https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/6bd6fc64-0aaf-4b33-a894-e3b3c04f06ae
"Yhdysvaltain presidentti Donald Trump voisi sulkea Suomen tunnissa, sanoo tietoturva-asiantuntija ja tietokirjailija Petteri Järvinen. Syynä on amerikkalaisten IT-jättien valta-asema Euroopan markkinoilla. Noin 70 prosenttia EU-alueen pilvipalveluista on Microsoftin, Amazonin tai Googlen tarjoamia.
– Kyllähän Suomi sulkeutuisi, jos Trump jollain mahtimääräyksellä saisi kaiken
ajettua alas, Järvinen sanoo.
Amerikkalaisten pilvipalvelujen sulkeminen aiheuttaisi laajamittaisia ongelmia yhteiskunnan joka sektorilla valtionhallinnosta terveydenhuoltoon. Yritysten arjessa se näkyisi muun muassa Teamsin, Wordin ja Excelin kaatumisena.
Järvisen mukaan palveluiden sulkeutuminen merkitsisi paluuta 90-luvulle.
– Toiminnot häiriintyisivät vakavasti, sillä kaikki toimii nykyään tietotekniikan varassa ja niissä on aina joitakin riippuvuuksia amerikkalaisiin sovelluksiin tai pilvipalveluihin."
Tähän saakka on syytetty Putinia, että Putin voisi lamaannuttaa suomen datakaapelit katkomalla, mutta eipä ole Venäjä suomea lamaannuttanut.
Trumppi on suurempi uhka suomelle tietoliikenneyhteyksien lamaannuttamisen suhteen ja nythän Trumppi onuhannut suomea datayhteyksein katkomisella ja Trumppi voi myös uhkauksensa toteuttaa.
Trumppi voisi romahduttaa Suomen tunnissa
Anonyymi-ap
1
64
Vastaukset
- Anonyymi00001
Koska Suomi on myyty myös Yhdysvaltojen sotilasliitton käyttöön ja tehty maastamme Yhdysvaltojen vasali, on Suomi uusi pelinappula Yhdysvalloille suurvaltapolitiikan pelilaudalla jolla Yhdysvallat voivat tehdä haluamiansa diilejä. Suuri kysymys onkin, onko Suomi vähäarvoinen ja kevyesti uhrattava sotilas Yhdysvalloille tai jokin korkeampi arvoinen upseeri suurvaltojen Shakkilaudalla? Tekeekö Yhdysvallat Suomesta seuraavan Ukrainan politikoidessaan USA:n talouden ja asetehtaat uuteen nousukiitoon?
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2802898Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka482284Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3481997- 1141723
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1051654Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121375- 661317
- 681253
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl771181- 551179