Trump on kuitenkin kaikkien aikojen rauhan-, valtio- ja talousmies. Trump ansaitsisi jonkun arvokkaamman palkinnon.
Nobel palkinto ei ole Trumpin arvoinen
Anonyymi-ap
47291
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Donald Trump -palkinto olisi poikaa. Sen saamiseksi olisi tehtävä jotain merkittävää.
Nobel on vähän kuin neljä oikein lotossa.
Nobel myönnetään poliittisista syistä ilman todellisia ansioita. Trump on saanut paljon aikaan, Venezuelan vasemmistodiktatuurin lopettaminenkaan ei ole vähäinen juttu.
Sama porukka siellä Venezuelassa on edelleen vallassa, trumppi vaan vetää öljyrahat välistä.
Nobelin rauhanpalkinto ei ole trumpin millään tavoin venezuelan machado on sen saanut sitä ei voi siirtää. Maailman isoin narsisti ei ole sitä koskaan ansainnut eikä hänelle sitää taatusti koskaan tulla myöntämäänkään.
Toi Venezuelan nainen antoi palkinnon Trumpille lupaa keltään kysymättä.
Ei Nobelia Trumpille pitäisikään antaa, koska palkinto ei ole Trumpin arvoinen.
Plootun siirtäminen ei ole kunnian siirtoa.
Mutta kun sai niin hymyilee kun hangonkeksi.Sama kun pikkupoika saa kesällä jäätelön niin on tyytyväinen.Varmaan valkoisentalon lattialla saanut itkupotku raivarin tuosta nobelista et mä haluun sen enkä lähde minnekkään ennen kun saan sen.Ei se iso vika tartte olla kun sattuu korvienväliin.Hävettääköhän noita usalaisia yhtään tuollainen pelle?
Leninin rauhanpalkinto olisi sopivampi, harmi ettei sitä enää jaeta.
Piankos Putin nyt tuollaisen pränikän Trumpille myöntää. Eihän tuo ole temppu eikä mikään verrattuna sotilaallisen erikoisoperaation rauhanomaiseen ratkaisuun Ukrainassa.
Sosiaalidemokraatti Heinäluomalle myönsi jo Ystävyyden merkin. Nyt prenikka on Eerolla kehyksissä!
trump meinasi saada lyijyisen palkinnon. Harmi ettei saanut.
Tulee vielä saamaan, niin kahjo ukko on kysymyksessä.
Vielä Trump ehtii, myös Rubio on ns liipasimella, jos usa hyökkää Kuubaan. saattaa olla jo tuosta "omiaan" vastaan taistelusta usan sisällä (Trumpin hallinon pakolaispolitiikka). Rubio on kuubalaislähtöinen.
Epäilen että auttaisiko sekään mitään, vaikuttaa Vance ja muut MAGA porukat olevan niin järkeä vailla että sama meininki jatkuisi. Trumpin SA-joukot riehuvat kaduilla ja diktatuuri on syntymässä. Hail Trump.
Kylläpä sinua kiukuttaa, kun Trump lopetti Venezuelan vasemmistodiktatuurin.
Ja tuo tilalle MAGA diktatuurin. plus miinus nolla.
Machadolta pitäisi ottaa Nobel rahapalkinto pois ja lahjoittaa se vaikka jollekin yhteisölle.Ei ole eukko palkintonsa arvoinen
Saihan Trump sitten Nobelin kuitenkin
Pelkän metallipalan,mutta ei kunniaa
Katkoitti rikolliset Usasta!
Se pitäisi tehdä myös euroopassa.
Sinusta voisi aloittaa karkotukset!
Ei ole karkoittanut ainoatakaan. Vain pikkupalkkaisia työntekijöitä. Uusia murhaajia toki on tehnyt tuhansia.
Heihei- hommaa.
Nobelin rauhanpalkinnon ovat saaneet esim. Jasser Arafatti ja Barack Obama.
Ilman mitään varsinaisia ansioita.
Trumpin aikaansaannokset ovat ristiriitaisuudessaankin massiiviset noiden rinnalla.
Obamaa palkittiin ihonväristään. Rauhaa ei saanut aikaan minnekään.
Loi toivoa.
Salamurhaili risteilyohjuksilla poliittisia hahmoja enemmän kuin kukaan muu Yhdysvaltojen presidentti. Toivon luominen oli osa messiaanista vaalikampanjaa. Käytännön toiminta presidenttinä sitten murskasi kaiken toivon. Tästähän kertoo sekin että rauhanpalkinto kilahti kuin voitto pajatsossa heti viran saatuaan.
Aku Ankalla ja Aku Torvella on piirrokselliset lärvit.
Molemmista lärveistä kuuluu mahtipontisia ja arvaamattomia möläytyksiä.
Parivaljakko on hauskuttanut kansakuntia vuosikymmeniä . Ehkäpä jaettava Akupalkinto olisi kaunis kiitos näiden hupiveikkojen muistolle pitkistä elämänsaavutuksista.
"Nauru pidentää ikää !
Trump ei ole saanut Nobel-palkintoa.
Jos olisin norjalainen niin olisin huolissani. Nyt on Grönlanti käsittelyssä joku rebublikaani pelle jo mainitsi että seuraavaksi sitten Islanti. Norjalla on öljykenttiä ja Nobel-palkinnosta kiukustunut trump saattaa laajentaa USA.n myös Norjan alueille.
Niin minunkin mielestäni. Trump ansaitsisi kuparivaippaisen kapselin suoraan silmien väliin.
Jos tämä tapahtuu, niin käyn ostamassa Frödingenin kermakakun ja sihautan kahveet.
Putin voisi saada myös tämän kapselin.
Samaa mieltä!!
Ja avaaja lähti sitten ärsyttäjän linjoille, no ei tuo oikein vedä.
Tyhmäkin keksii parempia juttuja joilla haluaa aiheuttaa ärtymystä.
Miettikää kuka valtiomies on saanut niin paljon hyvää aikaan vuosikymmeniin. Ketään se ei ole tappanut eikä sotia aiheittanut, päinvastoin. Haukkukoon vihaajat kuinka paljon tykkääväät ei vaikuta totuuteen.
Projekti on vielä kesken. kyllä niitä ruumita alkaa vielä tulla.
Vsi ei ol ktäetään tappanut. Montako omaakin gestapoIce tappanut?
Totta
Toivottavasti Trump syö omien ruokasuosituksiensa mukaan eli paljon voita ja lihaa. Kyllä luonto sitten hoitaa asian loppuun. Ikää kuitenkin yli 80v.
Lapset argumentoivat yllä olevan tavalla - jos niin kaikki.
:;)
Tämä Nobel-palkinto on siis mennyt kahdelle konkreettisesti Venezuelan hyväksi toimineelle.
Eli paljon konkreettisemmin ansioista saatu palkinto kuin aiempi, joka tuli vain mustan persvaon tälläämisestä ovaalin toimiston tuoliin.
arvostan mielipidettäsi, nappiin meni.
Trump ei ole saanut Nobelia ja nyt olisi syytä kyseenalaistaa Nobelin oikeutus Machadolle.
Nobel voittajan mielestä palkinto kuuluu Trumpille.
Jos olette eri mieltä voittajan kanssa, niin silloin se voittajakaan ei ole palkintoa teudän mielestä ansainnut.
Teiltä tätä nyt kysytään, te päätätte näistä, S24 rules.
Trumpille voitaisiin lahjoittaa kullattu yksiö kullatulla vessanpöntöllä ja kullatuilla kaltereilla.
Se se olisi ansainnut ihan itse!
Trump ansaitsee parempaa.