Minä puhun aina punakapinasta. Se oli punaisten aloittama kapina Suomen hallitusta (senaattia) vastaan.
Hyvä asia, että punaiset hävisivät, huono asia oli valkoisten kosto ja vankien näännyttäminen vankileireillä. Katsoo minkälaisten lasien läpi vain, niin onhan kyseessä vapaussota. Onneksi ollaan itsenäisiä Neuvostoliitosta.
Vuodet 1941-1945 olivat toista maailmansotaa jo. Vapaussota käytiin v. 1918. Suomi itsenäistyi 1917 vuoden loppupuolella. Punikit alkoivat kapinoimaan v. 1918 alkupuolella, jonka vuoksi valkoiset nousivat vastustamaan itsenäisen isänmaan menetystä. Onneksi. Punikkienkin ja heidän jälkeläistensäkin onneksi.
Venäjän bolsevikit Lenin johdolla allekirjoittivat itsenäisyysjulistuksen vain todellisuudessa väliaikaiseksi asiakirjaksi. Punaisten kapinaa tukemalla heillä oli tarkoitus voittaa ja sitten mitätöidä sopimus ja ottaa Suomi Neuvosto-Venäjän helmaan. Ei mitään Leninin armeliaisuutta vaan silkkaa kaappaustaktiikkaa.
Lenin ja Stalin olivat suomensyöjiä molemmat. Juuri he agitoivat SDPn rähinäsiiven (myöhemmin kommunistit) mukaan Venäjän bolsevikki vallankumoukseen. Toki tavalliset köyhät houkuteltiin aseisiin parempien elinolojen lupauksilla. Eiväthän köyhät olisi lähteneet joukolla aseisiin johonkin bolsevikki vallankumoukseen vetoamalla. Lenin ja Stalin lupasivat bolsevikki vallankumoukseen ryhtymiseksi aseita Venäjältä. Heti, kun aseet tulivat Helsinkiin, Hakaniemin työväentalon torniin sytytettiin punainen lyhty vallankumouksen alkamisen merkiksi 27.1.1918. Toki punaiset olivat aloittaneet aseellisen terrorin johtajiensa ohjeistuksella varakkaita tai varakkaiksi oletettuja kohtaan. Heitä murhattiin ja ryöstömurhattiin julmasti Venäjän bolsevikkien esimerkin mukaisesti.
Venäjällä näimme, ettei bolsevikeilla ollut aikomustakaan parantaa köyhien asemaa ja elinoloja. Oli punaistenkin onni, kun valkoiset voittivat. Muutoin seuraamukset olisivat olleet moninverroin julmemmat Stalinin kynsissä. Voikin sanoa MAALAISLIITTO nykyinen KESKUSTA vastaan punaiset silloin.
On KESKUSTAA parikin kertaa, kaikilla täytyy olla, myös tovereilla
Anonyymi-ap
2
82
Vastaukset
- Anonyymi00001
Poistakaa aloitus koska se ei sisällä lainkaan palstan aiheeseen liittyvää asiaa vaan on persualoittajansa silkkaa persutrollaamista.
- Anonyymi00002
Kun eduskunnan paikkajakoja katsoo silloin, niin vielä enemmän kuin "Keskusta" (Maalaisliitto 26 paikkaa) vastaan vasemmisto sisällissodassa oli "Kokoomus" (Suomalainen puolue 32 paikkaa ja osa Nuorsuomalaisten "pääskyset") vastaan vasemmisto.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1674950Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621565- 121529
Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211421Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91163Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.951037Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit42977Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249298925- 153827
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu279747