Boikotoiko S-ryhmä iranilaisia tuotteita?

Anonyymi-ap

Onko S-ryhmän tai SOK:n pomoilta kuulunut kriittistä lausuntoa siitä, miten Iranissa tällä hetkellä lahdataan ja kidutetaan ihmisiä kymmenin tuhansin?

EU asetti Iranille ihmisoikeusperusteiset pakotteet jo vuonna 2011 ja on lisännyt viime vuosina lukuisia pakotepaketteja tähän teemaan. EU loi 20.7.2023 erillisen kehyksen pakotteille Iranin sotilaallisen tuen vuoksi Venäjän Ukrainassa käymään sotaan, ja laajensi sitä 14.5.2024 kattamaan dronet ja ohjukset sekä tuen aseellisille ryhmille Lähi-Idässä. Viimeisimmäksi 29.9.2025 EU asetti Iranille uudelleen kaikki 2016 poistamansa ydinperusteiset talous- ja rahoituspakotteet, YK-pakotteiden uudelleenvoimaantulon jälkeen.

S-ryhmä lähti paljon köykäisemmin perustein Israel-boikottiin (EU:lla ei ollut mitään pakotteita Israelia kohtaan). Nytkö se ei reagoi Iranin massamurhiin ja vuosikymmenten ihmisoikeusloukkauksiin mitenkään? Epäjohdonmukaista toimintaa, joka alleviivaa heidän aiemman boikottipäätöksen poliittisuutta.

49

934

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Niin ja voisko sok boikotoida myös usa tuotteita?

      • Anonyymi00035

        S-ryhmän Israel-boikotin johdonmukaisuus nähdään siinä, että tekevätkö he samoilla periaatteilla päätökset Iranin, Afganistanin, Kiinan, Ugandan yms maiden osalta. Jos ei toimita yhdenmukaisesti, niin silloin olisi tunnustettava, että Israel-boikottipäätös on poliittisin perustein tehty.


      • Anonyymi00037
        Anonyymi00035 kirjoitti:

        S-ryhmän Israel-boikotin johdonmukaisuus nähdään siinä, että tekevätkö he samoilla periaatteilla päätökset Iranin, Afganistanin, Kiinan, Ugandan yms maiden osalta. Jos ei toimita yhdenmukaisesti, niin silloin olisi tunnustettava, että Israel-boikottipäätös on poliittisin perustein tehty.

        Ei boikotoi. Iranin boikotointi ei sovi S-ryhmän hallinnossa oleville poliitikoille. Siksi siellä Iranin massamurhia ja kidutuksia ei tuomita.


      • Anonyymi00044

        Niin ja voisko sok boikotoida myös usa tuotteita?

        Entä Coop merkkiä eri kaatopaikoilta revittyä jäteruokaa?
        Halvalla riistetty ja roskaa pienellä hinta erolla.
        On muuten makueroa paljon,en voi suositella.


      • Anonyymi00047
        Anonyymi00044 kirjoitti:

        Niin ja voisko sok boikotoida myös usa tuotteita?

        Entä Coop merkkiä eri kaatopaikoilta revittyä jäteruokaa?
        Halvalla riistetty ja roskaa pienellä hinta erolla.
        On muuten makueroa paljon,en voi suositella.

        Coopin kaprikset tulevat muuten Syyriasta, jonka presidentti Ahmed al-Sharaa (aiemmalta nimeltään Abu Mohammad al-Julani) on kuulunut aiemmin mm. al-Qaidaan ja johtanut Jabhat al-Nusra-terrorijärjestöä, josta myöhemmin kehittyi ISIS-terrorijärjestö. Hän ja Syyrian sisäministeri ovat olleet mm. YK:n, USA:n ja Britannian ISIS-/al-Qaida-kohdennettujen pakotelistoilla. Tällä hetkellä Syyriassa joukkomurhataan druuzeja ja kurdeja. Mutta eihän tällaiset hirveydet S-ryhmän johtoa ja hallintoa hetkauta.

        https://www.s-kaupat.fi/tuote/coop-kapris-5735-g/7340191169067


      • Anonyymi00048
        Anonyymi00044 kirjoitti:

        Niin ja voisko sok boikotoida myös usa tuotteita?

        Entä Coop merkkiä eri kaatopaikoilta revittyä jäteruokaa?
        Halvalla riistetty ja roskaa pienellä hinta erolla.
        On muuten makueroa paljon,en voi suositella.

        Coopin tuotteet tai niiden raaka-aineet tulevat kyllä monesti maista, joissa on hyvin kyseenalainen ihmisoikeustilanne. Esimerkiksi Kiinasta, joka on yhden puolueen valvontavaltio ja jossa kansalaisyhteiskunta ja kritiikki on käytännössä tukahdutettu. Sieltä tulee mm. Coopin valkosipulit ja valkosipulimurska, aprikoosit, parsa, inkiväärit ja inkiväärimurska, nuudeleita, säilöttyjä päärynöitä, maisseja, monia mausteita, valmisruokia, siivous- ja keittiövälineitä, pattereita, hygieniatuotteita jne.

        Iranista, jossa on viime viikkoina tapettu kymmeniä tuhansia ihmisiä ja haavoitettu satoja tuhansia ja jossa on laajasti käytössä kuolemanrangaistukset sekä julmat ruumiilliset rangaistukset (ruoskimiset, amputaatiot), niin sieltä tulee mm. Coopin pähkinäpatukoiden pistaasipähkinät.

        Nicaraguasta, joka on autoritäärinen valtio jossa mm. mielivaltaiset pidätykset, syytteet, pakkokatoamiset, pakkosiirrot ja omaisuuden takavarikointi ovat arkipäivää, niin sieltä tulee mm. Coopin maapähkinäpatukan maapähkinät. Syyriasta, jossa on syvä sodan ja valtioterrorin perintö, monitoimijainen väkivalta ja olematon oikeusturva, tulee mm. Coopin kaprikset.

        Yksipuoluejärjestelmäisestä Kambodžasta, jossa miltei kaikki ihmisoikeudet on tukahdutettu ja esiintyy mm. ihmiskauppaa pakkotyöhön ja pakotettuun rikollisuuteen, tulee mm. Coop- ja Rainbow-riisiä ja niiden mausteita. Lisäksi sotilasjuntan Myanmarista tulee Coop-riisiä, siirtotyöläisten riistosta tunnetusta UAE:sta mm. Coopin taatelipatukoiden taatelit, yksipuoluejärjestelmäisestä Vietnamista tulee Coop-riisiä, -mausteita ja -säilykkeitä sekä pakkokatoamisten ja kidutusten Egyptistä mm. Coop-viinirypäleitä ja -mausteita. Pakistanista, jossa turvallisuuskoneisto ja uskonnollinen lainsäädäntö tuottavat kaksoispuristuksen oikeuksille, tulee mm. Coop-riisiä ja suolaa sekä Rainbow- ja Xtra-liinavaatteita.

        Yllä olevat eri maiden ihmisoikeustilanteiden kuvaukset on otettu Human Rights Watchin World Report 2026:sta.

        Itse ainakaan en halua ostaa tuotteita tuollaista maista ja kertoo paljon S-ryhmästä, kun heidän omien tuotemerkkiensä tuotteet ja raaka-aineet tulevat tuollaisista maista.


    • Anonyymi00002

      mitä taateleitako

      • Anonyymi00005

        S-kaupat myy ainakin taateleita, mausteita ja lakritsijauhetta Iranista. Tuo SOK:n Israelin boikottipäätös oli ymmärtääkseni kädenojennus HOK-Elannon poliittisille edustajiston jäsenille. Pieni ryhmä on siellä pitänyt isoa ääntä asiasta ja kaupparyhmä lähti siihen sitten mukaan. Iranin hallinnon ihmisoikeusrikkomukset ja proxysodat lähimaissa on siellä ollut varmasti tiedossa päätöksiä tehtäessä, joten en usko että lähtevät nyt iranilaisia tuotteita boikotoimaan, vaikka kuolleita tulisi siellä kuinka paljon.


      • Anonyymi00008

      • Anonyymi00011

        Iranilaiset taatelit maistuvat pahalle :(


      • Anonyymi00016

      • Anonyymi00018
        Anonyymi00005 kirjoitti:

        S-kaupat myy ainakin taateleita, mausteita ja lakritsijauhetta Iranista. Tuo SOK:n Israelin boikottipäätös oli ymmärtääkseni kädenojennus HOK-Elannon poliittisille edustajiston jäsenille. Pieni ryhmä on siellä pitänyt isoa ääntä asiasta ja kaupparyhmä lähti siihen sitten mukaan. Iranin hallinnon ihmisoikeusrikkomukset ja proxysodat lähimaissa on siellä ollut varmasti tiedossa päätöksiä tehtäessä, joten en usko että lähtevät nyt iranilaisia tuotteita boikotoimaan, vaikka kuolleita tulisi siellä kuinka paljon.

        S-ryhmä tukee Iranin nykyhallintoa, joka massamurhaa ja kiduttaa kansalaisiaan. Sama juttu Afganistanin osalta. Huonosti on S-ryhmä valinnut kaverinsa.


      • Anonyymi00022
        Anonyymi00018 kirjoitti:

        S-ryhmä tukee Iranin nykyhallintoa, joka massamurhaa ja kiduttaa kansalaisiaan. Sama juttu Afganistanin osalta. Huonosti on S-ryhmä valinnut kaverinsa.

        Iranissa kymmeniä tuhansia on kuollut, satoja tuhansia on vammautettu. Järkyttäviä asioita tapahtuu Iranissa tällä hetkellä. EU:lla on jo taloudelliset sanktiot päätettynä Irania kohtaan, mutta jotain lisää pitäisi heihin kohdistaa vielä. YK on valitettavasti politisoitunut rampa ankka, sen apuun en paljoa luottaisi.


      • Anonyymi00024
        Anonyymi00022 kirjoitti:

        Iranissa kymmeniä tuhansia on kuollut, satoja tuhansia on vammautettu. Järkyttäviä asioita tapahtuu Iranissa tällä hetkellä. EU:lla on jo taloudelliset sanktiot päätettynä Irania kohtaan, mutta jotain lisää pitäisi heihin kohdistaa vielä. YK on valitettavasti politisoitunut rampa ankka, sen apuun en paljoa luottaisi.

        Tuo 30 000 on kuollut jo 2 päivän päivän aikana 😭


      • Anonyymi00026

      • Anonyymi00027
        Anonyymi00011 kirjoitti:

        Iranilaiset taatelit maistuvat pahalle :(

        Taatelintallaajat Iranissa eivät pese jalkojaan, siitä johtuu erikoinen aromi.


      • Anonyymi00038
        Anonyymi00016 kirjoitti:

        Hiljaa ollaan SOK:n suunnalla. Ei sovi agendaan.

        Tässä näkyy selvästi yksi S-kauppojen valuvika, mikä on Ässän ja poliitikkojen epäpyhä allianssi. Iranin boikotointi ei sovi S-ryhmän hallinnossa oleville poliitikoille. Siksi Iranin massamurhia ja kidutuksia ei tuomita. Ei sovi taustalla olevien poliitikkojen agendaan.


    • Anonyymi00003

      Hyvä ja asiallinen kysymys, mutta eiköhän S.n johtajat tehneet syksyllä jo aika selväksi sen, että Israel-boikotissa kyse ei ensisijaisesti ollut ihmisoikeuksista. Ovat koko ajan ostaneet tuotteita maista, jotka ovat maailman heikoimpien ihmisoikeuksien listalla kärjessä ja se ei ole ollut heille mikään ongelma.

    • Anonyymi00004

      no, tärkeintä kuitenkin on boikotoida persujen tuotteita. Ai niin, eihän ne tuota muuta kuin kusta, paskaa ja hikeä.

    • Anonyymi00007

      sanktiot vain rankaisevat iranilaisia ihmisiä, mutta idiootit eivät ymmärrä tätä. Sanktiot pois iranilta että ne voi elää normaalisti ja sitten jos on halua kaataa niiden hallitus voivat sen tehdä. Länsimaita eivät iranilaiset oikeasti kiinnosta haluavat vain käyttää hyväkseen pistämällä niiden talouden niin huonoon jamaan että nälkä tulee ja lääkkeitä ei saa ja sitten pitää uhraa henkenssä jotta yrittää kaataa hallituksen jotta länsimaat voisivat ehkä lopettaa kurituksen jos hyötyvät siitä jotain. eu ja jenkit haistakoot vitut tekopyhiä ihmisiä. Eu ei kannata ihmisoikeuksia vaan käyttää ihmisoikeus paskaa hyväkseen jotta voi kurittaa iranilaisia

      • Anonyymi00010

        En ota EU:n politiikkaan kantaa, mutta hyvin on aloituksessa tuotu esiin se, että S-ryhmä asetti boikotin Israelille EU-komission valmistelussa olevan tullietuuksien heikentämissopimuksen nojalla, mutta ei Iranille, jolle EU:ssa on tehty useita jo päätettyjä ihmisoikeusperusteisia sanktioita. Sitä on nähtävästi erilaiset kriteerit eri maille poliittisten mieltymysten mukaan.


      • Anonyymi00017

        Israel-vastaiset boikotit ovat vahingoittaneet lähinnä ns. palestiinalaisten oloja. Esimerkiksi SodaStreamia vastaan kohdistetut painostustoimet jättivät n. 500 palestiinalaista tukien varaan, kun Israel siirsi tehtaan pois Juudeasta Mishor Adumimista Lehavimiin, jossa ei ole palestiinalaistyöntekijöitä.

        Vasemmisto pitää tätä siirtoa voittona palestiinalaisille, koska he joutuvat perheineen nyt elämään ulkomailta tulevien tukien varassa.


      • Anonyymi00019
        Anonyymi00017 kirjoitti:

        Israel-vastaiset boikotit ovat vahingoittaneet lähinnä ns. palestiinalaisten oloja. Esimerkiksi SodaStreamia vastaan kohdistetut painostustoimet jättivät n. 500 palestiinalaista tukien varaan, kun Israel siirsi tehtaan pois Juudeasta Mishor Adumimista Lehavimiin, jossa ei ole palestiinalaistyöntekijöitä.

        Vasemmisto pitää tätä siirtoa voittona palestiinalaisille, koska he joutuvat perheineen nyt elämään ulkomailta tulevien tukien varassa.

        On kyllä ihan vasemmiston linjan mukaista. Uhrataan työtekijöiden etu politiikan alttarilla kun päästään taistelemaan juutalaisia vastaan ja syyttämään heitä.


    • Anonyymi00009

      S-ryhmässä on liian kiire tanssia ja laulaa riemusta Iranin kidutusten johdosta, eivät ehdi miettiä boikotti.

    • Anonyymi00012

      Ei kiinnosta,,ei haittaa kun ählyt tappaa toisiaan, muslimiuskonto olis syytä ajaa alas kaikkialta...

      Ateistit voittaa,myös krisu uskonnot tulee kuolemaan..

      Jäljelle jää vain atet...

    • Anonyymi00013
      • Anonyymi00014

        On kyllä julmaa meininkiä Iranissa 😭


      • Anonyymi00015
        Anonyymi00014 kirjoitti:

        On kyllä julmaa meininkiä Iranissa 😭

        Hyvä että asiat tuodaan julki.


    • Anonyymi00020

      Iranin tilanne tuo kyllä harvinaisen selväksi sen, että osuuskauppojen Israel-boikotti on pahimman luokan munaus. Boikotti asetetaan ihmisoikeusperustein maalle, jolle on ehdotettu muita parempien tullietujen heikennyksien valmistelua, mutta ei aseteta maalle, jolle EU on toteuttanut jo useampia ihmisoikeusperusteisia sanktioita.

      Tuo ei vain mitenkään mene minun diplomi-insinöörin logiikkaani, että miten SOK:n hallitus on tämän päätöksen aikoinaan itselle perustellut. Yleensä hallitukselta vaaditaan jonkinlaista johdonmukaisuutta päätöksissä, mutta tässä päätöksessä sitä ei olla missään määrin noudatettu.

      Hallituksen jäsenen huolellisen miehen tai naisen velvollisuuteen yleensä kuuluu, että päätöksiä tehdään edes suurin piirtein samoin kriteerein, mutta nähtävästi riittävän ison markkinaosuuden omaavassa yrityksessä ajatellaan että heillä tällaista velvollisuutta ei ole.

      • Anonyymi00040

        Ei tuossa ole kyse järjestä, vaan politiikasta. S-ryhmän toiminnassa on edustajistoissa ja hallintoneuvostoissa kasapäin poiitikkoja jotka haluavat ajaa poliittisia agendojaan maan suurimman kaupparyhmän vaikutusvallalla.


    • Anonyymi00021

      Ostan entiseen tapaan tuotteita

    • Anonyymi00023

      Iranissa on muutaman viikon aikana tapettu nykyarvion mukaan n. 30 000. Lisäksi kidutettuja ja loukkaantuneita on n. 300 000. Tilanne on todella karmea Iranissa tällä hetkellä. Hirmuhallinnon alla olevat ihmiset hengestään välittämättä vaativat edes perusihmisoikeuksia.

      Aiemmat toimet huomioiden ärsyttää miten S-ryhmän johto on silmät ummessa ja hiljaa, eivätkä ole olleet huomaavinaan, että mm. EU on asettanut Iranille ihmisoikeusperusteiset pakotteet jo vuonna 2011 ja on lisännyt viime vuosina lukuisia pakotepaketteja heille heidän julmuuksiensa vuoksi.

      S-ryhmä lähti paljon köykäisemmin perustein Israel-boikottiin (EU:lla ei ollut mitään pakotteita Israelia kohtaan). Nyt se ei reagoi mitenkään Iranin massamurhiin, kidutuksiin ja vuosikymmenten ihmisoikeusloukkauksiin? Se ei varmaankaan sovi heidän poliittiseen agendaansa, mutta kyllä kaikille pitäisi olla samat kriteerit.

    • Anonyymi00025

      Mitä elintarvikkeita Iranista tulee suomalaisiin kauppoihin?

      • Anonyymi00029

        Prismaan ja S-marketeihin ainakin mausteita, taateleita, lakritsijauhetta jne.


    • Anonyymi00028

      Oisko mahd että S.markettien johto olisi jopa osin Muslimisoitu ?

    • Anonyymi00030

      Joku toimittaja voisi kysyä SOK:n johdolta, että miksi heillä on eri säännöt tilanteille ja eri maista tuleville tuotteille.

    • Anonyymi00031

      Mä en syö taateleita niinkuin aloittaja.

    • Anonyymi00034

      Coop wc-paperi on muuttunut yhtäkkiä kalliiksi ja karheaksi. Tuntuu jo hiekkapaperilta. Mitä on tapahtunut? Paperi repeääkin. Kahva pakkauksessa on katkoviivoilla eli voi katketa, kuka laittanut sen ominaisuuden kahteen eri kohtaan kahvassa.

    • Anonyymi00036

      Ei boikotoi iranilaisia tuotteita, vaikka pitäisi. Prismoissa myytävät iranilaiset mausteet ja taatelit ovat vapautta kaipaavien iranilaisten verellä tahrittuja :(

    • Anonyymi00039

      Israelin tekemän kansanmurhaan puolustajat käyvät kuumana. Hyväksytte lasten ja naisten murhaamisen.

    • Anonyymi00041

      Yleisellä tasolla voi todeta, että S-ryhmän imagolle olisi parempi, ertä se myisi HOK Elannon pois vähiten tarjoavalle.

      • Anonyymi00049

        Mitä pikemmin, sen parempi


    • Anonyymi00042

      Minä boikotoin kaatopaikka coop ruokaa mikä kerätty eri kaatopaikoilta mistä lie.
      Kun katsoo ensin tuotetta niin näkyy huonolaatu monessakin.
      Muutenkaan en enää käy S-kaupassa kun politisoivat ja ovat irti Kristuksen maasta missä hän syntyi.
      En halua tukea Islamilaista S kauppaa,en pedofiliaa ja riistoa mitä S kauppa tuntu tukevan.

    • Eipä ole inarilaista rautua näkynnä s-kaupan kalatiskissä. 🐟

      • Anonyymi00045

        Niin ja voisko sok boikotoida myös Lapin tuotteita?


    • Anonyymi00043

      S-ryhmä lähti paljon köykäisemmin perustein Israel-boikottiin
      Pitääkö jonkun vitun S ryhmän olla poliittisesti sitoinut mulkku?
      He S -johtajat ovat Islamin saastaa näin.
      Haluisin nähdä päämolo kuvat lehdessä ja textin me teimme sen..

      • Anonyymi00046

        . Sanoisi HIEL HITLER, Olen Antti LIndtman


    • Anonyymi00050

      S ryhmä taitaa olla saman globalistisen radikaalivasemmistön vallassa, joka saa aina äänensä kuuluviin ideologisille agendoilleen valtamediassa. Johtoporras pelästyy mahd mainehaittaa ja alistuu kaikelle humpuukille.

    • Anonyymi00051
      UUSI

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      188
      5081
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      14
      1731
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      63
      1616
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      127
      1497
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1433
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      50
      1137
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1084
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      299
      957
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      192
      932
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      800
    Aihe