Kertoo siitä, että kyseessä on luotettava vastuunsa kantava puolue, eikä mikään vaalivalheilla pikavoittoja haeskeleva "Juha VaIjakkaIa" millä nimellä sitten milloinkin.
SDP ei ole itsenäisyyden aikana hajonnut tai muuttanut nimeään
9
79
Vastaukset
- Anonyymi00001
Se siis oli alunperin 1918 punakaappauksen takana....tämä selvä.
- Anonyymi00002
Eikö SDP ole muka hajonnut kertaakaan?
SDP:n ex.puheenjohta Kuusinen oli muiden itään loikanneiden demarien kanssa perustamassa SKP:tä, koska he olivat eri mieltä vallankumouksesta Suomeen jääneiden demarien kanssa.
SKP toimi Suomessa maanalaisessa yhteistyössä SDP:stä irtaantuneiden uuden aseellisen kapinan kannattavien työväenpuolueen kanssa. Tämä demarien puolue sittemmin kiellettiin Suomessa.
Maailmansodan jälkeen syntyi skogilaisten TPSL SDP:ssä riehuneen riidan seurauksena.
Nytkin SDP:ssä kiehuu pinnan alla muukin kuin alaisten kiusaaminen, on kuulunut skokgilaisten lähdöstä saakka.
Myös SDP:n johtama ay-liike on välillä hajaantunut; SAJ ja SAK jne.- Anonyymi00003
Ei ole hajonnut koskaan. SDP on vaihtanut nimensä kerran, vuonna 1903, kun se vaihtoi alkuperäisen nimensä Suomen Työväenpuolue nykyiseksi. Eli vuosikausia ennen Suomen itsenäistymistä.
SDP:stä on lähtenyt tietenkin porukkaa poiskin, kuten esimerkiksi Työmies Putkonen persuihin, mutta hajonnut se ei ole koskaan.
- Anonyymi00004
Politiikkansa on muuttanut 180 astetta.
Duunaripuolueesta duunarivihamieliseksi.- Anonyymi00005
Ei tässä persuista nyt keskustella, vaan Suomen ainoasta työväenpuolueesta.
- Anonyymi00006
Anonyymi00005 kirjoitti:
Ei tässä persuista nyt keskustella, vaan Suomen ainoasta työväenpuolueesta.
Ilmeisesti et ole duunari, vaan loinen. Kun et huomaa.
- Anonyymi00008
Anonyymi00006 kirjoitti:
Ilmeisesti et ole duunari, vaan loinen. Kun et huomaa.
Olen ollut koko ikäni duunari, mutta samaa ei voi sanoa Kelan tuilla pötköttelevistä persuista, joita ei tunnu työt ja palkansaajan edut kiinnostavan pätkääkään, vaan pelkästään se miten saisi varastettua työntekijän palkkasummasta mahdollisimman ison siivun tekemättä mitään.
- Anonyymi00007
sellainenhan vaatisi jotain työtä, eikä me demukat nyt töitä haluta tehdä, tukia vaan lisää.
- Anonyymi00010UUSI
Kauniit naiset online just nyt ❤️ Klikkaa! https://Michelle.loveme.lat/Michelle#/?/?/47sahedzn
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1634934Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621565- 121499
Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211401Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s81143Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.951037Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit40957Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249298915- 150810
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu278739