Suomi on UUSSUOMETTUNUT ja vapaaehtoisesti.

Suomettumisesta meitä syytettiin neuvostoaikana, jos olimme oli se ihan itse aiheutettu tila hävityn sodan vuoksi.
Suurin valtiomiehemme Kekkonen kykeni luotsaamaan meidät sinä aikana ja kykeni nostamaan maamme hyvinvointivaltioksi pitämällä kokoomuksen poissa vallasta.

Nyt nuolemme jenkin takapuolta ihan omasta tahdostamme, käännämme vain NY tai LA lippiksen lipan taaksepäin ja lurps, lurps.

Valtiojohtomme ulkopolitiikan surkeus paljastui heti seinähullun Trumpin toimien edessä vaikenemisena ja selittelynä. Kun Orpolta kysyttiin tuomitseeko hän tuon hullun toimia, alkoi tarina Venäjä sitä Venäjä tätä ?

Valtonen lupasi eilen pitää kielensä edelleen jenkin anuksessa.

Stubb vaikenee ainakin kahdella kielellä ja tekeytyy kuolleeksi.
168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Juuri näin ! Kokoomuksella on tuskanhiki kun Trump sössi kaiken.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomettumisesta meitä syytettiin neuvostoaikana, jos olimme oli se ihan itse aiheutettu tila hävityn sodan vuoksi.
Suurin valtiomiehemme Kekkonen kykeni luotsaamaan meidät sinä aikana ja kykeni nostamaan maamme hyvinvointivaltioksi pitämällä kokoomuksen poissa vallasta.

Nyt nuolemme jenkin takapuolta ihan omasta tahdostamme, käännämme vain NY tai LA lippiksen lipan taaksepäin ja lurps, lurps.

Valtiojohtomme ulkopolitiikan surkeus paljastui heti seinähullun Trumpin toimien edessä vaikenemisena ja selittelynä. Kun Orpolta kysyttiin tuomitseeko hän tuon hullun toimia, alkoi tarina Venäjä sitä Venäjä tätä ?

Valtonen lupasi eilen pitää kielensä edelleen jenkin anuksessa.

Stubb vaikenee ainakin kahdella kielellä ja tekeytyy kuolleeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu