Helsingissä maahanmuuttajataustaisen väestön osuus on erittäin suuri esimerkiksi Vuosaaressa (Mogadishu avenue), kun taas esimerkiksi Ullanlinnassa ja Pakilassa osuus jää hyvin pieneksi.
"– Kun Merilahden (Vuosaari) koulun alueella ulkomaalaistaustaisten alle 16-vuotiaiden osuus on noussut vuoden 1990 noin 5 prosentista vuoden 2023 yli 60 prosenttiin – eli osuus on 12-kertaistunut 30 vuodessa – Tehtaankadun koulun alueella osuus on pysynyt alle 10 prosentissa koko ajanjakson 1990–2023 ajan, tutkimuksessa todetaan.
– Kun vuosina 1990 ja 1991 Tehtaankadun koulun alueella ulkomaalaistaustaisia oli jopa enemmän kuin Merilahden alueella, niin vuonna 2023 osuus on noin 10-kertainen Merilahden koulun alueella kuin Tehtaankadun koulun alueella."
Näin se väestö vaihtuu, kas kummaa.
Näin väestö on muuttunut Helsingissä - Vuosaari ja Ullanlinna ääripäissä
12
123
Vastaukset
- Anonyymi00001
Pahalta näyttää.
- Anonyymi00002
o
- - - - Helsinki ja sen lähialueet -on Suomen paras - RAKÄLÄ -
Asukit voi -KIITTÄÄ- RÄKÄLÄSTÄ- SDP +LaitaVasemmistoa ja MYRKYN-Vihreitä -!
o - Anonyymi00003
Anonyymi00002 kirjoitti:
o
- - - - Helsinki ja sen lähialueet -on Suomen paras - RAKÄLÄ -
Asukit voi -KIITTÄÄ- RÄKÄLÄSTÄ- SDP LaitaVasemmistoa ja MYRKYN-Vihreitä -!
oPersut hommasivat haittamaahanmuuttajat koska ilman heitä persuilla ei olisi kannatusta.
- Anonyymi00004
Anonyymi00003 kirjoitti:
Persut hommasivat haittamaahanmuuttajat koska ilman heitä persuilla ei olisi kannatusta.
Miksi munaat itsesi?
No, ÄO:si on heikko.
- Anonyymi00005
Meri-Rastila täynnä musseja.
- Anonyymi00006
Kontula jne.
- Anonyymi00007
Itä-Helsinki islamisoituu.
- Anonyymi00009
Nykyään islam on saastuttanut kaikki kaupunginosat, koska vasemmiston mielestä segregaation torjumiseksi kaikkien kaupunkilaisten tulee kärsiä islamin haitoista.
- Anonyymi00011
Anonyymi00009 kirjoitti:
Nykyään islam on saastuttanut kaikki kaupunginosat, koska vasemmiston mielestä segregaation torjumiseksi kaikkien kaupunkilaisten tulee kärsiä islamin haitoista.
Islam ei ole vasemmistolaiselle haitta, vaan potentiaalinen äänestäjä.
- Anonyymi00008
Ullanlinnassa ei paljon kaapusakkia näy.
- Anonyymi00010
Ullanlinna on siistiä aluetta.
- Anonyymi00012
Vuosaari on muuten malli esimerkki miten paljon vasurit saavat kannatusta maahan muuttaneilta, työttömiltä ja muilta kelan kanssa asioivista. Heidän yhteis kannatus lähes 70%
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1735004- 151610
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621585Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211451Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91273Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.931046Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit481036Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249297932- 179896
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu279757