Huomenna Davosissa näemme koulukiusaajan seuraavat siirrot. Toivotaavasti Eurooppa on vahvistanut selkärankaansa ettei taivu öykkärin kumarteluun taas kerran.
Eiköhän Trump onnistu saamaan välirikon Euroopan kanssa
Anonyymi-ap
9133
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Entisen varapresidentin, edesmenneen Dick Cheneyn kardiologi, tohtori Jonathan Reiner, vaati maanantaina kongressia tutkimaan presidentti Trumpin kelpoisuutta, kertoo The Hill.
CNN:n mukaan lääketieteellinen analyytikko Reiner viittasi Trumpin äskettäiseen kirjeeseen Norjan pääministerille Jonas Gahr Størelle, jossa Trump näytti yhdistävän uhkauksensa hankkia Grönlanti siihen, ettei hänelle ollut myönnetty Nobelin rauhanpalkintoa.
Tämä kirje ja se, että presidentti määräsi sen jaettavaksi muille Euroopan maille, pitäisi johtaa kahden puolueen yhteiseen kongressin tutkintaan presidentin kelpoisuudesta, Reiner kirjoitti sosiaalisen median alustalla X.
Myös moni demokraattiedustaja Yhdysvaltain kongressissa on kirjeen julkitulemisen jälkeen kyseenalaistanut Trumpin kognitiivista kyvykkyyttä ja vaatinut kongressin republikaaneilta toimia, joilla hillitään Trumpin toimia.
Trump yhdistää itsensä Yhdysvaltain valtioon. Mitä hänelle tapahtuu tapahtuu itse USA:lle, ja siitä pitää rangaista. Ylen A-Studiossa puhittiin Trumpista hulluna ruhtinaana, joita Euroopassa oli keskiajalla, ja analyysi oli osuva. Uskomatonta että nykyisen demokratian kehtona itseään pitänyt Yhdysvallat mahdollistaa yhteiskuntasäännöillään ja vallan keskittämisellä liikaa yhdelle henkilölle tällaisen hullun ruhtinaan valtaanpääsyn eli presidenttijohtoisen diktatuurin. Jokin on tuon maan jrjestelmässä pahasti vialla.
Jostain syystö Trump silti vie eurooppaa miten haluaa eikä kukaan voi taaskaan mitään. Koirat haukkuu ja kavravaani kulkee.
Mikä vain on nyt mahdollista kun maailman suurinta sotilasmahtia johtaa Mad King - Hullu ruhtinas maga-lakkeijoineen, joka on populistinen äärioikeistolahko.
En olisi yllättynyt jos kesken Davosin keskustelujen Grönlanti on yhtäkkii täynnä "vihreitä miehiä" ?
:D Ufot vallottaa, ei siihen vihreät miehet sovi kuvioon
Venäjä on jo onnistuneesti rjyssinyt kaiken.
Jopa oman tulevaisuutensa.
Ylimielisesti puhuivat voivansa väännellä öljy- ja kaasuhanoja.
Tomppelit.
Kaikki menee eikä takaisin tule.
Sota-Saatanan Venäjä ei ole kristitty maa.
Nyt pitäisi löytää se yhtenäisyys eikä enää nöyristellä ja kumarrella Trumpia. Muuten saa hävetä tosissaan Eurooppalaisia.
Trump tekee mitä Putin määrää.
Välillä Trump muka jyrähtää Putinille, mutta hetken päästä vesittyy koko jyrähdys ja kääntyy Putinin eduksi.
Millä Putin saa houkuteltua Trumpin käskyläisekseen?
Kautta aikojen jo Neuvosto-Venäjällä suomalaisiakin salakuunneltiin hotelleissa ja käytiin tonkimassa tavaroita. Mitään ei viety, mutta jätettiin merkki käynnistä.
Mm. seksin avulla kiristettiin sopivia kohteita hankkimaan tietoja KGB:lle jne.
Trump oli tunnettu naisiin menevänä liikemiehenä, joka vieraili Moskovassa. Miksi nykyinen FSB eli entinen FSB ei olisi tavoistaan poiketen järjestänyt seksiansaa seksistä ylikiinnostuneelle amerikkalaiselle narsistille ja ottanut herkullisia kuvia, joilla mahdollisesti voidaan myöhemmin kiristää nousevaa poliitikkoa ?
Onhan Putin itsekin ent. KGB:n everstiluutnantti.
Ehdoton ja ikiaikainen EI NatZi-Venäjälle, joka verihampaat irvessä murharaiskaa Euroopassa!