt vähän jäitä hattuun, vaikka sitten sitä Grönlannin ikijäätä.
Mitä Trumpin suurista suunnitelmista lopultakaan on toteutukseen asti päässyt?
Odotan yhä aurinkorasvapurkin ja rantatuolin kanssa sitä Gazan Rivieran toteutumista.
Jäitä hattuun, kun on saatu Trump ensin kovalla propagandavyörytyksellä uskomaan, että Grönlannin jäätiköt varmasti sulavat ja että Kiina tai Venäjä muodostaisivat todellisen uhan arktisella alueella vetämällä suorat yhtäläisyysmerkit Ukrainasta sinne. Huhheijaa, ketkähän tässä oikeasti sekaisin ovat?
Häkkänen on ostanut jo uuden talvipuvun. Jos lähtö tulee.
Ruotsissakin on paljon mineraaleja.
Milloin Ne ryövätään😃
Autonominen saari,,no höh,,ketä kiinnostaa,pitäköön Trumpin sen
USA:lla itsellään on menneisyys vanhana Ison-Britannian siirtomaana, josta asemasta se pääsi vasta itsenäistyttyään 1776. Tästä syystä USA on perinteisesti suhtautunut negatiivisesti siirtomaiden hankkimiseen merien takaa. Maa toki levittää taloutensa vaikutusvaltaa ja pitää molempia Amerikan mantereita takapihanaan, mutta olemassa olevien itsenäisten valtioiden itsenäisyyttä USA ei lähtökohtaisesti pyri kiistämään.
"Monroen oppi" (1823) heijastelee noita tuntoja. Sen mukaan Euroopan siirtomaavallat eivät saa perustaa uusia siirtokuntia Amerikkaan eikä sekaantua läntisen pallonpuoliskon itsenäisten valtioiden asioihin, vastineeksi Yhdysvaltain pysyessä erossa Euroopan politiikasta, 1800-luvun alussa Euroopan suurvaltojen imperialismi ja siirtomaiden hankkiminen ei ollut suinkaan ohitse, ja tämän nuori USA näki yhä itselleenkin uhkana.
Tätä taustaa vasten olen varma, että USA ei kaavaile Grönlannista 51. osavaltiota. Todennäköisesti itsenäiselle Grönlannille tarjotaan samantapaista asemaa kuin on Tyynenmeren valtioilla Palaulla ja Mikronesialla. Nämä ovat sopineet, että jos tiukka paikka tulee, amerikkalaiset sotilaat ovat ne ainoat, joita saarivaltioiden alueella tullaan sallimaan. Normaalioloissa näitä ei siellä kuitenkaan pidetä. Sopimusta vastaan USA maksaa Tyynenmeren valtiolle tietyn summan vuosittain. Eräänlainen win-win siis, eivätkä kyseiset maat ole järjestelystä hirveästi napisseet, kun heidän elinkeinovalikoimansa on muutenkin kovin rajoitettu.