Suomi tuhon tiellä

Suomen ulkopolitiikkaa on viime vuosina johdettu pelolla, paniikilla ja laumamentaliteetilla. Se, mitä meille myytiin “historiallisena turvallisuusratkaisuna”, näyttää yhä enemmän strategiselta romahdukselta, jonka lasku on vasta tulossa maksuun.

NATO-jäsenyys ajettiin läpi hätäpäissä Venäjä-pelkoon vedoten. Päätös tehtiin ennennäkemättömällä kiireellä, ilman kansanäänestystä ja ilman aitoa, avointa keskustelua vaihtoehdoista. Kriittiset äänet vaiennettiin leimaamalla ne vastuuttomiksi tai jopa vaarallisiksi. Demokratia sivuutettiin, koska “nyt ei ole aikaa keskustella”.

Nyt nähdään, mihin tuo kiire johti.

NATO ei ole mikään automaattinen turvatakuu. Se on sotilasliitto, joka nojaa lähes täysin Yhdysvaltojen voimaan ja tahtoon. Ja juuri Yhdysvallat on osoittautunut kaikkea muuta kuin vakaaksi, luotettavaksi tai moraalisesti johdonmukaiseksi liittolaiseksi. Maa, joka vaihtaa ulkopoliittisen suuntansa vaalikausittain, ei ole turvan perusta – se on riski.

DCA-sopimus kruunasi tämän kehityksen. Suomi luovutti osan suvereniteetistaan vieraan vallan sotilaalliselle läsnäololle ilman, että kansalta koskaan kysyttiin mielipidettä. Sopimus hyväksyttiin lähes huomaamatta, vaikka sen seuraukset voivat olla mittavat – Suomi muuttui isäntämaasta alustaksi, etulinjan varastoksi ja mahdolliseksi kohteeksi.

Vuosia meille myös vakuuteltiin, että Euroopan unioni ja “läntinen arvoyhteisö” pitävät huolen Suomesta. Todellisuudessa EU on hajanainen, byrokraattinen ja turvallisuuspoliittisesti hampaaton rakenne, joka ei pysty puolustamaan itseään – saati pieniä jäsenmaitaan. Taloudellisesti unioni on osoittautunut Suomelle raskaaksi taakaksi aikana, jolloin oma kansantalous horjuu.

Ja kaiken tämän päälle Suomi katkaisi suhteensa Venäjään lähes täydellisesti. Riippumatta mielipiteistä tai moraalisista kannoista, tämä oli Suomelle taloudellinen omaan polveen ampuminen. Kauppa, energia, logistiikka ja rajaseudut kärsivät, eikä tilalle ole tullut mitään vastaavaa. Päätös tehtiin ideologisella kiihkolla, ei kylmällä talous- ja turvallisuusanalyysillä.

Lopputulos on yksinkertaisesti karu. Suomi on sitonut kohtalonsa Yhdysvaltoihin, Natoon ja Euroopan unioniin samaan aikaan, kun kaikki nämä rakenteet rakoilevat. Oma liikkumavara on kaventunut, diplomatia romutettu ja puolueettomuuden tuoma turva heitetty romukoppaan ilman varasuunnitelmaa.

Suomesta tehtiin pelinappula suurvaltakamppailussa – vapaaehtoisesti ja ilman pakkoa.

Tämä ei ole jälkiviisautta. Tämä on se keskustelu, joka olisi pitänyt käydä ennen päätöksiä. Ulkopolitiikan tehtävä ei ole seurata massahysteriaa tai miellyttää liittolaisia, vaan turvata kansakunnan tulevaisuus. Tässä tehtävässä on epäonnistuttu vakavasti.

Nyt lukijana voisit hetkeksi pysähtyä ja kysyä itseltäsi – Kuinka kauan haluat maksaa muiden sodista, muiden virheistä ja muiden valtapyrkimyksistä – ennen kuin hinta käy sietämättömäksi?

Päätoimittaja Samuel Gryning 13.1.2026