Nouseeko oma eko vanhusten kustannuksella.

Eräs valtuutettu on tehnyt valituksen E-P:n hyvinvointialueen päätöksestä lakkauttaa toimipisteitä alueeltaan. Päätös koskee myös Ilmajokea, vuodeosasto lopetetaan.
Valitus koskee mahdollista muotovirhettä. Seurasin kokouksen kulkua, se oli epäilemättä epäselvä. Kokouksen puheenjohtaja ei ollut tehtäviensä tasalla. Viimeistään siinä vaiheessa kun pöydän takana avustaja ollut Tommi Niemi vihjasi puheenjohtajalle, että pitäisi hyväksyä äänestysjärjestys, kuulijalle selvisi, että puheenjohtaja on ulkona kuin lumiukko.
En tiedä onko virhettä tapahtunut vai ei, sen ratkaisee oikeusistuin.
Demokraattinen päätöksenteko ei ole oikeus. Vallan kolmijako-oppi lainsäädäntö-, toimeenpano-, ja tuomiovalta ovat erillisiä toisitaan riippumattomia.
Tässä kyseisessä tapauksessa toimeenpanovalta siirtyy tuomioistuimelle. Päätös tulee aikanaan.
Ilmajokinen vanhus makaa hoitolaitoksessa Kauhajoella, etäisyyttä kotiin on jonkin verran. Omaiset eivät voi liian usein käydä tervehtimässä.
Mitä valitus hyödyttää vanhusta kun mitään ei tapahdu. Valittajallakaan ei ole mitään esitystä mitä pitäisi tehdä. Valittaja hakee julkisuutta. Ei ole hänen taustaryhmälläkään mitään esitystä muuta kuin säästää. Valtionvelka on liian suuri kertoo hänen ns. esimiehensä Helsingissä tietämättä Kauhajoella makaavasta vahuksesta yhtään mitään.
Tosiasiassa meillä on petetty hoitolupaus, sen tietävät vain ne jotka asian ovat kohdallaan kokeneet todeksi.
36605
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Tärkeintä on molottaa. Eipä ole esittänyt valittaja mitään parempia säästötapoja. Kotikunnassakin molottaa säästöistä, mutta siltä jokaisesta säästöehdotukseta valittaa. Tyhjä pää tyhjät ideat.

Äänestä
  • Poliittinen agenda perustuu kolmen tonnin vessoihin.

    2Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Poliittinen agenda perustuu kolmen tonnin vessoihin.

    Kylläpäs kepulit ulisoo komiasti

    5Äänestä

  • Hienoa että Ahtikin myöntää että säästökohde on huono ja väärä.
    Eikös se on niiden viranhaltijoiden tehtävä esittää ja etsiä säästöjä? Niille maksetaan jopa 18000e/kk siitä hyvästä.
    Hienoa että Hannu laittoi luun kurkkuun hyvänvointialueenkin laittomalle päätökselle.
    Respct!

    9Äänestä

Oheinen kirjoitus sisältää useita virheellisiä väitteitä.

Ensinnäkin on virheellistä väittää, että asian ratkaisee tuomioistuin. Hyvinvointialueen hallitus on valituksen johdosta päättänyt, ettei päätöstä panna täytäntöön ja että asia palautetaan aluevaltuustolle, koska päätöksenteossa on todettu virheitä. Kyse ei siis ole oikeusprosessista vaan hyvinvointialueen omasta lainmukaisuusvalvonnasta.

Toiseksi väite, että toimeenpanovalta olisi siirtynyt tuomioistuimelle, ei pidä paikkaansa. Kun aluehallitus toteaa menettelyvirheen ja palauttaa asian valtuustolle, valitus raukeaa ja asia käsitellään uudelleen demokraattisessa päätöksenteossa.

Myös väitteet siitä, että valittaja ei ajaisi mitään, hakisi vain julkisuutta tai ettei valituksesta olisi hyötyä, ovat perusteettomia. Valitus on nimenomaan keino turvata kuntalaisten oikeus lainmukaiseen päätöksentekoon. Valittajan tehtävä ei ole esittää säästötoimia, vaan huolehtia siitä, että päätökset syntyvät oikein ja lain mukaisesti.

Valitus on siis täyttänyt tarkoituksensa: virheellinen menettely on tunnistettu ja asia palautuu uudelleen käsiteltäväksi. Kiitos Hannulle ja kaikille muillekin jotka puolustavat Ilmajoen asukkaiden etua!

7Äänestä

Hannu on toiminut juuri niin kuin luottamushenkilön kuuluu toimia: puuttunut virheelliseen menettelyyn ja puolustanut kuntalaisten oikeutta lainmukaiseen päätöksentekoon.
Valituksen ansiosta virheellinen menettely on tunnustettu.
Tästä kuuluu antaa kiitos, ei moitetta.

2Äänestä

Oma ego nousee mollaamalla kuntalaisten etua ajavaa. On Ahti taas noussut väärällä jalalla.

Äänestä

Ilmajoen kunnanhallituksen lakisääteisenä tehtävänä on valvoa kunnan etua.
Miksi Ilmajoen kunnanhallitus ei puuttunut hyvinvointialueen päätöksenteossa todettuihin menettelyvirheisiin, jotka koskivat suoraan Ilmajoen kunnan ja sen asukkaiden etua, vaan antoi asian jäädä yksittäisen valtuutetun valituksen varaan?

Pitääkö kunnanhallitus omaa toimintaansa tässä asiassa kuntalain mukaisena, ja mihin konkreettisiin toimiin se aikoo ryhtyä jatkossa varmistaakseen, ettei kunnan edun valvonta jää vastaavissa tilanteissa yksittäisten henkilöiden vastuulle?

3Äänestä
  • Hyvä kysymys. Tähän varmasti puuttuu myös tarkastuslautakunta :-)

    1Äänestä

Tiedämme ettei tarkistuslautakunta puutu. Eikä se mitään merkkaisi vaikka sattuisi puuttumaankin.

Äänestä

On varmaan kaikille selvää että tarkastuslautakunta on kumileimasin.

1Äänestä

Jos kuntalaisia on uskominen, ilman muuta pitää lopettaa koko sote-keskus arvauskeskuksineen

Äänestä

Täälä se jaksaa taas ittiänsä kehua.

Äänestä
  • Ei varmaan tarvitse itseään kehua, kyllä kuntalaisilta on kiitosta tullut hänelle ihan aiheesta.
    Jännä kuinka se kepusossuja ottaa päähän. "Väärä" henkilö teki valituksen, ei niitä kiinnosta yhtään miten ilmajokisia vanhuksia hoidetaan jatkossa.
    Kiitos Hannu!

    2Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ei varmaan tarvitse itseään kehua, kyllä kuntalaisilta on kiitosta tullut hänelle ihan aiheesta.
    Jännä kuinka se kepusossuja ottaa päähän. "Väärä" henkilö teki valituksen, ei niitä kiinnosta yhtään miten ilmajokisia vanhuksia hoidetaan jatkossa.
    Kiitos Hannu!

    Ole hyvä hanu😂

    Äänestä

Ihmeen hiljaa on olleet ne muut kunnan edustajat, olisivat luovuttaneet alkumetreillä.
Ennen vaaleja olivat kovasti äänessä.

Äänestä
  • Tästä taas linkkiä kiitos, mitä muut on ennen vaaleja sanoneet ja kirjoittaneet, kiitos.

    Äänestä


  • Onhan ääniharavat nyt jo kahdestaan keskustelleet siitä että onpa ihanaa että saadaan asia uudestaan päättää.
    Mitään eivät asialle tehneet, heille olisi kelvannut vuodeosaston lopettaminen.

    2Äänestä

Ei kelpaa. Tarkoitin tietysti muiden ilmajokisten ehdokkaitten sanomisia tai kirjoituksia. Niistä dataa kiitos.

Äänestä

Onko tosiaan niin että aluevaltuuston puheenjohtaja ei hallitse kokoustekniikkaa. Olisko aihetta etsiä uusi puheenjohtaja.

Äänestä
  • Hanu olis hyvä.

    Äänestä

Vara-alue valtuutettu.

Äänestä

Omaishoitajana näkee ja kokee käytännön todellisuuden mistä hyvinvointialueen hillotolppien dollarihymyt ovat vieraantuneet täysin.

Äänestä

Miksi keskustalaiset ja sosiaalidemokraatit vihaavat vanhuksia?

4Äänestä

Miksi Ilmajoen kunnanhallitus, joka tehtävä on kunnan ja kuntalaisten edun ajaminen, ei tehnyt asiasta valitusta?

Käytännössä valituksen tekemättä jättäminen johti siihen, että vastuu lainvastaisen päätöksen haastamisesta jäi yksittäisille kuntalaisille. Tämä herättää perustellusti kysymyksen siitä, täyttikö kunnanhallitus velvollisuutensa puolustaa kuntalaisten etua riittävän aktiivisesti.

Juuri tästä syystä Hannu Akkasen tekemä valitus korostuu: kun kunta ei käyttänyt sille kuuluvaa mahdollisuutta puolustaa ilmajokisia oikeusteitse, yksittäinen kuntalainen joutui toimimaan oikeusvaltion viimeisenä turvaverkkona. Tämä ei ole ihannetilanne, mutta osoittaa, miksi kansalaisaktiivisuus ja valitusoikeus ovat välttämättömiä.

9Äänestä
  • Jaa

    Äänestä

Pitääkö kunnanhallitus omaa toimintaansa tässä asiassa kuntalain mukaisena, ja mihin konkreettisiin toimiin se aikoo ryhtyä jatkossa varmistaakseen, ettei kunnan edun valvonta jää vastaavissa tilanteissa yksittäisten henkilöiden vastuulle?

7Äänestä
  • Kunnanhallituksen lakiin perustuva velvollisuus valvoa kunnan etua tarkoittaa, että sen on aktiivisesti puututtava tilanteeseen, jos vuodeosaston lopettamispäätöksen havaitaan syntyneen lainvastaisella tavalla.

    1. Selvitetään lainvastaisuuden laatu

    Kunnanhallituksen on ensin huolellisesti selvitettävä:
    Mikä säädös on rikottu (esim. hallintolaki, kuntalaki, toimivaltasäännökset, esteellisyys, puutteellinen kuuleminen, virheellinen valmistelu).
    Onko kyse menettelyvirheestä, toimivallan ylityksestä vai sisällöllisestä lainvastaisuudesta.
    Onko kunta asianosainen päätöksessä (esim. palvelujen saatavuus, sopimukset, kiinteistöt, henkilöstö).
    Tämä selvitys kuuluu nimenomaan kunnanhallituksen tehtäviin.

    2. Jos päätös on hyvinvointialueen tekemä
    Vuodeosastot kuuluvat pääsääntöisesti hyvinvointialueen järjestämisvastuulle, mutta kunnanhallituksen velvollisuus ei poistu, jos kunnan etu vaarantuu.
    Kunnanhallituksen tulee tällöin:
    a) Vaikuttaa päätöksentekoon
    Antaa virallinen lausunto hyvinvointialueelle.
    Vaikuttaa hyvinvointialueen toimielimiin (esim. aluevaltuuston tai -hallituksen jäsenten kautta).

    b) Hakea muutosta päätökseen
    Jos kunta on asianosainen:
    Tehdä oikaisuvaatimus, jos se on mahdollista.
    Valittaa hallinto-oikeuteen (kunnallis- tai hallintovalitus).
    Tarvittaessa hakea täytäntöönpanokieltoa.

    Tämä on nimenomaan kunnanhallituksen vastuulla – ei yksittäisten valtuutettujen.

    Kunnanhallitus ei saa jäädä passiiviseksi

    Oikeuskäytännössä ja laillisuusvalvonnassa on korostettu, että,
    kunnanhallituksen passiivisuus selvästi lainvastaisen päätöksen edessä voi itsessään olla virkavelvollisuuden laiminlyönti.

    Jos kunnanhallitus:
    tietää päätöksen olevan lainvastainen mutta ei reagoi,
    se voi rikkoa kuntalain 39 §:ssä säädettyä velvollisuuttaan.

    Tarkastuslautakunnan tulisi valvoa kunnan toimintaa.

    Äänestä

"Jos kunnanhallitus:
-tietää päätöksen olevan lainvastainen mutta ei reagoi,
se voi rikkoa kuntalain 39 §:ssä säädettyä velvollisuuttaan."
Puheenjohtajan rooli?
Kunnanjohtajan rooli?

Äänestä

On kunnanhallitus reagoinut. Puheenjohtaja teki somevideon ja varapuheenjohtaja kirjoitti hoitajia mielistelevän kirjoituksen paikallissanomiin.
Eikö se riitä?

Äänestä

Ylähuoneessa asiasta oli sivulauseessa mainittu.

Äänestä

Tarkastuslautakunta kiittää ja kuittaa... Kun ei tiedetä mitä pitäisi tehdä, niin ollaan tekemättä, näin on aina ennenkin toimittu.

Äänestä

Kouluverkkoasia ei etene, paikallissanomissa moitittiin ankarasti kunnan hallintoa.
Tarkastuslautakunnalla olisi selvitettävää. Parakkivuokrat juoksee, verot nousee mutta valmista ei tule.

Äänestä

Ikävä kyllä, nimenomaan mukavilta vaikuttavat poliitikot ovat usein pahimpia pyrkyreitä ja maansa myyjiä, ihmisiä vailla omaatuntoa ja aitoa rakkautta omaan kuntaan.

Äänestä
  • Hyvin kuvaa hanua, pelkkää oman kyvyttömyyden ulinaa. Kukaan todellinen päättäjä ei ota tätä tyyppiä vakavasti ja miksi ottaisikaan?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Eräs valtuutettu on tehnyt valituksen E-P:n hyvinvointialueen päätöksestä lakkauttaa toimipisteitä alueeltaan. Päätös koskee myös Ilmajokea, vuodeosasto lopetetaan.
Valitus koskee mahdollista muotovirhettä. Seurasin kokouksen kulkua, se oli epäilemättä epäselvä. Kokouksen puheenjohtaja ei ollut tehtäviensä tasalla. Viimeistään siinä vaiheessa kun pöydän takana avustaja ollut Tommi Niemi vihjasi puheenjohtajalle, että pitäisi hyväksyä äänestysjärjestys, kuulijalle selvisi, että puheenjohtaja on ulkona kuin lumiukko.
En tiedä onko virhettä tapahtunut vai ei, sen ratkaisee oikeusistuin.
Demokraattinen päätöksenteko ei ole oikeus. Vallan kolmijako-oppi lainsäädäntö-, toimeenpano-, ja tuomiovalta ovat erillisiä toisitaan riippumattomia.
Tässä kyseisessä tapauksessa toimeenpanovalta siirtyy tuomioistuimelle. Päätös tulee aikanaan.
Ilmajokinen vanhus makaa hoitolaitoksessa Kauhajoella, etäisyyttä kotiin on jonkin verran. Omaiset eivät voi liian usein käydä tervehtimässä.
Mitä valitus hyödyttää vanhusta kun mitään ei tapahdu. Valittajallakaan ei ole mitään esitystä mitä pitäisi tehdä. Valittaja hakee julkisuutta. Ei ole hänen taustaryhmälläkään mitään esitystä muuta kuin säästää. Valtionvelka on liian suuri kertoo hänen ns. esimiehensä Helsingissä tietämättä Kauhajoella makaavasta vahuksesta yhtään mitään.
Tosiasiassa meillä on petetty hoitolupaus, sen tietävät vain ne jotka asian ovat kohdallaan kokeneet todeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu