Suomi voitaisiin myydä USAlle

Olisimme velattomia ja putin ruikulit housuissa. USAn armeija hoitaisi puolustuksen ydinaseineen. Kannattaisi harkita.
15191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Ei onnistu!

Jenkit ovat jo saaneet kaiken haluamansa ilmaiseksi!

Äänestä
  • Nimenomaan

    Äänestä

Mitä usa tekee persaukisella maalla, millä ei ole kuin velkaa ja hölmöläisiä?

Äänestä
  • Parempi tää on kuin Grönlanti.

    Äänestä

Hyvä idea, aattele kun kruisataan V8 möyryten kesäisellä kadulla, bensa on halpaa.

Äänestä

Suomi on jo myyty USA:lle. Et näköjään seuraa asioita.

Äänestä
  • Salaliittouskovaiset uskovat ja kuvittelevat tuollaista. Heidän kuvitelmansa ei kuitenkaan tarkoita sitä, että asia olisi tosi.

    Äänestä

Emme halua olla osa venäjän diktatuuria, mutta emme myöskään osa Trumpin diktatuuria. Kaikki lähinnä varmaan odottavat, että Trumpin aikakausi tulee päätökseen.

Äänestä
  • Trumpushka on jo ilmoittanut, ettei amerikkalaisten enää tarvitse äänestää.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Trumpushka on jo ilmoittanut, ettei amerikkalaisten enää tarvitse äänestää.

    Mikäs sen parempaa tyhmälle kansalle. Jää turha erimielisyys ja suunsoitto pois. Asia kun vaan on niin että suutarin kannattaa pysyä lestissään ja ajattelemista vaativat asiat hoitaa ne joilla on niihin tarvittavat eväät.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Mikäs sen parempaa tyhmälle kansalle. Jää turha erimielisyys ja suunsoitto pois. Asia kun vaan on niin että suutarin kannattaa pysyä lestissään ja ajattelemista vaativat asiat hoitaa ne joilla on niihin tarvittavat eväät.

    No ainakaan Trumpushkalla ei siihen ajatteluun ole minkäänlaisia eväitä.

    Äänestä

” Suomi voitaisiin myydä USAlle”

Venäjän Tiltuille tyypillisiä -isi- verbejä asioista, mitä he ehkä toivoisivat, mutta mitkä eivät toteudu koskaan!

Äänestä

Yhdysvallat tekisi Suomesta ydinaseillaan puskurivyöhykkeen, suojaamaan Ruotsia ja Norjaa Venäjän hyökkäykseltä.

Suomalaiset pakkosiirrettäis Alaskaan makkimonttuja kaivamaan ja Ruotsiin Maraboulle suklaa linjastolle.

Äänestä

Suomi kierretään kaukaa, sellaista diiliä ei pysty enää tekemään, Anoa lainaten, kaikki on pilattu.

Äänestä
  • Onhan Grönlanti aivan eri kuin Suomi. BKT eri luokkaa, ei työttömiä ei edes työttömyyskassaa tarvita. Vai johtuisko tuo täystyöllisyys siitä kun kassaa ei ole!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olisimme velattomia ja putin ruikulit housuissa. USAn armeija hoitaisi puolustuksen ydinaseineen. Kannattaisi harkita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu