Trumpilla ei taida kaikki olla ihan kotona

Sanonpahan vaan. Sen verran on elkeet kuin kiukuttelevalla kakaralla. Ja herra on sentään aika ison valtion päämies.

Jos jätkä ei saa rauhanpalkintoaan vaikka niin kovin sitä haluaisi, niin heittää tunkin ikkunan läpi. Ja tiedättekö kuka naureskelee? Putin.
9129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

No shit, Sherlock.

Äänestä

Kyllä

Äänestä

Donald on varsin selkäjärkinen verrattuna niihin jotka edelleen pitää miestä millään tavalla älykkäänä.

Kiinnostavaa seurata kuinka kauan kultin denialismi kestää. Veikkaan että kun mies potkaisee tyhjää, niin kultti sanoo sitä valeuutiseksi.

Äänestä

Vajakki keksi taas tullit maita vastaan, jotka ei hyväksy Grönlannin haltuunottoa. Uskovaiset toki uskoo, että tämäkin on hyvä juttu; muut toki sitten nauraa typerimmälle usan presidentille koskaan.

Äänestä
  • Yhdysvaltalain kansalaiset ja yritykset on pääasiassa itse maksaneet lisää 200 miljaria dollaria tulleja, eli veroja.

    Niistä vain pienen murto-osan on maksaneet ulkomaat hinnanalennuksina.

    Saksalainen tutkimus aiheesta on juuri julkaistu.

    Äänestä

On ollut irvokasta nähdä, miten suurvallan presidentti käyttäytyy kuin 5-vuotias kiukutteleva kakara ja on selvästikin sellaisen henkisellä ja älyllisellä tasolla.

Vaatii Nobelin rauhanpalkintoa kuin lapsi tikkaria, eikä edes tiedä että Norjan valtio ja hallitus eivät myönnä sitä palkintoa. Ei tiedä koska on sivistymätön idiootti.

Vaatii toisen Nato-maan alueita itselleen, eikä edes tajua mitä tämä tekee sekä Naton uskottavuudelle että länsimaiden yhteistyölle. Ei tajua koska on idiootti.

Ei saa mitään aikaiseksi Ukrainan sodan suhteen, koska Putin vedättää idioottia kuin sokeaa pikkulasta. Jollainen tämä onkin.

"Yhyy nyyhkis jos ette heti anna mulle kaikki mitä mä haluun niin mä potkasen kaikkia, yhyy nyyhkis!!!

Äänestä

Ovat ansainneet tuon. Mitäs ovat sotineet niin paljon muiden valtioissa.

Äänestä

Zelenskyyllä ei ole kyllä ainakaan kaikki natsit kotona!

Äänestä

Putlerin juoksupoikana joutuu keittelemään monenlaisia keittoja. Grönlanti "taistelutantereeksi" Euroopalle ja USA:lle ja Putlerin pesukonevarkaiden siviilien tappaminen Ukrainassa unohtuu.
Taitaa kremlin niskatukka johtaa orkesteria?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Sanonpahan vaan. Sen verran on elkeet kuin kiukuttelevalla kakaralla. Ja herra on sentään aika ison valtion päämies.

Jos jätkä ei saa rauhanpalkintoaan vaikka niin kovin sitä haluaisi, niin heittää tunkin ikkunan läpi. Ja tiedättekö kuka naureskelee? Putin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu