Omituinen ohje !

Anonyymi-ap

Terveyteen jo vaikuttaa seuraavanlainen tapahtumien kulku: Netin keskustelussa vastapuoli haluaa sinun todistavan henkilöllisuutesi kuvaamalla omalla kännykällä omia kasvojaan ja ja vielä liikuttavan kuvatessa päätään, niin että vastapuoli tunnistaa sinut varmasti oikeaksi henkilöksi! Melkein menee huvin puolelle, mutta se myös kiukuttaa ja ärsyttää! Miksi? SYY Minä olen elämässäni käyttänyt kännykkää vain puhelimena - en koskaan muussa käytössä. En ole sillä ottanut koskaan yhtään kuvaa. Olen valokuvannut vain kohtuullisen hyvällä kmeralla - luontokuvausta noin 50 vuotta. Naurettava ja muutenkin häpeällinen vaatimus. On kuin kyseinen henkilö olisi apukoulun käynyt ja kovan yrityksen jälkeen oppinut kuvaamaankin kännykällään. Ja olettaa, että kaikki muut ovat samanlaisia - valokuvailevat kännykällä. Tuollaisen vaatimuksen esittäjä alittaa kaikki kohtuullisuuden osaamisen ja älykkyyden vaatimustason TAI tekee tuollaista kiusantekomielessä. Minä sanoisin, tuollainen on apukoululaisen ajattelutapa ei tavallinen ihminen noin ajattele . Ihmiset ovat yleensö paljon viisaampia!

3

79

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Eihän tuollaiseen tarvitse lähteä mukaan. Seuransa voi ja saa valita.

    • Anonyymi00002

      Naamakuvia voidaan käyttää hyvin hämäriin tarkoituksiin netin syövereissä.

    • Anonyymi00003

      Itse en laittaisi itsestäni yhtään kuvaa nettiin.
      Netti on kavala maailma, siellähän voidaan pyytää jos vaikka mitä.
      Rikollisiakin riittää kaikissa tarkoituksissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      220
      3279
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      58
      2776
    3. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      17
      2419
    4. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      19
      2396
    5. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      63
      1869
    6. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      84
      1830
    7. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      40
      1802
    8. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      16
      1779
    9. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      84
      1622
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      65
      945
    Aihe